YliopistologoYTL Tuula Minkkisen psykologian alaan kuuluva väitöskirja

M/s Estonian haveri ja pelastustyö. Pelastustyöntekijöiden kokemukset ja psykologisen intervention merkitys

tarkastetaan keskiviikkona 12.5.1999 klo 12 Tampereen yliopiston päätalon luentosalissa A 1, osoitteessa Kalevantie 4.

Väitöstilaisuuden kustoksena toimii professori Matti Syvänen. Vastaväittäjänä on dosentti Salli Saari Helsingin yliopistosta.

(Samassa tilaisuudessa tarkastetaan FM Eija Palosaaren psykologian alaan kuuluva väitöskirja Coping merikatastrofin yhteydessä suomalaisten laivatyöntekijöiden kertomana).

***

Minkkinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1993.

Minkkisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999. ISBN 951-44-4565-1 ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Tuula Minkkinen, puh. (03) 223 4889 (työ), (03) 261 3693 (koti).

 

TIIVISTELMÄ

Tutkimukseni käsittelee suuronnettomuutta pelastustyöntekijän kannalta.

A. Mitä pelastustyöntekijä kokee ja tuntee tehtävän aikana ja sen jälkeen.

B. Miten psykologinen työ on koettu. Mikä merkitys sillä on ollut pelastustyöntekijöille.

M/s Estonian onnettomuuden jälkeen toteutettiin laajamittainen psykologinen työ. Sen suoritti katastrofipsykologiaan perehtynyt Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä. Se on ainutlaatuinen maailmassa, ilmeisesti ainoa. Valmiusryhmän toiminta käynnistyi 1993 Suomen Psykologiliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhteistyönä.

Estonia-haverin vuoksi ryhmän psykologit työskentelivät pelastuneitten, pelastajien, matkustajien, omaisten, toimittajien ja yleisön kanssa käyttäen katastrofipsykologian menetelmiä. Kaikkiaan tämä työ sisälsi arviolta 2 400 työtuntia, kahdeksan työtunnin mukaan laskettuna 300 työpäivää.

Väitöskirjani käsittää yhdellä pelastustöihin osallistuneella autolautalla yhdessä psykologi Eija Palosaaren kanssa tekemäämme työtä. Työmme kohteena oli koko autolautan henkilökunta, reilut 300 työntekijää. Työskentelimme laivalla sen normaalin kulun aikana ja matkustimme osana sen henkilökuntaa. Työmme kesti kaksi viikkoa. Lisäksi oli seuranta neljän kuukauden kuluttua.

Pelastustyöntekijä kohtaa katastrofin hyvin läheltä ja se koskettaa myös häntä. Pelastustyöntekijät kokivat tunnekokemuksia sekä fyysisiä reaktioita pelastustöiden aikana sekä niiden jälkeen. Pelastustöiden jälkeisinä päivinä oli useilla toistuvasti kipua, kuten päänsärkyä ja niskakipua, uniongelmia, ahdistusta, keskittymisvaikeuksia. Ne ovat luonnollisia reaktioita koettuun stressiin.

Psykologien työstä oli autolautan henkilökunnalle hyötyä. Kivut lakkasivat tai helpottuivat oleellisesti. Ahdistus lievittyi.Keskittymiskyky palautui.Onnettomuudesta keskustelu työyhteisössä oli vapautuneempaa. 2/3 laivan henkilökunnasta osallistui psykologien tilaisuuksiin. Niillä, jotka eivät osallistuneet oli keskeisenä syynä asenne, että itse on pärjättävä. Työntekijöiden katastrofipsykologinen tietous oli vähäistä. Pykologisen työn tulisi olla osa katastrofityotä.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto