Yliopistologo

LL Kimmo Malminiemen kliinisen farmakologian alaan kuuluva väitöskirja

Celiprolol and fuel homeostasis: effects on insulin resistance and plasma leptin levels (Seliprololi ja energia-aineenvaihdunta: vaikutukset insuliiniherkkyyteen ja plasman leptiinitasoihin)

tarkastetaan julkisesti 6.8.1999 klo 12 lääketieteen laitoksen B-rakennuksen pienessä salissa, osoitteessa Medisiinarinkatu 3.

Väitöstilaisuuden kustoksena toimii professori Pauli Ylitalo. Vastaväittäjänä on dosentti Ilkka Kantola (Turun yliopisto).

***

Malminiemi on syntynyt Tampereella 2.7.1957. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Sammon yhteislyseossa 1975 ja valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1983. Malminiemi on toiminut vt. assistenttina Tampereen yliopistossa 1981-1983, apulaislääkärinä Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa 1983-1985, tutkijana NIH:ssa (Bethesda, USA) 1985-1986, tutkijana Alkossa 1987 ja tutkija-asiantuntijalääkärinä Santen Oy:ssä vuodesta 1988 lähtien.

Malminiemen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999. ISBN: 951-44-4620-8, ISSN: 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Kimmo Malminiemi, puh. (03) 2848 443 (työ), (03) 3630 026 (koti), sähköposti: kimmo.malminiemi@santen.fi

 

TIIVISTELMÄ

Kohonnut verenpaine lisää riskiä sairastua sepelvaltimotautiin tai saada aivohalvaus. Verenpaineen lääkehoito ei kuitenkaan ole vähentänyt sydänperäistä sairastuvuutta ja kuolleisuutta siinä määrin kuin verenpaineen laskusta voisi kokeellisen tutkimustiedon perusteella ennustaa. Useiden verenpainelääkkeiden arvellaan muuttavan aineenvaihduntaa epäedulliseen suuntaan. Tutkimusten mukaan ne saattavat alentaa veren hyvälaatuisen HDL-kolesterolin tasoa, nostaa uraattitasoa ja heikentää insuliinin tehoa kohonneen veren sokeripitoisuuden alentajana. Useat beeta-salpaajat alentavat perusaineenvaihdunnan tasoa, mikä vähentyneen liikunta-aktiivisuuden kanssa johtaa lihomiseen. Osa verenpainelääkkeistä voimistaa siten ns. metabolista oireyhtymää. Näitä vaikutuksia on erityisesti todettu suurilla diureettiannoksilla ja epäselektiivisillä beeta-salpaajilla.

Seliprololi on verisuonia laajentava beeta-salpaaja, joka on ollut Suomessa käytössä jo kuuden vuoden ajan verenpaine- ja sepelvaltimotautilääkkeenä. Tarkastettavan väitöskirjan osatöissä tutkittiin seliprololin vaikutuksia hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan 209 keski-ikäisellä henkilöllä, joilla oli kohonnut verenpaine ja veren kolesterolitaso. Potilaiden joukossa ei ollut diabeetikkoja, mutta suurimmalla osalla insuliinin teho oli heikentynyt. Vertailuvalmisteina käytettiin muita verenpainelääkkeitä. Seurantajakso oli 12 kk, jonka aikana potilaille suoritettiin kolmasti sokerirasituskoe. Osaa potilaista tutkittiin lisäksi hyperinsulineemisen euglykeemisen klamp-testin avulla, jolla voidaan luotettavasti selvittää insuliiniherkkyys eli insuliinin teho verensokerin alentajana. Tutkimukseen osallistui 11 terveydenhuoltopistettä ympäri maata. Klamp-testit suoritettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja Turun yliopistossa.

Seliprololi paransi alentunutta insuliiniherkkyyttä keskimäärin 25%. Se alensi seerumin kohonnutta paastoinsuliinitasoa ja glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia sokerirasituskokeessa. Vaikutukset veren kolesteroleihin olivat suotuisat, joskin vähäiset. Kylläisyyshormoni leptiinin tasot laskivat veressä sekä miehillä että naisilla seliprololihoidon aikana. Potilaiden paino, vyötärön ympärysmitta tai ravinto- ja liikuntatottumukset eivät muuttuneet. Leptiinin lasku tulkittiin parantuneeksi leptiiniherkkyydeksi. Insuliiniherkkyysmuutoksen vaikutusmekanismia pyrittiin selvittämään terveillä vapaaehtoisilla positroniemissiotomografiatekniikalla Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Laskimoon annettu seliprololi laajensi pieniä valtimoita lihaksissa, mutta ei lisännyt insuliiniherkkyyttä, vaan pikemminkin esti sokerinottoa soluihin. Lihavilla Zucker-rotilla seliprololi lisäsi energiantuottoa rasvasoluissa ja alensi veren insuliinipitoisuutta. Vaikutukset eivät kuitenkaan näyttäisi selittyvän rasvassa sijaitsevan beeta-3-adrenergisen reseptorin stimulaation kautta.

Pitkäaikaisella seliprololilääkityksellä on suotuisia vaikutuksia niiden verenpainepotilaiden aineenvaihduntaan, joilla on merkkejä metabolisesta oireyhtymästä.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto