Yliopistologo

HL Juhani Tirkkosen aluetieteen alaan kuuluva väitöskirja

Ilmastopolitiikka ja ekologinen modernisaatio -Diskursiivinen tarkastelu suomalaisesta ilmastopolitiikasta ja sen yhteydestä metsäsektorin muutokseen

tarkastetaan 8.12.2000 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin kiinteistön Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on tutkimusprofessori Ilkka Savolainen (VTT). Kustoksena toimii professori Seppo Siirilä.

***

Tirkkonen on syntynyt Pihtiputaalla 25.1.1966. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Pihtiputaan Lukiossa 1985. Tirkkonen on valmistunut hallintotieteiden lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1993.

Tirkkosen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 781, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4963-0, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 72, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4964-9, ISSN 1456-954X.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Juhani Tirkkonen, 050-323 3801 (työ), (03) 375 0242 (koti), juhani.tirkkonen@tukkk.fi.

TIIVISTELMÄ

Tutkimus tarkastelee Suomen ilmastopolitiikan hahmottumista kansainvälistä taustaa vasten. Tarkastelun kohteena ovat ilmastopolitiikasta käytävät diskurssit. Diskurssien keskinäisessä tulkinnassa merkittävässä asemassa ovat hegemoniset diskurssit, jotka muodostuvat luonteeltaan hegemonisiksi saadessaan taakseen vahvemman koalition kuin muut diskurssit. Tutkimuksen pääkysymys on arvioida, miten suomalainen ilmastopolitiikka suhtautuu kansainväliseen ilmastopoliittiseen kehitykseen. Se on jaettu seuraaviin alakysymyksiin: a) Millainen suomalainen ilmastopolitiikka on ollut suhteessa hegemoniseen ilmastodiskurssiin ja toisaalta ekologiseen modernisaatioon? b) Millainen rooli metsäsektorilla on ollut suomalaisessa ilmastopolitiikassa ja millaisena ilmastopolitiikan roolin voi tulevaisuudessa nähdä osana metsäsektorin pitkää linjaa?

Tutkimuksen pääasiallisen aineiston muodostavat valtiollisen päätöksenteon perustan muodostavat asiakirjat sekä keskeisten ilmastopolitiikan toimijoiden eri foorumeilla esittämät näkökannat, ohjelmalliset julistukset sekä tutkimukselliset kannanotot. Menetelmällisesti tutkimuksessa sovelletaan diskurssianalyysin menettelytapoja selvittämällä pääasiassa hermeneuttisten tekstitulkintojen kautta, miten suomalainen ilmastopoliittinen keskustelu on hahmottunut kansainvälistä taustaa vasten ja millaisia yhtymäkohtia siitä on löydettävissä metsäsektorin historialliseen muutokseen erityisesti ilmastonmuutoksen hidastamista tavoiteltaessa.

1980-luvun lopussa ilmaston lämpenemisestä käydyn tieteellisen ja kansainvälispoliittisen keskustelun vauhdittuessa, kansainvälinen ilmastodiskurssi alkoi saada piirteitä hiilitaseista ja kansainvälisistä sopimusjärjestelmästä koostuvana kokonaisuutena. Myöhemmin tästä perustasta kiinteytyi hegemoninen ilmastodiskurssi. Suomessa käyty ilmastopoliittinen keskustelu on edennyt kansainvälisen hegemonisen ilmastopoliittisen diskurssin viitoittamassa tahdissa, niin ilmastopolitiikan tavoitteiden kuin ilmastonmuutoksen torjuntakeinojenkin osalta. Suomen ilmastopolitiikan voi selkeästi jakaa kahteen periodiin, joiden vedenjakajana on ilmastosopimuksen solmineiden maiden kolmas osapuolikokous Kiotossa v. 1997 ja sitä valmistellut ilmastopoliittinen keskustelu sekä Euroopan unionin sisäinen taakanjako. Aikakautta ennen kokousta voi luonnehtia kansainvälistä ilmastopoliittista kehitystä myötäilevän heikon ilmastopolitiikan kaudeksi. Tällöin kansallinen ilmastopolitiikka ensinnäkin käynnistyi ja toiseksi sitoutui osaksi hegemonista ilmastodiskurssia, mutta oli painoarvoltaan vähäistä. Kioton protokollan solmiminen muutti ratkaisevasti Suomen ilmastopoliittista ilmapiiriä. Hegemoninen ilmastodiskurssi pakotti suomalaiset virkamiehet, poliitikot ja talouselämän edustajat suhtautumaan astetta vakavammin ilmastopolitiikkaan niin poliittisena kuin taloudellisenakin haasteena. Kiotosta alkavaa aikakautta voikin luonnehtia vaikuttavan ilmastopolitiikan aikakaudeksi, jolloin päästöjen rajoittamisesta ja siitä aiheuttavista kustannuksista alettiin vakavasti keskustella sekä hallinnossa että eri toimijoiden piirissä.

Ekologisen modernisaation mittapuiden kautta suoritettu suomalaisten ilmastopoliittisten toimien tarkastelu osoittaa, että vaikka monet suomalaisen ilmastopolitiikan piirteet viittaavatkin ekologisen modernisaation mukaiseen kehityskulkuun, niin on muutamia avaintekijöitä, jotka eivät vahvista tämänsuuntaista kehityskulkua. Niin kauan kun valtion ilmastopoliittinen päätöksenteko on luonteeltaan reaktiivista, positiivinen summapeli ei ole ohjaamassa ilmastopoliittisia käytäntöjä ja retoriikkaa tai teollisuus ei suhtaudu suopeasti ilmastopoliittisiin toimiin, on vaikea nähdä todellista etenemistä kohti ekologista modernisaatiota.

Nielupolitiikan kautta metsäsektori on ollut näkyvästi läsnä suomalaisessa ilmastopolitiikassa koko sen lyhyen historian ajan. Metsäsektorin rooli ilmastopolitiikan muotoilussa on vahvistumassa ja se voidaan tulevaisuudessa nähdä keskeisenä kansallisen ilmastopolitiikan osana. Osana metsäsektorin ja ilmastopolitiikan välistä yhteyttä herää kysymys ympäristötuotannon asemasta hyödyke- ja palvelutuotantoon verrattavana metsänkäyttömuotona. Kiinnostuksen ympäristötuotantoa kohtaan voi nähdä jatkumona metsäsektorin historialliselle kehityskululle, joka on alkanut keräilytaloudesta edeten kaskitalouden ja sahateollisuuden kautta paperiteollisuuden hallitsemaan metsänkäyttöön. Ympäristötuotannossa metsien hiilitasetarkastelu laajenee, jolloin lisääntyvän kiinnostuksen kohteeksi tulee paitsi metsien hiilivaraston laajuus ja kunto, myös puuperäisten polttoaineiden avaamat mahdollisuudet fossiilisten polttoaineiden korvaajina sekä puuperäisten tuotteiden tuotantoon ja käyttöön liittyvät kysymykset aina loppusijoitusta myöten.

Ympäristötuotannon avaamista laajemmista näkökulmista huolimatta metsien hiilivaikutusten kysymys konkretisoituu edelleen ensisijaisesti metsien hoitoon. Metsien hiilitaseiden laajemmat ulottuvuudet, jotka käsittelevät puun tuotteiden elinkaarta, ovat vasta tulossa mukaan ilmasto- ja metsäpoliittiseen keskusteluun. Metsien ja puuperäisten tuotteiden rooli ilmastonmuutoksen hidastamisessa vahvistaa ajatusta, jonka mukaan ympäristötuotannosta on tulossa vahvistuva osa suomalaisen metsäpolitiikan pitkää linjaa eli sitä jatkumoa, joka on metsien käytössä toistaiseksi edennyt kaskeamisesta aina paperiteollisuuteen saakka. Tällöin metsän puuntuotannollinen rooli voi saada rinnalleen uusia vahvistuvia merkityksiä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto