Yliopistologo

THM Marja Kaunosen hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja

Support for a Family in Grief (Tukea surevalle perheelle)

tarkastetaan 17.3.2000 klo 12 lääketieteen laitoksen B-rakennuksen isossa salissa, osoitteessa Medisiinarinkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Arja Isola (Oulun yliopisto). Kustoksena toimii professori Marita Paunonen.

***

Kaunonen on syntynyt Suoniemellä 12.6.1959 ja suorittanut ylioppilastutkinnon Nokian lukiossa 1978. Hän on valmistunut erikoissairaanhoitajaksi Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta 1984 ja terveydenhuollon maisteriksi Tampereen yliopistosta 1994. Kaunonen on toiminut sairaanhoitajana Nokian terveyskeskuksessa ja Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1980 - 1994, tutkijana, amanuenssina ja yliassistenttina Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella vuosina 1994 - 1999 sekä Tampereen Avoimen yliopiston ma. erikoissuunnittelijana 1999 alkaen.

Kaunosen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 731, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4764-6, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 19, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4765-4 , ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Marja Kaunonen, (03) 215 6786 (työ), (03) 213 3087 (koti), numaka@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Suru on määritelty erääksi kaikkein yleisimmistä ihmisen reaktioista, sillä sitä esiintyy kaiken ikäisillä ja kaikissa kulttuureissa elävillä ihmisillä, jotka ovat kokeneet elämässään menetyksen. Surua kuvataan normaalina, dynaamisena, yksilöllisenä ja moniulotteisena prosessina. Tässä tutkimuksessa on rajoituttu tutkimaan läheisen ihmisen kuoleman jälkeistä surua. Surun ulottuvuuksina käytetään Hoganin teorian mukaisesti epätoivoa, paniikkikäyttäytymistä, syytöstä ja vihaa, irrallisuutta, epäjärjestystä sekä persoonallista kasvua. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa perheen surusta perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Tutkimuksessa käytettiin Yhdysvalloissa kehitettyä surureaktioita kuvaavaa mittaria ja eräänä tutkimustehtävänä olikin saada tietoa kansainvälisen mittarin sopivuudesta suomalaisessa aineistossa. Tutkimus kuuluu hoitotieteen alaan ja sen eräänä tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyön kehittämiseksi, sillä hoitotyötä tekevien kyky tukea surevaa perhettä edellyttää ymmärrystä surun moniulotteisuudesta sekä tietoa surusta selviytymisestä. Osana tutkimusprosessia kehitettiin hoitotyön tukitoimintamalli surevien perheiden tukemiseen.

Tutkimuksen kohdejoukko koostui 543 surevasta perheenjäsenestä. Heistä tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen osallistui 318 aviopuolisonsa menettänyttä, joista 242 (76%) oli naisia. Osallistumisprosentti oli 52. Tutkimuksen toinen vaihe muodostui koe- ja kontrolliryhmistä. Koeryhmän 70 surevasta perheenjäsenestä oli 50 (71%) naisia. Osallistumisprosentti oli 65. Kontrolliryhmään kuului 155 surevaa perheenjäsentä. Heistä naisia oli 71%. Kontrolliryhmässä vastausprosentti oli 41. Tutkimukseen kuuluvia tukipuheluita soitti koeryhmän vuodeosastoilla 26 (70%) sairaan- ja perushoitajaa. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 1994 (vaihe I) ja vuosina 1997-1998 (vaihe II) tehtyinä postikyselyinä. Lisäksi tukitoimintaan osallistuneet sairaan- ja perushoitajat kirjoittivat päiväkirjaa soitettuaan tukipuhelun. Sureville perheenjäsenille lähetetty kyselylomake sisälsi taustamuuttujia, surua mittaavan Hogan Grief Reactions Checklist (Hogan 1998)-mittarin sekä useita avoimia kysymyksiä. Lisäksi tutkija kehitti kymmenen osiota sisältävän mittarin, jolla koeryhmältä kysyttiin tukipuheluista. Tutkittaessa käytettyjen mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia, ne havaittiin luotettaviksi, mutta niiden todettiin kaipaavan jatkokehittelyä. Tutkimusaineisto analysoitiin käyttämällä tilastollisia analyysimenetelmiä ja sisällön analyysia.

Tulokset osoittivat kaikkien osallistujien surevan perheenjäsenensä kuolemaa. Kun aika läheisen kuolemasta piteni, suru lieveni, mutta mitään loppumisajankohtaa surulle ei löydetty. Surun ulottuvuuksista epätoivo ja epäjärjestys kuvasivat surureaktioita voimakkaimmin. Osallistujat kuvailivat persoonallista kasvuaan jo neljä kuukautta läheisen kuoleman jälkeen. Surun ilmaisemisessa oli naisten ja miesten välillä eroja. Naiset kuvasivat suruaan voimakkaampana kuin miehet sekä olivat enemmän huolissaan uusista tehtävistään, kuten perheen talousasioista huolehtimisesta. Miehiä huolestutti yksinäisyys enemmän kuin naisia. Sosiaalisella tuella oli yhteyttä surun kokemukseen. Perheenjäsenet ja ystävät olivat tärkeimmät tuen antajat. Ennakko-oletuksen mukaan sosiaalinen tuki koettiin auttavana puolison kuoleman jälkeen, mutta sen lisäksi puolison kuolemaa surevia auttoi mahdollisuus olla tukena toisille. Lisäksi tilanne, jossa sekä antoi tukea että sai sitä, koettiin auttavana.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tukipuhelu perheenjäsenen kuoleman jälkeen on potilaan kuoleman jälkeiseen hoitotyöhön sopiva tukimuoto. Myös lyhyen sairaalassaolon jälkeen kuolleiden potilaiden perheenjäsenet arvioivat puhelut tärkeiksi. Yhteiset kokemukset perheenjäsenen kuolemaan johtaneen sairauden ajalta sekä potilaan kuolemasta ajalta antaa hoitohenkilökunnalle erityisaseman surevan perheen tukemiseen. Toisaalta hoitohenkilökunta on ilmaissut tarvitsevansa lisää koulutusta surevan ihmisen kohtaamiseen. Siksi voidaan suositella, että ennen tukitoiminnan aloittamista siihen osallistuvalle hoitohenkilökunnalle järjestetään aiheeseen liittyvää koulutusta.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto