Yliopistologo

YTM Arja Kuulan sosiologian alaan kuuluva väitöskirja

Toimintatutkimus: kenttätyötä ja muutospyrkimyksiä

tarkastetaan 8.1.2000 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin kiinteistön Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on professori Keijo Räsänen (Helsingin kauppakorkeakoulu). Kustoksena toimii professori Pertti Alasuutari.

***

Kuula on syntynyt Oulussa 24.1.1964. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Kuusiluodon lukiossa Oulussa 1983. Kuula valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1991 Tampereen yliopistosta. Hän on toiminut Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen / Työelämän tutkimuskeskuksen tutkijana 1991 ja 1993 ja tutkimussihteerinä vuosina 1991-1992, Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen tutkimusassistenttina vuosina 1994-1998 ja stipenditutkijana 1998-1999 ja Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston (FSD) arkistonhoitajana 1999 alkaen.

Kuulan väitöskirjan kustantaa Vastapaino, Tampere 1999. ISBN 951-768-062-7.

Väitöskirjan tilausosoite: tilaukset@vastapaino.fi, Osuuskunta vastapaino Yliopistonkatu 60 A 33100 Tampere, puh: (03) 2146 245.

Lisätietoja: Arja Kuula, (03) 215 6111 (työ, virkavapaalla 2.5.2000 saakka), (03) 255 1214 (koti), arja.kuula@uta.fi

 

TIIVISTELMÄ

Tutkimuksessa analysoidaan toimintatutkimusta, jossa tarkoituksena on tutkimuksen avulla muuttaa vallitsevia käytäntöjä, ratkaista erityyppisiä ongelmia yhdessä tutkittavien kanssa. Kohteena voivat olla mitkä tahansa ihmisyhteisöt aina koululuokasta tehdassaliin. Uuden tiedon saavuttamisen ohella tutkimuksen tärkeä tavoite on sen hyödyllisyys itse tutkittaville. Tutkimuksessa tarkastellaan toimintatutkimuksen historiaa, tutkijan roolia ja kenttätyötä sekä toimintatutkimuksen metodisia perusteluja. Näitä teemoja käsitellään analysoimalla metoditekstejä ja toimintatutkijoiden kirjeitä omista tutkimuskokemuksistaan. Toimintatutkijat ovat kirjeissään kuvanneet tutkimuksen teon arkea ja ajatuksiaan, jotka jäävät usein tutkimusteksteissä näkymättömiin.

Pyrkimys konkreettiseen hyödyllisyyteen suhteessa tutkittaviin käytäntöihin on toimintatutkimuksen metodisen itsemäärittelyn ohella keskeinen tutkijoiden motivaation lähde. Tutkijoiden kirjeissä haluun tehdä toimintatutkimusta liittyy tahto muuttaa ja parantaa tutkittavia käytäntöjä. Juuri tutkimuksen käytännöllisiin hyötyihin, kohteen muutostavoitteisiin kiteytyvät toimintatutkijan roolin keskeiset ongelmat ja ulottuvuudet. Ongelmia tuottaa se, että muutoshakuisuudesta huolimatta tutkijalta usein kielletään toimintatutkimuksen metodisissa opeissa muutosta suoraan toteuttava ja johtava rooli. Tutkijan roolin määrittäminen ei-auktoriteetiksi, ei-konsultiksi tai ei-ekspertiksi ja tähän kieltoon liittyvät ongelmat toistuvat monin eri tavoin kautta koko tutkimusaineiston.

Kirjeiden kenttäkertomuksissa tutkijan erityistaidoksi nousee kyky olla ymmärtäväinen ihminen. Kenttätyökuvauksissa tutkija astuu sisään tutkimuskohteen tapahtumiin ja toisinaan niistä ulos. Tutkijan rooli ilmaistaan näin vuorottelevana sisä- ja ulkopuolisuutena suhteessa tutkimuskohteeseen. Tutkijan ulkopuolisuus ilmaistaan roolin mahdollistamana etäisyyden pitämisenä sekä psyykkisesti että ajoittain fyysisesti suhteessa tutkimuskohteeseen; tutkija ei ole, eikä hänestä tule tutkimuskohteen jäsentä. Tutkijan sisäpuolisuus kenttätyössä kiteytyy taas vaatimukseen ymmärtää myös konfliktitilanteissa kaikkia osapuolia. Empaattisuus ja luottamus ovat paitsi tutkijan sosiaalisen taidokkuuden osoitus myös välineitä saavuttaa kosketus ihmisten toimintaan ja ajatuksiin ja siinä mielessä edellytyksiä kerätä ‘aitoa’ tutkimusaineistoa. Eli tutkijan sosiaalinen taidokkuus ei ole ainoastaan selviytymistä kentän ennakoimattomissa tilanteissa, vaan myös tapa nähdä itsensä tutkimusvälineenä.

Toimintatutkimuksen metodiseen itsemäärittelyyn sisältyy toistuva jännite suhteessa akateemiseen tutkimukseen. Toimintatutkimus yhtäältä määritetään muita lähestymistapoja paremmaksi – esimerkiksi käyttämällä perusteena ajatusta todellisen ja aidon aineiston saavuttamisesta vain tutkittavien kanssa toimimalla, kenttätyötä tekemällä. Toisaalta yhtä usein toistuu kautta koko aineiston eri tavoin ilmaistu alemmuus suhteessa akateemiseen tutkimukseen. ’Akateeminen tutkimus’ näyttäytyykin lähes välttämättömänä elementtinä toimintatutkimuksen itsemäärittelyssä. Vastakkainasettelussa toimintatutkimus edustaa sosiaalisesti hyväksyttävämpää tapaa tehdä tutkimusta kuin ’akateeminen’ tutkimus tai perustutkimus, jossa ei tähdätä suoraan tutkittavien käytäntöjen muutokseen. Ristiriitaiseksi tämä määrittely tulee sitä kautta, että samalla toimintatutkimukselle kuitenkin halutaan akateemisen tieteen status. Tämä piirre tekeekin toimintatutkimuksesta vallitsevaa tutkimuskulttuuria haastavan lähestymistavan. Tavoitteena ei ole ainoastaan tutkia ja ymmärtää, vaan myös hyödyttää tutkimuskohdetta muuttamalla sitä yhdessä tutkimuskohteen jäsenten kanssa tavoiteltuun suuntaan.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto