Yliopistologo

KL Marjo Vuorikosken aikuiskasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja

Sosiaalityön professionaalistuminen ja koulutus

tarkastetaan 19.6.1999 klo 12 Tampereen yliopiston Pyynikin kiinteistön juhlasalissa A311, osoitteessa Pyynikintie 2.

Vastaväittäjänä on professori Risto Rinne Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Jukka Tuomisto.

***

Vuorikoski on syntynyt 28.3.1952 Tampereella. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Kalevan yhteiskoulussa 1973 ja valmistunut kasvatustieteiden lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1993. Vuorikoski on toiminut Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa sosiaalityöntekijänä 1980-89, Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksella tutkijana Suomen Akatemian jatkuvan koulutuksen projektissa 1990-1991, aikuiskasvatuksen lehtorina 1993-1994 ja 1996-1997, assistenttina 1991-1992 ja taas vuodesta 1997 lähtien sekä Oregonin yliopistossa Yhdysvalloissa Graduate Teaching Fellow -tehtävässä 1995-1996.

Vuorikosken väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999. ISBN 951-44-4609-7 ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Marjo Vuorikoski, puh. (03) 215 6091 (työ), (03) 363 2430 (koti).

 

TIIVISTELMÄ

Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden koulutuksen kehittämistä ja alan professionaalistumista kytkeytyneinä suomalaisen hyvinvointivaltion muotoutumiseen 1940-luvulta lähtien. Pääkohde on, miten sosiaalityön koulutuksen eri intressiryhmät ovat pyrkineet ja pystyneet vaikuttamaan koulutukseen.

Intressiryhmiksi eroteltiin sosiaalityöntekijät ammattijärjestöineen, sosiaalityön koulutusta järjestävien korkeakoulujen edustajat, valtion keskushallinnon edustajat sekä kunnalliset työnantajat. Ensisijaisesti tutkittiin sosiaalityöntekijöiden pyrkimyksiä alansa koulutuksen kehittämiseksi. Eri intressiryhmien tavoitteita koulutuksen kehittämisessä tutkittiin ryhmien julkisesti esittämien kannanottojen avulla.

Tutkimuksen perusteella sosiaalityöntekijöiden koulutus on reagoinut jähmeästi sosiaalityön kehittämistarpeisiin. Selvimmin se näkyy siinä, että sosiaalityöntekijöiden keskeinen koulutusväylä, vuonna 1942 aloitettu sosiaalihuoltajakoulutus säilyi ensimmäiset 30 vuotta pääpiirteittäin samanlaisena huolimatta yhteiskunnan nopeasta muutoksesta ja sosiaalipolitiikan kehityksestä. Sosiaalityön koulutuksen laajempaa uudistusta alettiin suunnitella vasta 1970-luvulla ja se toteutettiin 1980-luvun alussa, jolloin sosiaalityön koulutus nostettiin ylemmän korkeakoulututkinnon tasoiseksi ja koulutus laajeni useisiin yliopistoihin.

Koulutuksen kehittämisessä voi erottaa teemoja, jotka kytkeytyvät hyvinvointivaltion muotoutumisen vaiheisiin. Sosiaalityöntekijöiden koulutus aloitettiin hyvinvointivaltion rakentamisen käynnistyessä 1940-luvulla. Koulutuksen ensi vuosikymmeninä, aina 1960-luvulle asti, käytiin keskustelua koulutuksen sisällöstä ja erityisesti sosiaalityön menetelmistä, joiden opetus olisi haluttu sisällyttää myös sosiaalihuoltajakoulutukseen.

Hyvinvointivaltion toisella rakennuskaudella 1960-luvulla nousi esiin keskustelu koulutustason korottamisesta, ja sitä jatkettiin seuraavalla vuosikymmenellä tutkinnonuudistuskeskustelun yhteydessä. Hyvinvointivaltion kolmannessa rakennusvaiheessa 1980-luvulla koulutuskeskustelun hallitsevin aihe oli koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puute. Hyvinvointivaltion murrosvaiheessa 1990-luvun alussa nousi sosiaalityöntekijöiden koulutustaso uudelleen koulutuskeskustelun keskiöön.

Tutkimustulosten perusteella sosiaalityön koulutuksen kehittämisestä ovat vastanneet pääasiassa valtion viranomaiset ja sosiaalityön kouluttajat. Ne ovat olleet edustettuina koulutusta suunnitelleissa komiteoissa ja toimikunnissa ja myös dominoineet koulutuksesta käytävää keskustelua. Sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö on vasta 1970-luvulta lähtien onnistunut saamaan edustajiaan koulutusta suunnitteleviin elimiin.

Sosiaalityöntekijöiden pyrkimys ammatin professionaalistamiseksi nousi tietoiseksi toimintapolitiikaksi 1970-luvulla. Sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö ajoi voimallisesti koulutustason korotusta ja tiukempia kelpoisuusehtoja. 1980-luvun alussa sosiaalityöntekijäkoulutus nostettiinkin ylemmän korkeakoulututkinnon tasoiseksi, ja sosiaalityöntekijöille säädettiin sosiaalityön koulutusta edellyttävät kelpoisuusehdot.

1980-luvun lopulla sosiaalityöntekijät joutuivat puolustusasemiin. Erityisesti työnantajataho kyseenalaisti sosiaalityön tieteellisen koulutuksen ja tiukasti määriteltyjen kelpoisuusehtojen tarpeen. 1990-luvun alussa haasteita sosiaalityön yliopistolliselle koulutukselle toi ammattikorkeakoulujen perustaminen myös sosiaalialalle. Tällä hetkellä sosiaalityöntekijöiden professioprojekti näyttäisi taas olevan myötätuulessa. Parhaillaan on valmisteltavana sosiaalialan ammatinharjoittamislainsäädäntö, jota sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö on pitkään tavoitellut. Lisäksi sosiaalityöstä on muodostumassa oma oppi- ja tieteenalansa yliopistoihin.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto