Yliopistologo LL Mika Paavolan ortopedian alaan kuuluva väitöskirja

Achilles tendon overuse injuries. Diagnosis and treatment (Akillesjänteen rasitusvammojen diagnostiikka ja hoito)

tarkastetaan 15.6.2001 klo 12 Tampereen yliopiston Finn-Medin auditoriossa, Lenkkeilijänkatu 6, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Pekka Paavolainen (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku Järvinen.

***

Mika Paavola on syntynyt 19.5.1969 Karhulassa. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Kotkassa Sunilan lukiossa 1988. Hän on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1997. Vuosina 1997-2001 Paavola on toiminut tutkijana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa sekä lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän on työskennellyt erikoistuvana lääkärinä Lohjan sairaalassa 1.12.2001 alkaen.

Paavolan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 824, Tampereen yliopisto, Tampere 2001. ISBN 951-44-5121-X , ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 116, Tampereen yliopisto 2001. ISBN 951-44-5122-8 , ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Mika Paavola, 050-523 8382, (019) 380 11 (työ), (09) 256 6612 (koti), csmipa@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Akillesjänne on ihmisen elimistön voimakkain jänne. Kuitenkin akillesjänteen rasitusvammat ovat tyypillisiä liikuntaan ja rasitukseen liittyviä vammoja, jotka ovat yleisiä etenkin lajeissa joihin liittyy juokseminen ja hyppiminen. Akillesjänteen rasitusvammoja hoidetaan aluksi konservatiivisesti (ilman leikkausta) (lepo, kipulääkkeet, kortiko- steroidi-injektiot, fysioterapia), ja mikäli ei vähintään kuuden kuukauden konservatiivinen hoito auta, turvaudutaan leikkaushoitoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ultraäänen tarkkuus akillesjänteen vammojen diagnostiikassa, akillesjänteen rasitusvamman konservatiivisen hoidon (hoidetaan ilman leikkausta)pitkäaikaistulokset (ns. luonnollinen taudinkulku), akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ja akillesjänteen rasitusvammojen kirurgisen hoidon komplikaatiot.

Ultraäänitutkimuksella voitiin luotettavasti diagnosoida akillesjänteen katkeaminen ja kantaluun ja akillesjänteen välissä olevan limapussin rasitusvamma. Mikäli ultraäänellä nähdään jänteen ympäryskudoksen vaurio, sitä voidaan pitää luotettavana, mutta negatiivinen löydös on epäluotettava. Lisäksi ultraääni on epäluotettava erottamaan osittaisen katkeaman paikallisesta rappeutumapesäkkeestä, vaikkakin tällaisen muu- toksen esiintyminen ja sijainti ylipäätänsä voidaan todeta ultraäänitutkimuksella luotettavasti. Ultraäänitutkimus sopii hyvin akillesjän teen patologisten muutosten sijainnin, vaikeusasteen sekä kirurgisen hoidon mahdollisuuksien arviointiin.

Akillesjänteen rasitusvamman luonnollista taudinkulkua arvioitiin 8 vuoden seurannan jälkeen. 29% potilaista oli leikattu tutkimusaikana. 84%lla fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 94% oli oireettomia tai heillä oli ainoastaan lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Puoliero vammapuolen ja alun perin terveen puolen välillä todettiin suorituskykytestissä, kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi, 41%lla akillesjänteen rasituskipua oli ilmaantunut myös alun perin oireettomalle puolelle. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kroonistumattoman akillesjänteen rasitusvamman pitkäaikaisennuste on varsin hyvä. Kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa todettiin varsin usein lieviä ja keskivai- keita muutoksia, mutta ne eivät selvästi liittyneet potilaan oireisiin. Akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon tuloksia selvitettiin 7 kk seurannassa. 67%lla potilaista fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 83% oli oireettomia tai heillä oli vain lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Selvä paraneminen havaittiin portaissa nousussa ja portaissa laskeutumisessa sekä varpaille nousussa. Myös suorituskykytestissä havaittiin selvä paraneminen. Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ovat hyvät. Potilaat joilla leikkauksessa todettiin ainoastaan jännettä ympäröivät kiinnikkeet toipuivat nopeammin ja heillä oli vähemmän komplikaatioita kuin potilailla joilla leikkauksessa todettiin jänteessä rappeumapesäke.

Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon komplikaatioita selvitettiin 432 peräkkäisen akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon jälkeen. Komplikaatioita havaittiin 46 / 432 potilaalla (11%) 14 haavan reunan kuoliota, 11 pinnallista haavatulehdusta, 5 seroomaa, 5 verenpurkaumaa, 5 arpireaktiota, 4 suralishermon ärsytystä, 1 uusi osittainen katkeama ja yksi syvä laskimotukos. 14 potilaalle jouduttiin tekemään uusintaleikkaus komplikaation vuoksi ja loput hoidettiin kon- servatiivisesti. Noin joka kymmenes akillesjänteen rasitusvamman vuoksi leikattu potilas kärsii leikkauksen jälkeisestä komplikaatiosta, joka hidastaa hänen paranemistaan. Suurin osa näistä kuitenkin toipuu ja fyysinen aktiivisuus palaa vammaa edeltäneelle tasolle. Leikkaavan lääkärin on omalla toiminnallaan (hyvä leikkaustekniikka ja jälkihoito) pyrittävä välttämään näitä komplikaatioita.

Ultraäänitutkimus sopii Akillesjänteen rasitusvammojen diagnostiikkaan. Akillesjänteen rasitusvammojen luonnollinen taudinkulku on varsin hyvä. Jos joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon, niin jo sen varhaisvaiheen hoitotulokset ovat hyvät, varsinkin mikäli potilaalla ei ole jänteen sisäistä rappeumapesäkettä. Leikkaushoitoon liittyy kuitenkin melko paljon komplikaatioita, jotka hidastavat paranemista. Jatkossa on tärkeää tehdä vertailututkimus konservatiivisen hoidon ja leikkaushoidon välillä.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto