Yliopistologo

THL Hilkka Laakson hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja

Äidin suru alle seitsenvuotiaan lapsen kuoleman jälkeen

tarkastetaan 18.2.2000 klo 12 lääketieteen laitoksen B-rakennuksen isossa salissa, osoitteessa Medisiinarinkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Anna-Maija Pietilä (Kuopion yliopisto). Kustoksena toimii professori Marita Paunonen.

***

Laakso on syntynyt Loimaalla ja suorittanut ylioppilastutkinnon Loimaan yhteiskoulussa. Hän on valmistunut terveydenhuollon lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta. Laakso on toiminut ylihoitajana ja johtavana ylihoitajana Valkeakosken aluesairaalassa 1974-82, ylihoitajana Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa 1982-88 ja terveydenhuollon tarkastajana 1988-92. Vuosina 1992-1999 Laakso on ollut johtavana ylihoitajana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja vuodesta 1999 lähtien yliassistenttina Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella.

Laakson väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 724, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4740-9, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 12, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4742-5, ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Hilkka Laakso, (03) 215 7804 (työ), (03) 584 1579 (koti), nuhila@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Suomalaisessa kulttuurissa kuolemasta on tullut ihmisille vieras ja etäinen, sillä lähes kaikki ihmiset kuolevat hoitolaitoksissa. Ihmisillä ei siten ole kokemusta läheisen kuolemasta eikä kuolemasta juuri puhuta, sillä se on vaikeaa ja ahdistavaa. Suvustaan ja yhteisöstään irtautuneilla ihmisillä ei ole enää samalla tavalla voimavaroja kuoleman kohtaamiseen kuin ennen, jolloin kuolemaan kuului voimakas koko kylän tai yhteisön surukokemus ja kuoleman odotuskin oli yhteinen. Moderni yhteiskunta on luonut kuolemaan ja surutyöhön erikoistuneet ammattiryhmät, joille vainajan käsittely ja hautajaisten järjestäminen jätetään. Kuolemaan saattajina ovat nykyisin sairaaloiden ja laitosten työntekijät, joille omaiset ovat siirtäneet aiemmin itselleen kuuluneita tehtäviään.

Lapsen kuolema on useiden tutkimusten mukaan elämän raskaimpia kokemuksia. Kaikilla vanhemmilla on toiveita ja unelmia lapsensa tulevaisuudesta, lapsi on luonnostaan vanhempien itsetunnon lähde. Kun lapsi kuolee, kuolevat myös perheen toiveet ja unelmat. Syyllisyydentunne ja itsesyytökset kuuluvat menetyksiin, mutta erityisesti lapsen kuolemaan. Lapsen kuolema koskettaa äitejä samalla tavalla, mutta jokaisella äidillä on oma yksilöllinen tapansa surra. Siihen vaikuttavat voimakkaasti äidin ja perheen kulttuuri, surijan persoonallisuus, elintavat ja ihmissuhteet. Surun kokemus on siten kaikille ihmisille sama, mutta surun ilmeneminen, sureminen, joka on menetyksestä johtuvaa käyttäytymistä, vaihtelee eri kulttuureissa.

Tässä tutkimuksessa analysoitiin äidin surun ilmenemismuotoja, kokemuksia ja kestoa sekä kuvailtiin ja arvioitiin äidin surusta selviytymistä ja surun merkitystä elämään. Lisäksi kehitettiin äidin surusta selviytymistä edistävä toimintamalli terveydenhuollon henkilöstölle. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyllä ja haastattelulla Pirkanmaalla vuosina 1990-1994 kuolleiden alle seitsenvuotiaiden lasten äideiltä. Aineisto analysoitiin määrällisesti ja laadullisesti.

Tulosten mukaan äidit puhuvat lapsensa kuolemasta ja kuvailevat surun tuntemuksiaan avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Äidin suru ilmeni fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina tuntemuksina. Lapsen kuolemalla on myönteistä ja kielteistä merkitystä puolisoiden ja muiden läheisten ihmisten välisiin suhteisiin. Muutos vuorovaikutussuhteissa voi olla väliaikaista tai pysyvää. Äidit odottavat terveydenhuoltohenkilöstöltä toivon ylläpitämistä, yksilöllistä kohtelua, huolenpitoa sekä yhteyksien ottamista lapsen sairauden aikana ja kuoleman jälkeen.Äitien surun raskain vaihe kestää muutamasta viikosta moniin vuosiin. Äideille lapsen muisteleminen ja puhuminen lapsen kuolemasta ovat parhaita surutyön keinoja. Perheen muilla lapsilla, työllä ja harrastuksilla on paljon merkitystä äidin surusta selviytymisessä ja äitien kokemukset ovat sekä myönteisiä että kielteisiä. Sururyhmien ja saman kokeneiden tuen merkitys on äideille tärkeä. Lapsen kuolemalla on myös myönteistä merkitystä äitien elämään. Äidit arvostavat elämää, terveyttä ja perhettä aiempaa enemmän ja tuntevat kypsyneensä ihmisenä. Lapsen kuolema vahvistaa äitien uskonkäsitystä tai horjuttaa sitä tilapäisesti.

Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa kuolevan lapsen hoidossa, surevien äitien ja perheiden tukemisessa ja auttamisessa, terveydenhuollon henkilöstön koulutuksessa sekä surevien tukiryhmätoiminnan kehittämisessä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto