Yliopistologo

LK Satu Sulkasen lastentautien alaan kuuluva väitöskirja

Serum antibodies in coeliac disease (Seerumin vasta-aineet keliakiassa)

tarkastetaan 3.3.2000 klo 12 Finn-Medin auditoriossa, osoitteessa Lenkkeilijäntie 6.

Vastaväittäjänä on dosentti Markku Viander (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku Mäki.

***

Sulkanen on syntynyt Porissa 6.12.1968 ja suorittanut ylioppilastutkinnon Nokian lukiossa 1987.

Sulkasen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 728, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4752-2, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 15, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4753-0 , ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

TIIVISTELMÄ

Keliakian diagnostiikan kulmakivenä on ohutsuolikoepalatutkimus, jolla keliakiaan liittyvä limakalvon suolinukan tuhoutuminen havaitaan. Tuntien taudin yleisyyden, oireettomuuden ja moni-ilmeisyyden on diagnostiikassa luotettavien ja kustannuksiltaan kohtuullisten ei-invasiivisten seulontamenetelmien kehittäminen tärkeää. Retikuliini- ja endomysiumvasta-ainetestit ovat erittäin herkkiä ja tautispesifisiä ja niitä käytetään yleisesti keliakian seulonnassa ja dieettihoidon seurannassa. Määritykset tehdään seeruminäytteestä immunofluoresenssi-menetelmällä käyttäen joko rotan kudoksista (retikuliinivasta-aineet) tai apinan ruokatorvesta (endomysiumvasta-aineet) valmistettuja jääleikkeitä antigeenina. Retikuliinivasta-ainetestin heikkoutena on kuitenkin laboratoriokohtaisuus ja endomysiumvasta-ainetestissä antigeenin käytön esteeksi on muodostunut hinta ja myös eettiset kysymykset. Uusimmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ihmisen napanuora, joka on helposti saatava ja halpa kudos, voisi korvata rotan kudosten ja apinan ruokatorven käytön kudosvasta-ainetesteissä. Retikuliini- ja endomysiumvasta-aineet ovat autovasta-aineita, ja fibroblastien on osoitettu tuottavan näihin IgA-luokan vasta-aineisiin sitoutuvia antigeenimolekyylejä. Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan transglutaminaasientsyymi, jota esiintyy runsaasti selkärankaisten elimissä ja kudoksissa, olisi keliakian pääasiallisin autoantigeeni.

Tutkimuksessamme käytimme ihmisen napanuoraa antigeenina immunofluoresenssitestissä ja selvitimme testin käyttökelpoisuutta keliakian seulonnassa. Selvitimme soveltuvatko napanuorasta eristetyt fibroblastit ja transglutaminaasientsyymi antigeeniksi määritettäessä keliakia-spesifisiä vasta-aineita uusilla ELISA-menetelmillä. Tutkimme myös potilasseerumien tunnistamien antigeenien ja transglutaminaasin jakaumaa jyrsijöiden ja kädellisten kudoksissa kaksoisimmunofluoresenssimenetelmällä.

Tutkimuksissamme osoitimme, että ihmisen napanuora, joka on helposti saatava ja halpa kudos, voi korvata rotan kudosten ja apinan ruokatorven käytön immunofluoresenssimenetelmällä tehtävissä kudosvasta-ainetesteissä. Tuloksemme osoittivat, että napanuoran fibroblastisolut sisältävät keliakian autoantigeenejä ja soveltuvat autovasta-aineiden tutkimiseen. Kokosolu-ELISA menetelmä ei kuitenkaan ole kovin käytännöllinen tutkimustapa. Tutkimustuloksemme osoittavat myös, että meillä on nyt kliiniseen potilastyöskentelyyn soveltuva herkkä ja spesifinen ELISA-menetelmä, joka mittaa keliakiaspesifisiä transglutaminaasivasta-aineita. Testin tulokset korreloivat hyvin retikuliini-ja endomysiumvasta-ainetestien tulosten kanssa. Lisäksi testi on helpompi suorittaa ja tulkita kuin kudosvasta-ainetestit. Tutkimuksemme vahvistaa näkemystä siitä, että transglutaminaasi on ellei ainoa niin ainakin yksi keliakian autoantigeeneistä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto