Yliopistologo

YM, FM, M.Pol.Sc Lea Ahoniemen valtio-opin alaan kuuluva väitöskirja

Taistelu helikoptereista. Eduskunnan ja puolustushallinnon välisen asiantuntijavallan tarkastelu, esimerkkitapauksena maavoimien tilausvaltuuskysymys 1998

tarkastetaan 8.4.2000 klo 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A1, osoitteessa Kalevantie 4.

Vastaväittäjänä on professori Vilho Harle (Lapin yliopisto). Kustoksena toimii professori Ilkka Ruostetsaari.

***

Ahoniemi on syntynyt Mouhijärvellä 18.9.1959. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Mouhijärven lukiossa 1978. Ahoniemi on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta 1984, filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta 1990 ja M.Pol.Sc Tampereen yliopistosta (ISSS) 1994. Hän on toiminut Tampereen kauppakamarin asiamiehenä 1984-1990, Kaupunkilehti Tamperelainen Oy:n talousjohtajana ja kustantajana 1989-1997 ja Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen projektitutkijana vuonna 1999.

Ahoniemen väitöskirja ilmestyy sarjassa Julkaisusarja 1, Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitos 2000. ISBN 951-25-1119-3, ISSN 1236-4959.

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti TAJU puh. 03-215 6055 sekä Akateemiset kirjakaupat

Lisätietoja: Lea Ahoniemi, 050 - 62 784 (työ), (03) 2145 010 (koti)

TIIVISTELMÄ

Suomen hallituksen odotetaan tekevän uuden ehdotuksen saattohelikoptereiden hankinnoista lähivuosina, selviää juuri valmistuneesta väitöskirjasta. Kansanedustajista, puolustushallinnon keskeisistä virkamiehistä ja poliittisista toimittajista liki 90 prosenttia uskoo, että saattohelikopterit tulevat uudestaan eduskuntakäsittelyyn. YM FM Lea Ahoniemen väitöskirjassa "Taistelu helikoptereista" tutkittiin myös keskeisten päättäjien ja poliittisten toimittajien NATO-käsityksiä. Ahoniemen väitöskirjan mukaan Suomen liittymistä NATO:on pitää todennäköisenä 39 prosenttia vastaajista ja epätodennäköisenä 45 prosenttia. Kyselyihin vastanneista yhteensä 341 henkilöstä 16% ei ottanut Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen kantaa.

Tuoretta väitöskirjaa varten tehtiin kysely kansanedustajille, puolustushallinnon virkamiehille ja aihealueesta kirjoittaville toimittajille toukokuussa 1998, ja uudelleen kansanedustajille toukokuussa 1999. Suomen puolustuspolitiikan linjauksista päättää suppea eliitti, johon kuuluu noin parikymmentä henkilöä, kertoo tutkimustulos. Tavallinen rivipoliitikko tuntee vaikutusmahdollisuutensa armeijan hankintoihin vähäisiksi.

Eduskunnan ja puolustushallinnon välistä asiantuntijavaltaa tarkastelevan tutkimuksen tavoitteena on kuvata Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista päätöksentekojärjestelmää ja sen kehittymistä nykymuotoonsa. Tavoitteena on lisäksi kartoittaa keskeisiä alan päätöksentekoon vaikuttavia toimijoita ja hahmottaa heidän asennoitumistaan keskeisiin puolustuspoliittisiin kysymyksiin.

Case –tutkimustapauksena on tarkasteltu maavoimien valmiusyhtymien varustamiskysymystä. Hallitus esitti syksyllä 1997 eduskunnan hyväksyttäväksi yhteensä 7,7 miljardin markan tilausvaltuutta maavoimien valmiusyhtymien varusteluja varten, josta helikopterihankinnan osuus oli 5,6 miljardia markkaa. Puolustusministeriön mukaan suojaustehtävään tarkoitettuja saattohelikoptereita tarvittaisiin kuljetushelikoptereiden lisäksi siten, että kahta tai kolmea kuljetushelikopteria olisi suojaamassa yksi saattohelikopteri. Eduskunta siirsi asian käsittelyn kevääseen 1998, jolloin Suomessa alkoi laaja puolustuspoliittinen keskustelu, mihin helikoptereita tarvittaisiin ja onko hankinnan taustalla mahdollisesti tiivistyvä kansainvälinen puolustuspoliittinen yhteistyö.

Maaliskuussa 1998 hallituspuolueiden, ts. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen, Kansallisen Kokoomuksen, Vasemmistoliiton, Ruotsalaisen Kansanpuolueen ja Vihreän Liiton, neuvottelijat tekivät hankinnasta 1,2 miljardia alkuperäisestä leikatun kompromissiehdotuksen, mutta kansanedustajat eivät hyväksyneet neuvottelutulosta. Etenkin sosialidemokraattisten kansanedustajien mukaan Suomen kansantalouden lamavuosina oli jouduttu tinkimään etenkin sosiaali-, terveydenhoito- ja koulutusmenoista, joten säästöjä oli kohdennettava myös puolustusvoimien hankintoihin. Uusien neuvottelujen jälkeen eduskunta hyväksyi huhtikuussa 1998 yhteensä 6,1 miljardin tilausvaltuuden, josta helikoptereiden osuus oli supistettu 2,2 miljardiin markkaan, joka oli 58% puolustusministeriön esityksestä. Päätöksessä myönnettiin tilausvaltuus helikopterihankintaan, mutta helikoptereiden käyttötarkoitus rajattiin kuljetustehtäviin eikä taisteluhelikoptereiden hankintaa hyväksytty.

Tämä oli ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun eduskunta puuttui näin merkittävällä tavalla hallituksen esittämiin puolustushallinnon hankintoihin. Keskustelua helikopterihankintakysymyksestä käytiin hyvin runsaasti suomalaisissa tiedotusvälineissä koko syksyn 1997 ja talven 1998 ajan. Yksi tutkimuksen tavoitteista on arvioida julkisen keskustelun vaikutusta hankinnan supistamispäätökseen sekä kartoittaa vaikutusvaltaisimpia tiedotusvälineitä. Tiedotusvälineiden todettiin vaikuttavan turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ”hyvin paljon” 36% vastaajien mielestä ja ”jonkin verran” 60%:n mielestä. Merkittävimmät tiedotusvälineet ovat tulosten mukaan etenkin Helsingin Sanomat ja television uutis- ja ajankohtaisohjelmat.

Tutkimuksen yhtenä keskeisenä aineistona oli puolustusministerin, suurimpien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien ja puolustuspolitiikkaan perehtyneiden kansanedustajien sekä helikopterihankintapäätöstä valmistelleiden keskeisten virkamiesten teemahaastattelut, jotka tehtiin touko- kesäkuussa 1998. Suurimpien sanomalehtien helikopterihankintaa käsitelleet artikkelit olivat myös keskeistä tutkimusaineistoa sekä eduskunnan täysistuntopöytäkirjat.

Merkittävä osa tutkimusaineistoa olivat keväällä 1998 ja 1999 toteutettujen asiantuntijakyselyjen vastaukset. Tavoitteena oli kartoittaa puolustuspoliittiseen päätöksentekoon osallistuvien tai siihen välillisesti vaikuttavien henkilöiden mielipiteitä eduskunnan ja puolustushallinnon välisestä tehtävänjaosta. Tätä varten lähetettiin postikysely toukokuussa 1998 kaikille kansanedustajille, puolustushallinnon ja eduskunnan asiaa valmistelleille virkamiehille sekä helikopterihankinnasta kirjoittaneille tiedotusvälineiden edustajille. Kevään 1998 kyselyyn vastasi yhteensä 253 henkilöä, keskimääräinen vastausprosentti 59%. Kansanedustajista 1998 kyselyyn vastasi 57%. Toinen vastaava hieman lyhyempi ja ajankohtaistettu kysely tehtiin vuotta myöhemmin maaliskuun 1999 eduskuntavaaleissa valituille kansanedustajille, joista vastasi 88 eli 44%. Kysyttiin myös onko tiedotusvälineiden kirjoittelulla vaikutusta puolustuspoliittiseen päätöksentekoon. Yhteensä näihin institutionaalisten asemien perusteella lähetettyihin asiantuntijakyselyihin saatiin 341 vastausta.

Tuloksista yhteenvetona voidaan todeta, että helikopterikeskustelun ennakoitiin yleisesti jatkuvan. 87% vastaajista odottaa hallituksen tekevän esityksen saattohelikoptereiden hankinnasta lähivuosina. Saattohelikopterihankintaa kannattavat keskustan ja oikeiston kannattajat, kun taas suurin osa vasemmistosta ja vihreät vastustavat. Kansanedustajien mielestä keväällä 1998 käyty helikopterihankintakiista lisäsi eduskunnan arvovaltaa ja puolustushallinnon virkamiesten mielestä taas kiista vähensi sitä. Etenkin kyselyyn vastanneet naiset luottavat eduskunnan kykyyn arvioida puolustusvoimien hankintoja. Naisvastaajat, joita oli 27% kaikista, olivat selvästi halukkaampia vähentämään armeijan varoja, koska muidenkin yhteiskunnan osa-alueiden menoja on jouduttu karsimaan.

Toinen keskeinen kyselytutkimuksen teema oli puolustusvoimien kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät kysymykset. Tulosten perusteella voi todeta, että pohdinta kansainvälisistä sotilasyhteistyökysymyksistä on aiheellinen ja ajankohtainen. Vastaajien enemmistö ei pitänyt Suomen helikopterihankintaa vain sotilaallisen infrastruktuurin päivityksenä vaan näki sen liittyvän jollakin tavoin kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön. Vastaajista 45% piti Suomen liittymistä NATO –jäsenyyteen epätodennäköisenä, 39% todennäköisenä ja 16% ei ottanut kantaa. Puoluekannan mukaan vasemmisto ja keskusta pitivät jäsenyyttä epätodennäköisenä ja oikeisto todennäköisenä. Ottawan kansainväliseen henkilömiinat kieltävään sopimukseen tulisi vihreiden ja vasemmiston mielestä liittyä nopeasti, mutta keskusta, oikeisto ja sitoutumattomat olivat toista mieltä. Naisvastaajista 74% kannatti pikaista Ottawan sopimukseen liittymistä.

Yksittäiset kansanedustajat kokevat yleensä mahdollisuutensa vaikuttaa puolustuspoliittisiin ratkaisuihin melko vähäisiksi. Vallan katsotaan olevan keskittynyt hallitukselle ja suurimpien puolueiden keskeisille päättäjille. Kyselyn mukaan pääministeri Paavo Lipponen, presidentti Martti Ahtisaari ja puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund koettiin vaikutusvaltaisimmiksi puolustuspolitiikan päätöksentekijöiksi. Kokonaisuudessaan eduskunnan vaikutusvaltaa puolustuspoliittisten päätösten sisältöön pidettiin kyselyn mukaan melko vähäisenä. Tältä osin tutkimus vahvistaa teoriaa vallan suppeasta sisäkehästä, johon kuuluu noin parikymmentä keskeistä päättäjää, ja vallan ulkokehästä, jonka intressit on otettava huomioon vaikka he eivät voi suoranaisesti tai jatkuvasti vaikuttaa päätösten sisältöön. Tällä ulkokehällä ovat etenkin kansanedustajat, mutta myös keskeisten tiedotusvälineiden toimittajat. Tässä jaottelussa etenkin ulko- ja puolustusministeriöiden johtavien virkamiesten voi katsoa kuuluvan paremminkin sisä- kuin ulkokehälle.

Faktori- ja ryhmittelyanalyysin tuloksista voidaan todeta, että vastaajien asenteista löytyi muutamia selkeitä perusdimensioita. Vuoden 1998 kyselyn perusteella laskettiin viisi analyysiryhmittymää. Voimakkaan kansallisen puolustuksen kannattajia löytyy etenkin oikeistosta ja poliittisesti sitoutumattomien keskuudesta. Kyselyyn vastanneet puolustushallinnon virkailijat valikoituivat tähän tavoiteryhmään, joka noudattaa melko säännönmukaisesti valtionjohdon esittämiä linjauksia. Toinen mielenkiintoinen ja suomalaisessa puolustuspolitiikassa verraten uusi ilmiö on ryhmittymä, joka luottaa kansainväliseen puolustusratkaisuun, eli eurooppalaiseen kriisinhallintajärjestelmän luomiseen tai NATO –keskeiseen puolustus- ja kriisinhallintayhteistyöhön. Tässä ryhmittymässä on suhteellisen paljon naisia, vasemmiston kannattajia ja vihreitä. Kolmas ryhmittymä on sekä kansalliseen maanpuolustukseen että NATO –yhteistyöhön luottavien ryhmä, jossa on etenkin oikeistoa ja sitoutumattomia. Heidän mielestään Suomen kannattaa hankkia omat helikopterit, vaikka todennäköisesti tulevaisuudessa liityttäisiinkin NATO:on. Toimittajista lähes puolet valikoitui tähän ryhmään, eli hieman yleistäen voidaan todeta, että suomalaiset puolustuspolitiikasta kirjoittavat toimittajat suhtautuvat melko myönteisesti puolustusvoimiin. Hallitus-oppositio -akseli painottui neljännen ryhmän tavoitteissa, ja he halusivat lisätä kaikkien puolueiden mahdollisuutta vaikuttaa puolustuspoliittiseen päätöksentekoon. Vielä voi mainita sosiaalipainotteisesti suuntautuneiden ryhmän, jossa oli etenkin sosialidemokraatteja ja suhteellisesti eniten naisvastaajia. Vuoden 1999 tutkimuksessa muotoutuneet analyysiryhmät olivat melko samankaltaisia kuin tässä laajemmin esitellyt 1998 ryhmittymät.

Johtopäätöksenä tutkimuksesta voi todeta, että Suomen puolustusvoimien tehtävät koetaan entistä enemmän kansainvälistyvinä. Suomalaisten osallistuminen Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvatehtävin jo yli 40 vuoden ajan on luonut hyvän pohjan osallistua kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Euroopan unionin asteittain syvenevä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on seuraava askel, johon myös Suomen puolustusvoimien tehtäviä todennäköisesti vaiheittain yhteensovitetaan.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto