Yliopistologo

KL Karin Filanderin aikuiskasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja

Kehittämistyö murroksessa. Sitoutuminen, sopeutuminen ja vastarinta julkisella sektorilla 1990-luvulla

tarkastetaan 9.12.2000 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin kiinteistön Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on professori Anja Heikkinen (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Jukka Tuomisto.

***

Filander on syntynyt Laihialla. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Laihian lukiossa. Filander on valmistunut kasvatustieteiden lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta. Hän toimii tutkijana Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksessa.

Filanderin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 777, Tampereen yliopisto, Tampere 2000. ISBN 951-44-4946-0, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 67, Tampereen yliopisto 2000. ISBN 951-44-4947-9, ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Virtuaalinen kirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Karin Filander, (03) 215 7259 (työ), ttkafi@uta.fi, http://www.uta.fi/laitokset/tyoelama.

TIIVISTELMÄ

Tutkimus koskee julkisen sektorin kulttuurista murrosta ja tapoja, joilla markkinakäännettä on Suomessa tehty julkisella sektorilla 1990-luvun aikana. Toimintaa on määritelty uudelleen yksityisen sektorin sanastojen, merkitysjärjestelmien ja niiden avaamien kielikuvien ja identiteettien kautta. Työntekijöiden sisäistämä vastuu kansalaisten tasa-arvoisesta palvelusta ja hyvinvointipalvelujen jatkuvuudesta on julkisessa puheessa muuttunut kansalaisten holhoamiseksi ja valvonnaksi, jolta puuttuu oikeutus. Työntekijöiden odotetaan perustelevan toimintansa tärkeyttä tuloksellisuuden, tehokkuuden ja yrittäjyyden sanastolla. Markkinapuheen kautta kansalaisuus on muuttunut asiakkuudeksi, joka merkitsee sitä, että kansalaisuuteen liittyvä sosiaalinen sopimus korvataan asiakkaan kanssa tehtävällä markkinasopimuksella. Julkisen sektorin työntekijöiden on yhä vaikeampi määritellä sitä, mikä on "oikeaa" ja oikeutettua julkisen sektorin toimintaa ja asiantuntijatyötä.

Tutkimuksen pääaineistona on haastatteluaineisto vuosilta 1991, 1992 ja 1997, joka on kerätty taloudellisen laman murrosvuosina toimintatutkimukselliseen hankkeeseen osallistuneilta virkamiehiltä, ammattilaisilta ja kehittäjiltä. Haastatteluista oli helppo löytää sitoutunutta muutospuhetta, jonka avulla kehittäjät ja muutoksen avainhenkilöt tekivät kulttuurista murrosta julkisen sektorin työkäytännöissä. Tätä murrospuhetta voi luonnehtia mustavalkoiseksi katkospuheeksi, jonka kärjistävien vastakohtien avulla luotiin kulttuurista murrosta. Näissä yksityiseltä sektorilta julkiselle puolelle lainatuissa tarinarakenteissa toimivat uudet sankarit ja konnat, jotka käänsivät entiset julkisen sektorin hyveet paheiksi. Entinen järjestelmä leimattiin värikkäiden kielikuvien avulla bresneviläiseksi suunnittelu- ja ohjausjärjestelmäksi tai tsaarinaikaiseksi kasarmisysteemiksi, josta olisi heti siirryttävä parempaan tulosjohdettuun tulevaisuuteen. Tulevaisuuden järjestelmää verrattiin kodinomaisiin ja kyläyhteisöjä muistuttaviin tiimeihin ja tulospiireihin, joissa kaikki tekevät kaikkea ja kantavat vastuuta toiminnan kokonaisuudesta. Tämä kauniin puheen kehittämistarina nojautuu voimakkasti normittavaan pitäisi-puheeseen, joka käyttää hyväkseen äärimmäisiä ilmaisuja, kuten on pakko, varmasti, ehdottomasti, tietysti, ei koskaan, aina, kaikki tai ei kukaan. Kehittäjäpuheen avulla tehtiin muutosta ja noudatettiin markkinaorientoituneita yksityisen sektorin tarinarakenteita, jotka korvasivat julkisen sektorin omat perinteiset kertomukset.

Tutkimuksessa saatiin esille kuitenkin myös vastakertomuksia ja vastarinnan strategioita, jotka noudattivat markkinapuheesta poiketen julkisen sektorin omia kulttuurisia puhetapoja ja käsikirjoituksia. Avoin markkinakäänteen vastustaminen ei haastatteluissa näyttänyt olevan mahdollista. Haastateltavat käyttivät huumorin lisäksi vetäytyvää neutraalisuutta kieltäytyen ensin ottamasta kantaa kehittämistyön ja muutoksen pyrkimyksiin. Huumori ja ironia oikeuttivat lopulta vastarinnan ja kritiikin, jonka avulla ammattilaiset puolustivat perinteisiä julkisen sektorin arvoja, kuten sosiaalista vastuunkantoa, ammattilaisten roolia kansalaisten asianajajina ja ammattityötä kutsumuksen kaltaisena valintana. Vastarinnan strategioiden tutkiminen osoitti myös, miten kehittämistyöhön mukaan meneminen saattoi olla paras tapa vastustaa kehittämistyötä ja julkisen sektorin markkinamuutoksen pyrkimyksiä.

Julkisen sektorin työntekijöiden puheessa elivät samanaikaisesti menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden toimijaidentiteetit ja kulttuuriset kieliopit. Ammattilaiset saattoivat saman haastattelun aikana ensin korostaa rooliaan hallinnon lojaaleina virkamiehinä ja asiantuntijoina, jotka pitivät arvossa julkisen sektorin palvelujärjestelmän luotettavuutta ja vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista. Samassa haastattelussa henkilö saattoi siirtyä hallinnon yrittäjyyttä korostavaan puhetapaan, joka korosti joustavuutta ja jatkuvaa valmiutta siirtyä aina uusiin tehtäviin. Ammattilaiset eivät olleet valmiita luopumaan tärkeäksi kokemastaan työstä, mutta he joutuivat työorganisaatioiden murrostilanteissa samanaikaisesti myös sopeutumaan uuteen yrittäjyyspuheeseen.

Osoitan analyyseilläni myös kehittämistyössä toimivien henkilöiden suhtautumistapojen sukupuolistuneen luonteen. Nais- ja mieskehittäjät puhuivat eri tavoilla asemastaan kehittämisen avainvaikuttajina. Naiskehittäjät erottautuivat minä-puheillaan muun organisaation alistavista ja sukupuolistuneista odotuksista, jotka suuntasivat heitä vähemmän näkyviin sihteerin, toimistohenkilön, organisaattorin, koulutusmyllyn pyörittäjän tai työrukkasen rutiinitehtäviin. Mieskehittäjien puheista ei löytynyt vastaavanlaista erottautumisen pyrkimystä. Päinvastoin mieskehittäjät korostivat me-puheillaan jäsenyyttään johdossa, kehittämisryhmissä ja maskuliinisissa valtaverkostoissa, joiden ulkopuolelle naiskehittäjät yleensä putosivat. Tekemäni analyysin mukaan naiset tekivät kehittämistyötä enemmän itsensä varassa ja persoonallaan yksinäisistä kehittäjäasemista. Miehet nojautuivat sukupuolistuneisiin valtaverkostoihin ja vallitseviin maskuliinisiin käytäntöihin. Naistutkimuksessa käyty kiistelty keskustelu relationaalisista naisista ja individualistisista miehistä kumoutui siis tässä tutkimuksessa. Tutkimus rakentaa uudenlaista metodista lähestymistapaa muutostilanteiden tutkimiseen neuvottelun ja kampailun prosessina. Se purkaa psykologisoivaa kehittämistutkimuksen perinnettä, joka on erottanut kehittämistyön kulttuuriin, sosiaalisuuteen ja valtaan liittyvistä kysymyksistä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto