Yliopistologo

TL Helena Erjannin hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja

From emotinal turmoil to tranquility. Grief as a process of giving in. A study on spousal bereavement (Tunnemyrskystä tyveneen. Suru luopumisen prosessina. Tutkimus aviopuolison kuoleman jälkeisestä surukokemuksesta)

tarkastetaan 18.12.1999 klo 12 lääketieteen laitoksen B-rakennuksen isossa salissa, osoitteessa Medisiinarinkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Katri Vehviläinen-Julkunen (Kuopion yliopisto). Kustoksena toimii professori Marita Paunonen.

***

Erjanti on syntynyt Nokialla. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Nokian yhteiskoulussa 1965. Erjanti valmistui sairaanhoidon opettajaksi Turun sairaanhoito-opistosta 1974 ja terveydenhuollon lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1993. Erjanti on toiminut Vantaan sosiaalialan oppilaitoksen rehtorina 1988 - 1996 ja Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulun aluerehtorina 1996 alkaen.

Erjannin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 715, Tampereen yliopisto, Vammala 1999. ISBN 951-44-4709-3, ISSN 1455-1616.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Helena Erjanti, 0205 787 310 (työ), (09) 879 5240 (koti), helena.erjanti@evamk.fi

 

TIIVISTELMÄ:

Helena Erjannin Tunnemyrskystä tyveneen on ensimmäisiä surevan aviopuolison omaan surukokemukseen keskittyviä väitöstutkimuksia Suomessa. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla 112 aviopuolisonsa menettänyttä henkilöä vuonna 1994 Tampereella ja Vantaalla sekä niiden lähialueilla. Haastatteluissa tavoiteltiin dialogia, jotta päästäisiin syvemmälle surijan omiin kokemuksiin. Aineisto analysoitiin grounded theory –menetelmällä, jolla voidaan luoda surun teoria suoraan haastatteluaineistosta. Samalla oli mahdollista saavuttaa uutta tietoa ihmisistä, jotka ovat joutuneet kokemaan läheisen kuoleman. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitä ihmiselle surussa tapahtuu ja mitä ihmiset tietävät omasta aviopuolison kuoleman jälkeisestä maailmastaan. Tavoitteena oli paljastaa surun ydinprosessi ja kehittää surun teoria hoitotieteellisestä lähtökohdasta.

Sureville tukiryhmät sairaaloihin
Erjanti toteaa, että aviopuolisonsa menettäneiden ongelmia ovat sureville tarkoitetun tuen organisoimattomuus ja viivästyminen. Sureville suunnattuja palveluja ei ole riittävästi tai ne ovat koordinoimattomia, huonosti saavutettavissa ja eivät houkuttele. Seurakunnat ja mielenterveystoimistot ylläpitävät liian vähän sururyhmiä. Lisäksi terveydenhuollon henkilöstön tiedot ja taidot ovat puutteelliset surevien auttamisessa ja kohtaamisessa.

Tutkimustulosten perusteella Erjanti ehdottaa, että sairaaloiden vuodeosastoille ja terveyskeskuksiin perustettaisiin surevien tukiryhmiä, apua tarjottaisiin aktiivisesti ja siitä tiedotettaisiin sureville sekä puuttuvat yhteydet rakennettaisiin eri toimijoiden välille. Lisäksi surevien riskitekijät tulisi tunnistaa (tukiverkon puuttuminen, sairastuminen, taloudelliset ongelmat, juridiset asiat ja lastenhoito) sekä surussa terveyden edistämiselle otollista herkkyyskautta tulisi hyödyntää. Tutkimustuloksia voidaan käyttää myös auttamismenetelmien kehittämisessä ja surevien kohtaamistaitojen edistämisessä terveys- ja sosiaalialan sekä vapaaehtoistyön henkilöstön koulutuksessa.

Suru on luopumiseen suostumista
Tutkimuksen tuloksena löydettiin 8228 surua kuvaava ominaisuutta. Surun ydinprosessiksi nousi luopuminen. Prosessi alkoi sairauden diagnoosin tai kuolintiedon kuulemisesta. Surevien kokemana luopuminen oli kokonaisvaltainen, häilyvärajainen ja voimakasta sisäistä liikehdintää sisältävä vuorovaikutteinen tapahtumaketju. Luopumista määrittivät surun kertautuminen, prosessin etenemisen edestakaisuus, eri tilanteiden tuskallinen ensikertainen kohtaaminen ilman aviopuolisoa ja surevan kokema ihmisenä muuttuminen. Luopuminen sisälsi hetki hetkeltä uuden elämän luomisen. Antautumalla kamppailuun sureva eteni todellisuuden kohtaamiseen ja päätyi persoonalliseen kasvuun. Luopuminen oli elinikäinen prosessi, jossa suru vähitellen muuttui lauhkeaksi. Tutkimustulosten mukaan surun monet kielteisinä ja sairaalloisina pidetyt piirteet kuten esim. kykenemättömyys puhua kuolleesta ilman voimakasta tuoretta surua, kykenemättömyys hävittää kuolleen omaisuutta ja itsetuhoajatukset liittyivät surevien kokemina normaaliin suruun.

Surun murtamisen keinot
Surevien rinnakkaisesti ja vuorotellen käyttämät keinot surun murtamiseksi olivat 1) ihmisten pariin meneminen, 2) ihmisten keskellä yksin oleminen ja omaehtoinen surun vallan taittaminen, 3) sureva on aktiivinen oman itsensä varassa toimiva ja surunsa yksityisenä pitävä sekä 4) sureva rajaa suruaan kulloisenkin hetkittäisen sietokykynsä mukaiseksi ja siirtää suruaan.

Väitös avaa surun tutkimuksen laajan kentän
Tutkimuksessa suru nähtiin omana itsenäisenä kokonaisuutenaan, joka avasi uuden hoitotyön alueen: surevien hoitotyön. Jatkotutkimushaasteena on luodun surunteorian testaaminen. On myös tärkeää selvittää moninkertainen suru, perheen suru, kollektiivinen suru, surevien ja auttajien vuorovaikutus sekä persoonallisen kasvun osuus luopumisessa.

Miksi surua on tutkittava?
Nykytutkimus ei ole kyennyt paljastamaan suruilmiön kokonaisvaltaista luonnetta. Helena Erjannin väitöstyö paneutuu aiemmista selvityksistä poiketen suruilmiön ytimeen laadullisin keinoin. Tutkimus aloittaa keskustelun terveen yksilön surukokemuksesta, surevan arjesta ja surun vuorovaikutteisesta luonteesta, joista on tiedetään hämmästyttävän vähän. Väitös kumoaa aiemmat psykoanalyyttiset tutkimukset ja surun patologiset muodot terveitä surevia koskevina. Erjannin mukaan surevalla on surun keskellä eläessään oma rationaliteettinsa.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto