Yliopistologo

YTM Katja Valaskiven tiedotusopin alaan kuuluva väitöskirja

Relations of television. Genre and gender in the production, reception and text of a Japanese family drama. (Televisio suhteissaan. Genre ja sukupuoli japanilaisen perhesarjan tuotannossa, vastaanotossa ja tekstissä)

tarkastetaan 22.10.1999 klo 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A1, osoitteessa Kalevantie 4.

Vastaväittäjinä ovat professori Kazue Sakamoto (Ochanomizu University) ja dosentti Veijo Hietala (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Veikko Pietilä.

***

Valaskivi on syntynyt Helsingissä 28.3.1968. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Järvenpään lukiossa 1987 ja valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja M.Soc.Sc.:ksi Tampereen yliopistosta 1994. Valaskivi on toiminut Viestintätieteiden valtakunnallisen yliopistoverkoston suunnittelijana 1.9.1999 alkaen. Hän on ollut vierailevana tutkijana Sophia Universityssa, Institute for Comparative Culture, Tokio, Japani syyslukukauden 1997. Valaskivi on toiminut tutkijana 1.1.1995 alkaen Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella (rahoitus: Informaatio- ja viestintätieteiden valtakunnallinen tohtoriohjelma INVA 30.6.1999 asti). Valaskivi on toiminut toimittajana mm. Helsingin Sanomissa ja Keski-Uusimaassa.

Valaskiven väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999. ISBN 951-44-4666-6, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1, Tampereen yliopisto 1999. ISBN 951-44-4674-7, ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Katja Valaskivi, (03)-215 6304 (työ), katja.valaskivi@uta.fi

 

TIIVISTELMÄ

Perhesarja koki uuden tulemisensa japanilaisessa televisiossa 1990-luvun alussa, kun kaupallinen Tokyo Broadcasting System (TBS) -kanava tuotti Wataru seken wa oni bakari -nimisen televisiosarjan. Alun alkaenkin poikkeuksellisen pitkäksi suunniteltu sarja oli niin suosittu, että sitä on jatkettu 1990-luvun aikana kolmella vuoden mittaisella lähetysjaksolla. Yhteensä sarjaa on tehty noin kaksisataa pääasiassa tunnin mittaista jaksoa. Jaksot on lähetetty ‘parhaaseen katseluaikaan’ prime timessa kerran viikossa.

Nostamalla tutkimuksen kohteeksi kyseisen japanilaisen televisiosarjan tutkija haluaa muistuttaa kansainvälistä ja suomalaista viestinnän ja kulttuuritutkimuksen tiedeyhteisöä siitä, että televisio on keskeinen kulttuurisia merkityksiä tuottava ja ylläpitävä koneisto muissakin kuin angloamerikkalaisissa kulttuureissa. Japanissa perhesarjan lajityyppi ja kyseinen sarja sen osana tuottaa aktiivisesti käsitystä siitä, mikä on ‘japanilaista’ ja millainen ymmärrys kulttuurisesta sukupuolesta on tässä japanilaisuudessa hyväksyttävää.

Tutkimus hyödyntää ja kehittää eteenpäin genren relationaalista käsitteellistystä. Tämän käsitteellistyksen avulla käy näkyväksi, että tuotanto, teksti ja vastaanotto ovat aina suhteessa toisiinsa, ja että televisio-ohjelmat tuotetaan vastaanotettaviksi aina tietyllä konventiovälitteisellä tavalla. Genre kutsuu televisio-ohjelman tekijät tekemään ohjelmaa tiettyjen lajityyppikonventioiden mukaisesti. Myös vastaanotto noudattelee näitä konventioita, vaikka jotkut katsojat vastustavatkin heille tarjottua katsoja-asemaa tai lukutapoja. Olennaista on, että lajityypin konventiot yleensä tunnistetaan silloinkin, kun tarjottuja merkityksiä vastustetaan. Genren ohella tutkimuksen toinen keskeinen käsite on gender, jonka avulla television suhteita voidaan analysoida sukupuolen kulttuurisen tuottamisen näkökulmasta. Missä genre valottaa tuotannon, tekstin ja vastaanoton kolminapaista merkityssuhdetta eri lajityyppien osalta, siinä gender tekee mahdolliseksi ymmärtää sukupuolen lajityyppisten representaatioiden välisiä ja keskinäisiä suhteita.

Tutkimuksen aineisto koostuu kyseisen perhesarjan tekijöiden haastatteluista ja sarjan teon seuraamisesta, televisiosarjasta itsestään, katsojien ryhmähaastatteluista sekä katsojien täyttämistä kyselylomakkeista. Aineistoa on lähestytty yllä mainittujen käsitteiden genre ja sukupuoli(järjestelmä) eli gender kautta.

Genderin käsitteen avulla tutkimuksessa myös syvennetään genren sosiaalista teoriaa. Aikaisemmissa genretutkimuksissa usein vähälle huomiolle jätetty sukupuolen käsite valottaa sitä, miten tuotanto- ja vastaanottotavat ovat sukupuolittuneita sekä ajatuksellisesti että käytännössä. Tuotanto mielletään usein ‘aktiiviseksi’ ja tällaisena maskuliiniseksi toiminnaksi, kun taas vastaanottoa pidetään ‘passiivisena’ ja naisellisena. Myös lajityyppien yleisöodotukset ovat sukupuolittuneita siten, että ‘naisyleisölle’ suunnattua ohjelmaa katsova mies vaikuttaa poikkeustapaukselta. Miespuoliselle tekijäjoukolle ohjelman tekeminen keski-ikäiselle naisyleisölle ei ole mieluisin mahdollinen työtehtävä, vaikka he pyrkivätkin tekemään työnsä professionalismin vaatimusten mukaisesti.

Genreanalyysia hyväksikäyttävä uutistutkimus on pannut merkille, että uutiset puhuttelee yleisöään ‘kansalaisina’, mutta ei kutsu näitä kyseenalaistamaan sitä tapaa millä uutiset on tehty tai niitä merkityksiä mitä uutiset tuottaa. Tämä johtuu siitä, että uutiset esittää itsensä välittömäksi ja läpinäkyväksi ‘toden diskurssiksi’. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan fiktiivistä lajityyppiä, joka — toisin kuin uutiset — kutsuu yleisöä arvioimaan myös sitä, miten 'toden mukainen' lajityypin tapa kuvata perhettä on. Perhesarja lajityyppinä ja Wataru seken wa oni bakari lajityypin edustajana pyrkivät kuvaamaan ‘tavallisen japanilaisen perheen arkea’. Tällainen odotus mielessään sekä tekijät että katsojat arvioivat usein kriittisestikin sitä, missä määrin ohjelma onnistuu olemaan ‘realistinen’. Tästä huolimatta — tai ehkä juuri tästä johtuen — sarja herättää ajatuksia ja vertautuu katsojien ja joskus tekijöidenkin omaan elämään. Tässä näkyy jälleen ero tv-uutisiin, joka aiempien tutkimusten mukaan ylläpitää vastaanottajissaan lähinnä toimintakyvyttömyyden tunteita.

Pyrkiessään valottamaan tuotannon, tekstin ja vastaanoton suhdetta, genreanalyysi auttaa erittelemään sitä paikkaa, johon televisio yleisönsä asettaa. Riippumatta siitä katsoivatko tutkimuksessa tarkastellun sarjan tekijät tuottavansa sarjaa valistaakseen vai viihdyttääkseen katsojia, he joka tapauksessa mielsivät viestintäprosessin yksisuuntaiseksi ja katsojat prosessissa vastaanottajiksi. Tekijät eivät voineet ottaa yleisön yksittäisiä mielipiteitä huomioon sarjan tuotannossa jo siksikään, että sarjan tuotanto oli yleensä useita viikkoja edellä lähetysaikataulua. Lisäksi yleisön jäsenillä ei katsottu olevan tarpeeksi asiantuntemusta tehdä huomautuksia ohjelman tuotantotavasta. Vaikka sarjan halutaan tulevan lähelle katsojien arkea, ja puhuttelevan heitä ‘tavallisina japanilaisina’, tieto katsojien arjesta välittyy tekijäjoukolle välikäsien kautta, lähinnä sarjan käsikirjoittajan avulla. Muu tuotantotiimi luottaa käsikirjoittajan tuntumaan siitä ‘mitä ajassa liikkuu' ja mitä katsojat ohjelmalta haluavat. Katsojat puolestaan tunnistavat sarjan puhuttelevan heitä vastaanottajina, eivätkä ajoittaisesta ohjelman arvostelusta huolimatta pyri vaikuttamaan ohjelman tuotantoon tai sisältöihin. Tähän genre ei tarjoa heille edes paikkaa.

Koska suora yhteys katsojien ja tekijöiden väliltä puuttuu, katsojat muodostavat käsityksensä sarjan tekijöistä ja näyttelijöistä lähinnä muista tiedotusvälineistä saamiensa mielikuvien pohjalta. Näyttelijöiden nykyinen rooli ja aiemmat tehtävät julkisuudessa muokkaavat vahvasti katsojien käsityksiä heistä persoonina. Tekijät puolestaan pyrkivät vahvistamaan käsitystään yleisöstä katsojalukumittausten ja yhtiön omien katsojatutkimusten avulla. Yksittäisten katsojien mielipide ohjelmista muuttuu tekijöiden kannalta mielekkääksi vasta sitten, kun tutkija on koostanut niistä yhtenäisen ja ‘edustavan’ kuvan.

Perhesarjan lajityyppinä voidaan siis nähdä tuottavan tietynlaisia merkityksiä perheestä, naiseudesta ja mieheydestä sekä japanilaisuudesta. Vakiintuneet tuotannon ja vastaanoton konventiot ja käytännöt varmistavat sen, ettei näiden merkitysten voi odottaa muuttuvan kovin nopeasti tämän lajityypin osalta. Samaan aikaan on huomattava, että kyseinen lajityyppi on uudesta suosiostaan huolimatta ollut 1990-luvulla melko marginaalisessa asemassa japanilaisessa televisiossa, jonka sarjatuotannossa perhe teemana on alkanut väistyä yksilökeskeisen lähestymistavan tieltä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto