Yliopistologo

FM Anja Laurilan psykologian alaan kuuluva väitöskirja

Toinen mahdollisuus - pitkäaikainen sijaiskotihoito ja aikuistuneen tytön identiteetti, minäkäsitys ja sijaisäitirepresentaatio

tarkastetaan 20.11.1999 klo 12 Tampereen yliopiston Attilan kiinteistön luentosalissa B 661, osoitteessa Yliopistonkatu 38.

Vastaväittäjänä on professori Airi Hautamäki (Joensuun yliopisto). Kustoksena toimii Markku Ojanen.

***

Laurila on syntynyt Helsingissä 23.5.1943. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Helsingissä 1962 ja valmistunut filosofian maisteriksi 1968 Helsingin yliopistosta. Laurila on toiminut Forssan mielenterveystoimiston psykologina 1971 - 1976, Forssan kaupungin perhepäivähoidon ohjaajana 1976 - 1994, Työväen sivistysliiton kouluttajana 1995 - 1997 ja Forssan ammatti-instituutin opettajana vuodesta 1997 lähtien.

Laurilan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999. ISBN 951-44-4678-X, ISSN 1455-1616.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Anja Laurila, (03) 414 0582 (työ), (03) 435 4246 (koti), anja.laurila@fai.fi, http://www.sci.fi/~anlaur.

 

TIIVISTELMÄ

Tutkimuksessa, joka tehtiin 1995, haastateltiin 51:tä vuonna 1975 syntynyttä, pitkäaikaisessa sijaiskotihoidossa samassa perheessä ollutta tyttöä ja tehtiin psykologinen interventio kahdeksalletoista tytölle ja postikysely intervention arvioimiseksi koko sijaiskotityttöryhmälle vuonna 1997. Vertailuryhmän muodosti samasta ikäluokasta otetun umpimähkäisen otannan 80 tyttöä.

Kaikki sijaiskodeissa kasvaneet tytöt olivat sitä mieltä, että heidän huostaanottonsa oli ollut aiheellinen. Sijoitetut tytöt näyttivät selviytyneen verrattain hyvin, erot vertailuryhmään olivat pieniä. Identiteetin eheys oli keskimäärin heikompi, mutta ryhmä saavutti aikaisemman vertailuryhmän tason kahden vuoden kuluessa. Minäkäsityksen myönteisyydessä ei ollut eroa - joskin myönteisyys rakentui osittain eri piirteiden varaan kuin vertailuryhmällä. Vuonna 1995 havaittu keskimääräinen pieni häiriö kontrollin tunteessa, elämän tarkoitukselliseksi kokemisessa ja psyykkisessä sitkeydessä pysyi samana uusintamittauksessa. Kaikilla psyykkisillä muuttujilla osa sijoitetuista tytöistä selvisi paremmin kuin hyvintoimivien perheiden tytöt keskimäärin. Erot vertailuryhmään johtuivat pienehkön ryhmän haavoittuneisuudesta eri piirremuuttujilla.

Sijoitettujen tyttöjen ryhmällä äitikuva oli erilainen kuin vertailuryhmällä ja toimi eri tavoin myös sijaisperhetyypillä oli yhteys tytön äitikuvaan.

Sijaiskotihoidossa mikään yksittäinen kielteinen seikka tai äitikuvan piirre ei ollut tytön psykososiaalisen hyvinvoinnin kannalta kohtalokas, mutta saattoi lisätä riskiä, että tyttö vielä aikuisuuden alussa oli haavoittunut. Tytön seksuaaliselle kehitykselle näytti olevan riski, jos hänen sijaisäitikuvassaan sijaisäiti oli hyvä marttyyriäiti -tyyppiä, eli lämmin, kontrolloiva, syyllistävä ja oikeudenmukainen. Tätä tyyppiä ei löytynyt ollenkaan sellaisissa vertailuryhmän perheissä, joissa äiti oli ainoa biologinen vanhempi. Kahden biologisen vanhemman perheissä sillä ei ollut yhteyttä seksuaalisen alueen ongelmiin.

Biologisen äidin ja sijaisäidin välinen yhteistyö ei keskimäärin ollut onnistunutta ja se sisälsi parhaimmillaankin ristiriitaisia seurauksia.

Interventiossa parhain anti liittyi biologisen äidin ymmärtämisen lisääntymiseen ja se oli yhteydessä tyttöjen kokemukseen oman itsetuntemuksen lisääntymisestä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto