Yliopistologo

FL Heikki Hurtan suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja

Suomen murteiden askel-tyyppisten nominien morfologiaa ja murremaantiedettä

tarkastetaan 18.11.2000 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin kiinteistön Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on dosentti Kaisu Juusela (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Matti Suojanen.

***

Hurtta on syntynyt Helsingissa 1959. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Helsingissä 1978. Hurtta on valmistunut filosofian lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1991. Hän on toiminut Tampereen yliopiston suomen kielen assistenttina 1988 — 2000.

Hurtan väitöskirja ilmestyy sarjassa Folia Fennistica & Linguistica, Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos, Tampere 2000. ISBN 951-4951-7, ISSN 0783-4128.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Heikki Hurtta, (09) 731 5260 (työ), heikki.hurtta@kotus.fi.

TIIVISTELMÄ

Miksi edetään ennemmin askel askeleelta kuin askele askelelta? Miksi askareita muttei sisareita? Miksi Tuntemattoman sotilaan Hietanen puhui ahvenasta?

Suomen kielen askel-, ahven-, askar-tyyppisiä nomineita ovat mm. petkel, sammal, taival, piennar, tanner, udar, ien ja siemen. Useille niistä ominaista on taivutusparadigmansisäinen vaihtelu: esimerkiksi yksikön nominatiivin asuna voi olla askel tai askele, eräissä murteissa mm. askela, yksikön genetiivin taas askelen tai askeleen (askelehen ym.), murteissa mm. askelan. Murteista tapaa varsinkin sanoittain myös sellaisia asuja kuin petkeli ja utaro. Toisaalta on sanoja, esimerkiksi paimen ja tytär, jotka ovat murteissakin varsin vaihteluttomia, eikä sellaisia muotoja kuin tyttäreet tai paimeneita siis juuri esiinny. Vaihtelun ehdot ovat mutkikkaat: eri taivutusmuotojen ja sanojen edustus on erilainen, samoin eri murteiden.

Tutkimuksessa aihetta käsitellään sekä nykyisten paikallismurteiden että niiden historian kannalta. Laajan aineiston kuvaukseen on luotu menetelmiä, jotka voivat soveltua muidenkin taivutusjärjestelmän vaihteluiden kuvaukseen. Tarkasteltava ilmiö on historiallisesti suomen kielessä varsin vanha, mutta se ei kuitenkaan juuri kuulu muihin itämerensuomalaisiin kieliin.

Kielellisiä vaihteluilmiöitä on kielitieteessä usein tarkasteltu muutoksen kannalta. Vaihtelu näyttää monissa tapauksissa olevan merkki menossa olevasta kielenmuutoksesta, joka johtaa lopulta uudennoksen yksinomaistumiseen. askel-tyyppisten nominien vaihtelu on kuitenkin kestänyt satoja vuosia, eikä se missään murteessa ole tasoittunut. Erilaisilla rinnakkaisasuilla on tukipisteensä kielijärjestelmän sisällä samassakin murteessa, kun eri sanat ja saman sanan eri muotoryhmät edustuvat eri tavoin. Tämä luo vaihtelua ylläpitävän jännitteen.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto