YliopistologoFL Ilkka Mäyrän yleisen kirjallisuustieteen alaan kuuluva väitöskirja

Demonic Texts and Textual Demons: The Demonic Tradition, the Self, and Popular Fiction (Demoniset tekstit ja tekstuaaliset demonit: demoninen traditio, minuus ja populaarikirjallisuus)

tarkastetaan maanantaina 29.3.1999 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin kiinteistön Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on professori Steven Connor (Birbeck College, University of London). Kustoksena toimii professori Pekka Tammi.

***

Mäyrä on syntynyt Paavolassa 26.5.1966. Hän on toiminut tutkijana Intertekstuaalisuus ja identiteetti - tutkimusprojektissa 1993­94, graduate school -tutkijana 1995­98 ja yleisen kirjallisuustieteen ma. assistenttina Tampereen yliopistossa 1998­99.

Mäyrän väitöskirja ilmestyy sarjassa Tampere Studies in Literature and Textuality, Tampere University Press, Tampere 1999. ISBN 951-44-4508-2

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Ilkka Mäyrä, puh. (03) 215 6277 (työ), (03) 345 2720 (koti).

TIIVISTELMÄ

Tutkimukseni tavoitteena on kytkeä modernin viihteen ja kirjallisuuden suosimat demonihahmot ja muu demoninen kuvasto laajempaan historialliseen ja teoreettiseen kehykseen. Samalla se tuottaa kritiikkiä minuuden ja tekstin teorioista: demonisia kielikuvia on tämän tutkimuksen mukaan löydettävissä niin eräistä jälkistrukturalistisen tekstiteorian keskeisistä muotoiluista, kuin subjektiin tai minuuteen kohdistuvista teorioista. Kansanperinteen ja myyttien rikkaasta traditiosta nämä teoreettiset tekstit korostavat demonisuuden moniäänisiä ja ristiriitaisia ulottuvuuksia. Teoreettisten tekstien voikin analysoida näiden kielikuviensa kautta osallistuvan samoihin esteettisiin perusvalintoihin demonisen suhteen kuin toisaalla tutkimuksessa analysoitujen kaunokirjallisten tekstien.

Nimeän "terapeuttiseksi" sen teoriatradition, joka korostaa (tekstin tai minuuden) moniäänisyyden ja konfliktien olevan oireita, ja joka pyrkii taustalla olevien ristiriitojen kohtaamisen ja käsittelyn kautta tuottamaan tulkinnallista yhtenäisyyttä. "Esteettiseksi" nimeämäni toinen keskeinen vaihtoehto puolestaan näkee yhtenäistävät tulkinnat eron alkuperäisyyden mitätöimisenä ja keskittyy moniäänisyyden ja ristiriitojen löytämiseen ja niiden omaehtoiseen tarkasteluun. Oma kantani painottaa demonisen kuvaston perinteisesti nimeävän aihepiirin, jolle ovat tyypillisiä rajatilat ja sekoittuminen. Heterogeenisyyttä on teoreettisiin tarpeisiin pelkistettävä, mutta samalla aina kadotetaan joitakin merkitysulottuvuuksia. Painotan rajatilailmiöitä tarkastelevan tutkijan kaksoistehtävää: hänen on samanaikaisesti oltava avoin aihepiirin ristiriidoille ja moninaisuudelle, että tuotettava sellaisia tulkintoja, jotka paljastavat hänen oman positionsa.

Tutkimuksen kaunokirjallisia analyysejä sisältävä toinen osa sisältää kauhukirjallisuuden demonisten perinteiden esittelyn, Ira Levinin Rosemary's Baby ja William Peter Blattyn The Exorcist -kauhuromaanien analyysit, samoin kuin Anne Ricen suositun The Vampire Chronicles -vampyyriromaanisarjan tarkastelun. Clive Barkerin "The History of the Devil" -näytelmän paholaishahmon ja keinotekoisen ihmisen kautta siirrytään tieteiskirjallisuuden ja demonisten tekoälyjen aihepiiriin. Kauhukulttuurin rajatilakuvasto on hahmottanut minän ja toiseuden ongelmallista suhdetta perinteisesti ihmis-eläin -hybridien (kuten ihmissusi) tai elävän ja kuolleen rajaa loukkaavien vainajahirviöiden (kuten vampyyri) avulla; tieteiskirjallisuudessa raja toiseuteen figuroi suhteessa koneeseen. "Toinen" ilmaisee kuitenkin aina jotain minuudessa ongelmalliseksi koettua tai poissuljettua aluetta, oli se sitten eläimelliset viettivoimat tai tunteettoman ja itsestään vieraantuneen "koneenkaltaisuuden alue". Viimeinen analyysi tarkastelee demonisen moniäänisyyden toimintaa kiistellyssä Salman Rushdien The Satanic Verses -romaanissa. Tässäkin tapauksessa demonikuvaston ilmaisumahdollisuudet on pystytty valjastamaan inhimillisen olotilan ajankohtaiseen ja moni-ilmeiseen tarkasteluun (historiallisina vertailukohtina vaikkapa Danten, Miltonin tai Goethen pääteokset).

Loppupäätelminä esitän tulkintani demonista rajatilafiguurina, ja demonisuudesta kielikuvallisuuden erityisenä muotona, joka kyseenalaistaa yksiäänisyyden ja selkeärajaiset identiteetit. Demoniset tekstit ja tekstuaaliset demonit kannustavat tutkivaa minää kääntämään katseensa itseensä ja kohtaamaan oman moniäänisyytensä ja kietoutuneisuutensa toiseuteen. Näin tutkimuksen suuntaaminen demoniseen ilmiökenttään voi osaltaan kannustaa myös monimetodisen ja eettisen tutkimuksen ongelmien ja mahdollisuuksien entistä tarkempaan pohdintaan.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto