Yliopistologo

LL Jari Leppälän kirurgian alaan kuuluva väitöskirja

Effect of Musculoskeletal Injuries and Disorders on Bone Mineral (Tuki- ja liikuntaelimistön vammojen ja sairauksien vaikutus luustoon)

tarkastetaan 28.4.2000 klo 12 lääketieteen laitoksen K-rakennuksen pienessä luentosalissa, osoitteessa Teiskontie 35.

Vastaväittäjänä on dosentti Heikki Kröger (Kuopion yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku Järvinen.

***

Leppälä on syntynyt Helsingissä 3.6.1967. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Meilahden lukiossa Helsingissä 1987. Leppälä on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1995. Hän on toiminut terveyskeskuslääkärinä Hatanpään päivystysasemalla Tampereella 1995-1996, erikoistutkijana UKK-instituutin tapaturmatutkimusyksikössä 1996-1999 ja kirurgian sairaalalääkärinä Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa 1999 lähtien.

Leppälän väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 736, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4779-4, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 23, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4780-8, ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Jari Leppälä, (03) 6291 (Kanta-Hämeen keskussairaala), (03) 612 2117 (koti), mejale@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Osteoporoosidiagnoosin perusteita ovat pienentenyt luuntiheys ja siihen liittyvä lisääntynyt murtumariski. Alhainen luun huippumassa on yksi merkittävä riskitekijä vanhuusiän osteoporoottisille murtumille.

Osteoporoosin keskeisestä kansanterveydellisestä merkityksestä huolimatta erilaisten tuki- ja liikuntaelinten (TULE) vammojen ja sairauksien aiheuttamaa luukatoa ja niiden mahdollisesti aiheuttamaa lisäriskiä osteoporoottisten murtumien kehittymiselle myöhemmällä iällä ei kovin hyvin tunneta. Kasvuikäisten vammojen vaikutuksia luuhun on tutkittu erittäin niukasti ja täysin tutkimatta ovat jääneet lasten murtumien pitkäaikaisvaikutukset luuhun ja luun huippumassaan.

Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää luuntiheysmittauksilla erilaisten lasten ja aikuisten vakavien TULE-vammojen ja -sairauksien aiheuttama luukato sekä arvioida potilaan liikunnan ja toimintakykyisyyden merkitys luukadon ehkäisyssä. Lisäksi oli tarkoitus selvittää aiheuttaako lapsuudessa sairastettu ja hoidettu murtuma pysyvän muutoksen luun huippumassaan.

Tutkimustulostemme perusteella näyttää siltä, että aikuisten vakavat TULE-vammat aiheuttavat nopeaa luukatoa heti vamman jälkeen. Luuntiheysarvot laskivat vuodessa keskimäärin jopa 21 % potilailla joilla oli polven eturistisiteenrepeämä. Luukato on myös osittain pysyvää, kuten osoitti tutkimuksemme olkapään kiertäjäkalvosinrepeämä potilailla (tilanne noin 10 vuotta vamman jälkeen).

Lapsena saadut murtumat paranevat paremmin: säärimurtumissa emme havainneet luukatoa, sen sijaan reisimurtumissa (vakavampi vamma) luuntiheyden laskua oli jonkin verran todettavissa (tilanne yli 10 vuotta vamman jälkeen). Aikuisilla pitkäaikaisten TULE-sairauksien vaikutus luuhun näyttäisi olevan vähäisempi kuin vammojen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vakavan aikuisiän vamman jälkeen luukato on nopeata ja palautumista ei voida todeta vielä ensimmäisen vuoden aikana. Luukato näyttäisi olevan myös osittain pysyvää (10 vuotta vamman jälkeen). Alhainen luun huippumassa on riskitekijä osteoporoottisille murtumille ja lapsuusiässä saadut vakavat vammat eivät juuri näyttäisi haittaavan luun huippumassan kehittymistä. Tutkitut TULE-sairaudet aiheuttavat ainoastaan pientä, paikallista ja kliinisesti merkityksetöntä luukatoa sairaassa raajassa. Hyvä toimintakyky ja lihasvoimat ennustivat hyvää luun kuntoa useissa osatöissä, joten vamman jälkeisen osteoporoosin välttämiseksi tulisi kuntoutukseen ja toimintakykyyn kiinnittää entistä enemmän huomiota tulevaisuudessa.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto