Yliopistologo

LL Katri Kaukisen sisätautien alaan kuuluva väitöskirja

Small bowel mucosa in suspected and confirmed coeliac disease (Ohutsuolen limakalvo keliakiassa ja keliakian epäilyssä)

tarkastetaan 27.10.2000 klo 12 lääketieteen laitoksen K-rakennuksen isossa luentosalissa, osoitteessa Teiskontie 35.

Vastaväittäjänä on professori Parveen Kumar (St.Bartholomew's and the Royal London School of Medicine and Dentistry, University of London, UK). Kustoksena toimii professori Amos Pasternack.

***

Kaukinen on syntynyt 3.9.1964 Viialassa. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Viialassa 1983. Kaukinen on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1990 sekä sisätautien erikoislääkäriksi 1997 ja gastroenterolgian erikikoislääkäriksi 2000 Tampereen yliopistosta. Hän on toiminut apulaislääkärinä Koskelan sairaalassa Helsingissä 1990, apulaislääkärinä Porvoon aluesairaalassa 1990, terveyskeskuslääkärinä Lohjan terveyskeskuksessa 1990-1991, apulaislääkärinä Mikkelin keskussairaalassa1991-1994, apulaislääkärinä Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa 1994-1997 ja erikoislääkärinä Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa 1997 lähtien.

Kaukisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 770, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4927-4, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 62, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4928-2, ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Katri Kaukinen, (03) 247 5111 (työ), (03) 255 4953 (koti), katri.kaukinen@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Keliakiassa viljatuotteiden valkuaisaine gluteeni aihettaa ohutsuolen limakalvovaurion, jonka paranemiseen tarvitaan elinikäinen gluteeniton ruokavaliohoito. Tyypillisiä oireita ovat ripuli ja vatsavaivat sekä laihtuminen, mutta usein keliakia on vähäoireinen, oireet voivat olla epätyypillisiä ja osa potilaista on täysin oireettomia. On arveltu, että jopa 1%:lla väestössä esiintyy tätä tautia. Keliakiaan on todettu olevan vahva perinnöllinen alttius ja tietyt HLA-tyypit todetaan yli 95%:lla suomalaisista keliaakikoista. Nykyisin tiedetään, että gluteenin aiheuttama ohutsuolen limakalvovaurio kehittyy vähitellen limakalvotulehduksesta suolinukan madaltumiseen ja aina nukan katoon asti. Diagnoosin asettaminen on perustunut vasta tämän selvän suolinukan kadon osittamiseen. Kuitenkin keliakian varhaiseen diagnoosiin ja hoitoon pyritään koska hoitamattomaan tautiin liittyy vaikeita komplikaatioita, kuten riski sairastua luukatoon ja pahanlaatuisiin kasvaimiin.

Tutkimukssa selvittiin keliakiaan sopivan ohutsuolen limakalvon nukankadon ja erityisesti tätä ennakoivien varhaismuutosten esiintymistä eräissä keliakian riskiryhmissä. Tällaisiä riskiryhmiä olivat potilaat, joilla oli epäilty kliinisesti keliakiaa ja todettu seerumissa keliakiavasta-aineita, potilaat, jotka saivat suolisto-oireita viljatuotteista, sekä potilaat, joilla oli useampi kuin yksi umpieritysrauhasten autoimmuunisairaus kuten insuliinidiabetes tai kilpirauhasen liikatoiminta. Näiden potilaiden ohutsuolen limakalvomuutoksia verrattiin todettujen uusien keliakikkojen ohutsuolilöydöksiin ennen hoitoa ja gluteenittoman ruokavaliohoidon jälkeen. Lisäksi selvitettiin tälläisten limakalvon rakenne ja tulehdusmuutoksten esiintymistä keliakian paranemisvaiheessa, ja erityisesti miten pienet gluteenimäärät vaikuttavata limakalvon kuntoon.

Keliakiaan sopiva ohutsuolen limakalvon nukankato todettiin 30%:lla potilaista, joilla oli epäilty keliakiaa ja todettu keliakiavasta-aineita, 9%:lla viljaoireisista potilaista ja 11%:lla potilaista, joilla oli useita umpierityssairauksia. Tyypillisesti näillä todetuilla keliakiapotilailla ohutsuolen limakalvon intraepiteliaaliset tulehdussolut, ja erityisesti gd+ T-solutiheydet, olivat koholla.

Nykyisten keliakian diagnostisten kriteerien perusteella keliakia poissuljettiin kahdella kolmasosalla potilaista, koska heidän ohutsuolen limakalvon nukka oli normaali. Näistä 9%:lla kuitenkin todettiin lieviä alkavaan keliakiaan sopivia rakennemuutoksia. Lisäksi 28%:lla intraepiteliaaliset gd+-solutiheydet olivat koholla; näistä potilaista kymmeneltä otettiin myöhemmin kontrolliohutsuolinäyte ja tuolloin viidelle oli kehittynyt selvä keliakiaan sopiva nukankato kun gluteenin käyttöä oli jatkettu. Vaikka ohutsuolen limakalvon koholla olevat gd+-solut näyttivät ennustuvan alkavaa keliakiaa, näiden solujen esiintyminen ei liittynyt aina keliakialle tyypilliseen perimään (HLA-tyyppiin).

Seerumin keliakiavasta-aineiden, retikuliini-, endomysium- ja transglutaminaasvasta-aineiden, tarkuus keliakialle nähtiin myös tässä tutkimuksessä. Koholla olevat keliakiavasta-aineet eivät kuitenkaan aina liittyneet keliakiaan tai alkavaan keliakiaan; 64%:lla gliadiinivasta-aine-positiivisista potilaista ohutsuolen limakalvo oli täysin normaali, eikä tämä vasta-aine-positiivisuus liittynyt aina keliakian perimään.

Ohutsuolen limakalvovaurio näytti korjaantuvan täysin pitkäkestoisen gluteenittoman ruokavaliohoidon aikana, jos dieetti oli tiukka. Pienet gluteenijäämät gluteenittomissa vehnätärkkelystuotteissa ei vaikuttanut limakalvon tilanteeseen. Limakalvon paraneminen oli vaillinainen, jos dieetin oli kestänyt alle kaksi vuotta tai jos potilailla oli selviä dieettipoikkeamia. Tutkimuksessa ohutsuolen limakalvon nukankorkeuden ja kuopakkeiden syvyyden-suhteen määrittäminen osottautui herkimmäksi mittariksi osoittamaan limakalvovauriota gluteenittoman dieetin aikana; limakalvon tulehdussolujen mittaaminen ja seerumin keliakiavasta-aineiden määrittäminen eivät olleet yhtä herkkiä osoittamaan vaillinaista dieettiä ja limakalvovauriota. Aiemmin gd+-solujen koholla oloa on pidetty pysyvänä muutoksena jopa keliakian hoidon aikana; tutkimuksessa myös näiden solujen tiheys väheni selvästi dieetin myötä. Suurimmalla osalla kuitenkin keskimäärin kymmenen hoitovuoden jälkeen nämä gd+-solut olivat vielä koholla. Tätä tietoa voidaan käyttä hyväksi keliakian diagnostiikassa tilanteissa, joissa diagnostinen ohutsuolikoepala otetaan vasta, kun potilas on jo gluteenittomalla ruokavaliohoidolla. Tuolloin limakalvon nukan rakenne on voinut jo täysin korjaantua; jos dieetti ei ole kestänyt hyvin pitkään ja jos gd+ solujen tiheys on normaali, puhuvat löydökset keliakian olemassaoloa vastaan.

Nykyisten diagnostisten kriteerien perusteella osa oireisistakin keliaakikoista jää toteamatta. Jos keliakian diagnostisia kriteerejä laajennetaan koskemaan myös ohutsuolen limakalvon lievempiä muutoksia, ylidiagnosoinnin vaara on olemassa. Kaikilla potilailla, joilla oli lieviä viiteitä alkavaan keliakian ei ollut keliakialle tyypillisiä HLA-tyypejä; tänä päivänä ei tiedetä mikä tälläisten henkilöiden, joilla ei ole keliakialle tyypillistä perimää, löydösten merkitys tai ennuste on ja tarvitseeko tällaisia potilaita hoitaa elinikäisellä gluteenittomalla ruokavaliohoidolla. Tutkimalla yhdessä ohutsuolen limakalvon tarkkaa rakenneanalyysia, määrittämällä limakalvon kokonais- ja gd+-tulehdussolut ja mittaamalla seerumista retikuliini-, endomysium- tai trasglutmainaasivasta-aineita sekä määrittämällä keliakialle tyypilliset HLA-tyypit voidaan keliakiapotilaat löytää jo ennen selvän suolinukan kadon toteamista.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto