Yliopistologo

YTM Tuula Juvosen sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitöskirja

Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. Homoseksuaalisuuden rakentuminen sotienjälkeisessä Suomessa

tarkastetaan 21.9.2002 klo 12.00 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A1, Kalevantie 4, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Raija Julkunen (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Briitta Koskiaho-Cronström.

***

Tuula Juvonen on syntynyt Järvenpäässä ja hän on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa vuonna 1993. Vuodesta 2001 hän on työskennellyt tutkijana Suomen Akatemian tutkimusohjelmassa 'Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet' Tampereen yliopiston naistutkimuksen laitoksella (virkavapaalla), tällä hetkellä hän toimii Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen ma. yliassistenttina.

Juvosen väitöskirja ilmestyy Vastapainon kustantamana, 2002, ISBN 951-768-109-7.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Osuuskunta Vastapaino, http://www.vastapaino.fi, puh. (03) 214 6245.

Lisätietoja: Tuula Juvonen, (03) 215 7174 (työ), tuula.juvonen@uta.fi, http://www.uta.fi/laitokset/sospol/henkilokunta/juvonen.htm

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimuksessa tarkastellaan homoseksuaalisuutta koskevien käsitysten ja uskomusten rakentumista 1950- ja 60-lukujen Suomessa. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus siitä, että homoseksuaalisuutta -- sen paremmin kuin heteroseksuaalisuuttakaan -- ei sinänsä ole olemassa, vaan ne täytyy tehdä olemassa olevaksi puheilla ja teoilla. Työssä analysoidaan homoseksuaalisuutta koskevia puhetapoja populaareissa kulttuurituotteissa, kuten skandaalilehdissä ja elokuvissa. Lisäksi tarkastellaan näiden uskomusten siirtymistä ihmisten puheisiin ja elämänvalintoihin erityisesti Tampereella.

Homoseksuaalisuus esitettiin sotien jälkeen ilmestymisensä aloittaneissa skandaali- ja ajanvietelehdissä sairaana ja rikollisena ominaisuutena, joka uhkasi kiihtyvällä vauhdilla levitä poikkeavista yksilöistä pahaa-aavistamattomiin miehiin ja nuorukaisiin. Homoseksuaalisuutta torjuttiin lehdissä rangaistus- ja hoitovaatimusten lisäksi paikantamalla se joko Ruotsiin ja/tai taiteellisiin ja naisellisiin miehiin. Naisten välisen homoseksuaalisuuden mahdollisuudesta lehdet sen sijaan vaikenivat.

Lehdistön tuottama käsitys miesten homoseksuaalisuuden luonteesta toistui ja vahvistui edelleen kiertyessään suomalaisten elokuvien kautta takaisin lehtiin. Näin luotu kuva homoseksuaalisuudesta alkoi kuitenkin säröillä 1960-luvun lopussa, kun Hymy-lehti ryhtyi julkaisemaan juttuja, jotka perustuivat homoseksuaalista elämää elävien ihmisten omiin kokemuksiin.

Homoseksuaalisuutta koskevat käsitykset siirtyivät osaksi haastattelemieni hetero- ja homoseksuaalisesti tuntevien ihmisten arkea toistuessaan luokkarajat ylittävinä vitseinä ja juoruina ”sellaisista” naisista ja miehistä, joiden oletettiin olevan homoseksuaalisia. Tampereella nämä juorut koskivat pääsääntöisesti joko työtovereina olleita naispariskuntia tai sitten yksittäisiä, vaarallisiksi uskottuja miehiä. Lisäksi ihmiset tiesivät julkisia salaisuuksia pidetyistä taiteilijoista, joiden myös uskottiin olevan ”sellaisia”. Tiedettyihin henkilöihin kiinnittyvät puheet, niiden todenperäisyydestä riippumatta, muokkasivat ihmisten käsityksiä homoseksuaalisuudesta paikallisesti vivahteikkaammiksi ja osin myönteisemmiksi kuin lehtikirjoittelu yksin olisi antanut aihetta olettaa.

Torjuvan ja tuomitsevan puheen rinnalla hienotunteinen hiljaisuus tuotti tietämättömyyttä mahdollisuudesta elää hyvää homoseksuaalista elämää. Myönteisten mallien puuttuminen vaikeutti erityisesti naisten kohdalla homoseksuaalisten tunteiden merkittävyyden tunnistamista. Hämmentyneinä naiset saattoivat helposti päätyä heteroavioliittoihin tai ajatella syntyneensä väärään sukupuoleen. Jotkut miehet onnistuivat kielteisiäkin homokuvauksia vastakarvaan tulkitsemalla määrittelemään itsensä jännittäviksi homoseksuaaleiksi tilanteessa, jossa heteroseksuaalisesta oletusarvosta poikkeaminen kuitenkin merkitsi lähes väistämättömästi salailua ja varjoelämän viettämistä.

Käytännössä homoseksuaalisesti tuntevien naisten ja miesten mahdollisuudet elää homoseksuaalista elämää Tampereella erosivat merkittävästi toisistaan. Naisilla koti, työ ja vapaa-aika kietoutuivat tiiviisti yhteen, tarjoten vain vähän liikkumavaraa. Näin ollen heille samaa sukupuolta olevan kumppanin löytäminen oli sattumankauppaa. Miehet saattoivat helpommin erottaa eri elämänalueet toisistaan, mikä salli heidän hyödyntää skandaalilehdistä tutuksi tulleita mahdollisuuksia ei-heteroseksuaaliseen vapaa-ajan viettoon kaupungin julkisten tilojen katveissa. Miesseuraa ja siten karttuvia mahdollisuuksia homoseksuaaliseen itsemäärittelyyn miehet löysivät ulkotapaamispaikkojen lisäksi ravintoloista, joihin yksinäisillä naisilla ei ollut asiaa.

Homoseksuaalisuuskäsitysten rakentumista sotien jälkeen analysoiva tutkimus osoittaa, kuinka merkittävä rooli homoseksuaalisuudella on ollut heteroseksuaalisen maskuliinisuuden (jälleen-)rakentamisessa. Kun naisten välisen homoseksuaalisuuden mahdollisuudesta vaietaan kokonaan ja miesten välisenä se esitetään kielteisessä valossa, tuotetaan ja ylläpidetään samalla käsitystä heteroseksuaalisuuden ensisijaisesta toivottavuudesta. Tämä havainto avaa myös selitysmahdollisuuden sille, miksi 1950-luvulla kulttuurisesti tuotetut käsitykset homoseksuaalisuudesta ovat osoittautuneet hämmästyttävän sitkeähenkisiksi: näytämme tarvitsevan yhä edelleen mielikuvaa poikkeavasta homoseksuaalisuudesta, jotta voisimme ylläpitää huteroa uskomusta heteroseksuaalisuuden luonnollisuudesta.


Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto