Yliopistologo FL Tarja Rautiaisen etnomusikologian alaan kuuluva väitöskirja

Pop, protesti, laulu. Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa.

tarkastetaan 19.5.2001 klo 12 Tampereen yliopiston Attilan kiinteistön luentosalissa B661, Yliopistonkatu 38, Tampere.

Vastaväittäjänä on FT Helmi Järviluoma (Turun yliopisto). Kustoksena toimii FT Timo Leisiö.

***

Tarja Rautiainen on syntynyt 19.7.1966 Konginkankaalla. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Äänekosken lukiossa 1985. Rautiainen on valmistunut filosofian lisensiaatiksi tampereen yliopistosta vuonna 1997. Hän on toiminut etnomusikologian assistenttina Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksella vuodesta 1997 lähtien.

Rautiaisen väitöskirja ilmestyy Tampere University Pressin kustantamana, Tampereen yliopisto, Tampere 2001. ISBN 951-44-5094-9.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Tarja Rautiainen, (03) 223 6009 (koti), (03) 215 7113 (työ), tarja.rautiainen@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Väitöskirjassa tarkastellaan angloamerikkalaisen populaarikulttuurin, erityisesti pop-musiikin leviämisen vaikutuksia 1960-luvun Suomessa. Analyysin kohteena on sekä julkisuudessa käyty keskustelu populaarimusiikista että musiikillinen ilmiö, jota useissa yhteyksissä kutsuttiin "protestilauluksi".

1960-luvun alkuvuosina uusia piirteitä alkoi vakiintua populaarimusiikkia koskevaan julkisuuteen pop-musiikin suosion kasvun myötä. Uudentyyppisten nuorisolehtien ja -ohjelmien myötä esimerkiksi fanius ja tähteys alkoivat saada entistä merkittävämmän aseman.Samanaikaisesti taidemusiikin piirissä, vuosikymmenen alun avantgardististen virtausten jälkimainingeissa, nuorten säveltäjien ja kriitikoiden kiinnostus kääntyi populaarimusiikkiin. Erityisen tärkeänä he pitivät pop-musiikin kokemuksellisuutta ja sosiaalisuutta - piirteitä, joiden katsottiin kadonneen taidemusiikista modernismin myötä.

Tutkimus osoittaa, kuinka nuoren sivistyneistön aloittama keskustelu populaarimusiikista syntyi pitkälti 60-lukulaisen sukupolvikonfliktin hengessä. Ottamalla populaarimusiikin keskustelun aiheeksi nuoret kriitikot ja kulttuurielämän vaikuttajat halusivat korostaa yhteiskunnan järkiperäistä ja moniarvoista tarkastelua ajan sosiologisten teorioiden hengessä. Kuitenkin pian keskusteluun alkoi liittyä toisentyyppisiä sävyjä: kritiikin kohteeksi nousi populaarimusiikin "kaupallisuus". Toisaalta myös valistukselliset näkökulmat saivat jalansijaa: keskeiseksi vaatimukseksi muodostui populaarimusiikin tason kohottaminen. Nämä puhetavat vahvistuivat 1970-luvun alussa, jolloin osa keskustelijoista ryhtyi tarkastelemaan populaarimusiikkia marxilais-leniniläisen yhteiskuntateorian perspektiivistä. Kuitenkin kokonaisuudessaan vuosina 1964-1970 käyty keskustelu populaarimusiikista loi pohjan myöhemmälle populaari- ja kansanmusiikin opetuksille ja tieteelliselle tarkastelulle Suomessa.

Musiikkianalyysin lähtökohtana tutkimuksessa on tutkimusaineiston jakaminen "korkeaan" ja "matalaan" protestiin. Korkeaa protestia edustaa Helsingin ylioppilasteatterin piirissä syntyneiden laulujen sekä Muksut-yhtyeen ja M. A. Nummisen 1960-luvun tuotannon analyysi. Matalaa protestia edustaa puolestaan Antti Hammarbergin (Irwin Goodmanin) 1960-luvun tuotanto. Näiden kahden välimaastoon asettuu folk-liike, joka kokosi yhteen joukon hyvin erityyppisiä artisteja ja yhtyeitä.

Tutkimus tuo esille, kuinka keskeinen piirre korkeassa protestissa oli musiikillinen moniaineksisuus: lauluissa on vaikutteita niin kotimaisesta kansan- ja populaarimusiikista kuin ulkomaisestakin populaarimusiikista. Lisäksi keskeinen lähtökohta Helsingin Ylioppilasteatterin piirissä syntyneelle musiikille oli brechtiläinen teatterinäkemys ja Hans Eislerin musiikki. Toinen korkealle protestille ominainen piirre, Muksut-yhtyettä lukuun ottamatta, oli konventioita rikkova laulutapa.

Korkean protestin laulut poikkesivat lähtökohdiltaan jonkin verran toisistaan. Kun M. A. Numminen toimi pitkälti avantgardistisen "hätkähdyttämisen" hengessä, Tapio Lipposen lauluyhtye Muksuille säveltämissä lauluissa haettiin uudentyyppistä emotionaalisuutta suomalaisen kansanmusiikin ja bossa novan tyylipiirteiden yhdistämisellä. Kaj Chydeniuksen Helsingin Ylioppilasteatterille säveltämissä lauluissa lähtökohtana oli alkuvaiheessa brechtiläinen vieraannuttaminen ja tiedostavan musiikin luominen vastakohtana ajan "tunteelliselle" populaarimusiikille. Kuitenkin vuosikymmenen lopulla laulut yhtenäistyivät tyylillisesti ja myös niissä bossa novan vaikutteet yleistyivät, erityisesti ns. "kantaaottavissa rakkauslauluissa". Samoin kuin Lipposen musiikissa myös tässä kysymys oli uudentyyppisen emotionaalisuuden hakemisesta. Kuitenkin "järjen" (jota manifestoi pitkälti brechtiläiseen estetiikkaan perustuva laulutapa) ja "tunteen" omintakeisesta yhdistelmästä muodostui ajan symboli, joka kantaa yhä vielä tänä päivänä vahvoja merkityksiä.

Folk-liike ja toisaalta Irwin Goodmanin tuotanto kuvaavat puolestaan sitä, kuinka suomalaisessa 1960-luvun julkisuudessa iskelmäkulttuurin piirteet ja angloamerikkalaisen nuorisokulttuurin eetos limittyivät toisiinsa. Esimerkiksi levy-yhtiöissä folk nähtiin lähinnä muoti-ilmiönä ja iskelmämusiikin uutena suuntauksena. Toisaalta folkin reseptioon oli vaikuttamassa kansanvalistuksen kansanmusiikkikuva. Siten folkin piirissä "kansanlaulun" prototyyppi oli koululaulukirjojen usein surumielinen ja funktionaalisen harmoniaopin sääntöjen mukaan sovitettu laulu. Tästä huolimatta folk-yhtyeiden ja artistien tekemät omat sävellykset osoittavat, kuinka folkin piirissä oli myös vahvoja pyrkimyksiä luoda omaleimaista musiikkia. Suomenkielisten tekstien nostaminen etusijalle loikin pohjaa 1970-luvun alussa syntyneelle suomenkieliselle rock-lyriikalle.

Toisaalta kuvaavaa on, että folk-sankaruuden leima liitettiin näkyvimmin Irwin Goodmaniin, jonka imago ja laulujen tematiikka sai keskeiset aineksensa muualta kuin folkista. Irwinin lauluissa korkean protestin keskeiseen elementtiin, marssiin, yhdistyi matalan kulttuurin kuvastoa (juoppo, "herroja" pilkkaava, "sivistymätön" työmies) ja banaalina pidetty musiikkityyli, humppa. Irwinin protesti sisälsi "suoruuden" ja "reiluuden" ja "herrojen" pilkan rillumarein tapaan, mutta oli monessa kohtaa suorasukaisempi kuin 50-lukulainen vastineensa. Tähän oli keskeisesti vaikuttamassa se, että Irwinin "aitouteen" liittyi angloamerikkalaisesta populaarikulttuurista omaksuttu individualismia korostava boheemi tähteys.

Väitöskirja on ensimmäinen 1960-luvun suomalaista populaarimusiikkia yksityiskohtaisemmin analysoimaan pyrkivä tutkimus. Siinä yhdistyy toisiinsa musiikintutkimuksen ja yleisen kulttuurintutkimuksen menetelmät.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto