Yliopistologo LL Jarmo Toivasen kirurgian alaan kuuluva väitöskirja

Treatment of Low-energy Tibial Shaft Fractures (Pienen vammaenergian aiheuttamien sääriluun varren murtumien hoito)

tarkastetaan 17.8.2001 klo 12 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen B-rakennuksen pienessä luentosalissa, Medisiinarinkatu 3, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Erkki Tukiainen (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku Järvinen.

***

Jarmo Toivanen on syntynyt 10.7.1957 Helsingissä. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Hämeenkylän yhteiskuolussa Vantaalla 1977. Hän on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1985.Toivanen on työskennellyt kirurgian apulaislääkärinä Mäntän sairaalassa vuosina 1987-1988, Keski-Suomen keskussairaalassa vuosina 1988-1990, Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1991-1993, kirurgian osastonlääkärinä Valkeakosken sairaalassa 1993-1994, Ortopediaan erikoistuvana lääkärinä Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1994-1996 sekä vuodesta 1996 lähtien Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa Ortopedian erikoislääkärinä ja Kirurgian apulaisopettajana Tampereen yliopistossa.

Toivasen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 829, Tampereen yliopisto, Tampere 2001. ISBN 951-44-5145-7 , ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 121, Tampereen yliopisto 2001. ISBN 951-44-5146-5 , ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Jarmo Toivanen, (03) 247 7674 (työ), (03) 253 5233 (koti), lljato@uta.fi

TIIVISTELMÄ

Suomen sairaaloissa hoidettiin vuonna 1999 sääriluun varren murtuman vuoksi 1422 potilasta. Valtaosa säärimurtumista oli pienen vammaenergian aiheuttamia (kaatuminen; polkupyöräonnettomuus, jossa ei toisena osapuolena ole moottoriajoneuvoa; putoaminen alle 3 metrin korkeudelta; urheiluvammat). Tallaisia säärimurtumat on perinteisesti hoidettu ilman leikkausta käyttäen kipsihoitoa. Leikkaushoito, jossa säärimurtuma kiinnitetään salpaydinnaulalla, on yleistynyt 80-luvun alusta lähtien. Tässä tutkimuksessa verrattiin kipsaushoidon ja salpaydinnaulaushoidon kliinistä ja taloudellista lopputulosta.

Salpaydinaulalla hoidettaessa sääriluun murtuman potilaskohtaiset hoitokustannukset olivat keskimäärin 4 000 mk suuremmat kuin kipsillä hoidetun murtuma. Kuitenkin kipsillä hoidettujen potilaiden sairauslomat olivat keskimäärin 106 päivää pidemmät kuin salpaydinnaulalla hoidettujen potilaiden. Pidemmästä sairauslomasta johtuen kipsillä hoidetun sääriluun varren murtumasta aiheutuvat potilaskohtaiset kokonaiskustannukset olivat keskimäärin lähes 40 000 mk suuremmat salpaydinnaulalla hoidettujen potilaiden kokonaiskustannuksiin verrattuna.

Kipsaushoidossa murtumakappaleiden alkuperäinen siirtymä on ennusteen kannalta merkittävä tekijä. Aiemmin kipsaushoitoa on suositeltu, jos murtumakappaleiden alkuperäinen siirtymänä toisiinsa nähden on alle 50% sääriluun varren läpimittaan verrattuna. Tämä tutkimus osoitti, että kipsaushoito johti epätyydyttävään tulokseen lähes puolessa tapauksista, jos siirtymä oli yli 30% luun varren läpimitasta ja lähes 30%ssa tapauksista, jos alkuperäinen murtumakappaleiden siirtymä oli 30%a tai vähemmän. Tutkimuksen perusteella päädyttiin suosittamaan salpaydinnaulahoitoa niille potilaille, joilla murtuman alkuperäinen siirtymä on yli 30%a.

Sekä kipsihoidolla että salpaydinnaulahoidolla voidaan saavuttaa samanlainen kliininen lopputulos, vain silloin kun hoito toteutetaan huolella ja oikein perustein. Hoitoratkaisua tehtäessä on otettava huomioon sääriluunvarren murtuman alkuperäinen siirtymä, potilaan muut sairaudet ja yhteistyökyky hoidon toteutuksessa. Kipsillä hoidetuilla potilailla murtuman luutumisongelmat ja nilkkanivelen jäykistyminen olivat selvästi yleisempiä kuin salpaydinnaulalla hoidetuilla potilailla, minkä takia kipsillä hoidettujen potilaiden kokonaiskustannukset olivat selvästi ydinaulalla hoidettujen potilaiden kokonaiskustannuksia suuremmat.

Polven etuosan kipu on ainoa huomattava salpaydinnaulaukseen liittyvä yleinen haittatekijä. Tämä kipu on yleensä lievää, mutta joissain ammateissa (autonasentaja, postinjakaja yms.) polven etuosan kipu saattaa pitkittää potilaan työkyvyttömyyttä. Koska ydinnaula on yleisesti viety sääriluun ydinonteloon polvilumpion jänteen läpi, on esitetty, että ydinnaulan sisäänvienti polvilumpion jänteen vierestä vähentäisi polven etuosan kipua. Tässä satunnaistetussa tutkimussarjassa ydinnaulatuilla potilailla esiintyi yhtä paljon polven etuosan kipua huolimatta siitä, viedäänkö naula ydinonteloon polvilumpion jänteen läpi vai sen vierestä.

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan salpaydinnaulausta suosittaa pienen vammaenergian aiheuttamien sääriluun varren murtumien hoidoksi.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto