Yliopistologo

THM Riitta Paavilaisen perhehoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja

Turvallisuutta ja varmuutta lapsen odotukseen. Äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta

tarkastetaan 24.1.2003 klo 12 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen B-rakennuksen isossa luentosalissa, Medisiinarinkatu 3, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Helena Leino-Kilpi (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Päivi Åstedt-Kurki.

***

Riitta Paavilainen on syntynyt 15.2.1947 Toijalassa ja hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Lempäälän-Vesilahden yhteiskoulussa Lempäälässä vuonna 1966. Hän on suorittanut naistentautien ja synnytysten erikoissairaanhoitajan, terveydenhoitajan tutkinnon Helsingin sairaanhoito-opistossa vuonna 1974 ja terveydenhuollon maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa vuonna 1994.
Paavilainen on työskennellyt hoitotyön opettajana vuodesta 1994 lähtien.

Paavilaisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 906, Tampereen yliopisto, Tampere 2003. ISBN 951-44-5543-6, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 225, Tampereen yliopisto 2003. ISBN 951-44-5544-4, ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Riitta Paavilainen, 040-515 4940 (koti), riitta.paavilainen@lamk.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Tulevat äidit ja isät odottavat äitiyshuollolta turvallisuuden lisäksi varmuutta vanhemmuuteen

Laadullisessa, perhehoitotieteen alaan kuuluvassa tutkimuksessa selvitettiin, millaisena äidit ja isät kokevat lapsensa odotuksen ja ovatko äitien ja isien kokemukset eri- vai samansuuntaisia. Isät ovat perinteisesti jääneet tai heidät on jätetty odotusvaiheessa ulkopuolisiksi, ja tietoa raskauskokemuksista on saatu pääosin äidin näkökulmasta. Kuitenkin lapsen odotus on yhteinen asia, ja isät ovatkin jo vuosikymmeniä osallistuneet synnytyksiin. Vanhemmuuden tasa-arvoistuessa isät ovat alkaneet olla näkyvästi mukana myös lapsen odotuksessa, sillä heidän osallistumisensa äitiysneuvola- ja poliklinikkakäynneille on lisääntynyt. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että äitien ja isien raskautta koskevat tuntemukset ja ajatukset ovat monissa kohdin hyvin samansuuntaiset, vaikka vain nainen on fyysisesti raskaana. Ilmeisesti kaikki odotusajan tuntemukset eivät voi kuitenkaan olla naisille ja miehille yhteisiä. Raskaus ei ollut äideille ja isille vain fyysinen tila, vaan monimutkainen sekoitus tunne-elämän aallokkoa, odotusajan arkielämän hallintaa, muuttuvasta naisenruumiista johtuvia kehollisia tuntemuksia sekä siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen uuden lapsen kanssa.

Toiseksi tutkimuksessa selvitettiin äitien ja isien kokemuksia äitiyshuollossa asioinneista. Äitiyshuollon toimintatavat ja tutkimukset ovat muotoutuneet pitkän ajan kuluessa, ne ovat voimakkaasti lääketieteen määrittelemiä ja painottuvat siksi naisen fyysiseen seurantaan. Henkisen tuen antamista onkin arvioitu liian vähäiseksi. Äitiyshuoltoa on myös kritisoitu äitikeskeisyydestä, jolloin tulevat isät on jätetty henkisesti ja konkreettisestikin ulkopuolelle. Tulosten mukaan äidin ja lapsen tarkka seuranta ja riittävä tiedonsaanti olivat äideille ja isille ensiarvoisia asioita, ja ne loivat turvallisuuden tunteen. Niukka informaatio, puutteellinen ohjaus, asiantuntemattomuus sekä liukuhihnamainen toiminta aiheuttivat puolestaan turvattomuuden tunnetta. Hyvä kohtelu sekä yhteisen vanhemmuuden tukeminen loi tuleville vanhemmille sisäisen varmuuden tunteen. Sitä vastoin töykeä kohtelu, isien mukanaolon estäminen ja valmentaminen vain lähitulevaisuuteen, kuten synnytykseen, esti varmuuden tunteen syntymistä.

Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa lasta odottavaa paria. Kaikki tutkimukseen osallistuneet isät kävivät kumppaninsa mukana äitiysneuvoloissa ja äitiyspoliklinikoilla. Lisäksi tutkimusaineistoksi otettiin äitien ja isien lehtiin lähettämiä kirjoituksia. Tulokset kuvaavat vain tiedonantajina olleiden kokemuksia. Kuten aikaisemmatkin tutkimukset ovat osoittaneet, ohjaus ja neuvonta keskittyivät naiseen ja raskauteen fyysisenä tilana. Esimerkiksi tunne-elämä, parisuhde ja arjen kysymykset jäivät taka-alalle. Isiä ei juuri otettu mukaan keskusteluihin, ja joidenkin lääkärien suhtautuminen koettiin avoimen isäkielteiseksi. Isien asiakkuuden hyväksyminen ei ole äitiyshuollossa lainkaan itsestäänselvää. Sekä isiin asennoitumisessa että isien tarpeisiin vastaamisessa on paljon toivomisen varaa.

Raskauskokemuksia kuvaavat tulokset soveltuvat laaja-alaistamaan neuvoloissa ja perhevalmennuksessa käytäviä keskusteluja, erityisesti tunne-elämän kysymyksissä sekä tulevaa perhe-elämää hahmotellessa. Äitien ja isien huono kohtelu ja isien syrjiminen vaativat äitiyshuollossa eettistä keskustelua muutoksen käynnistämiseksi. Ohjauksen äitikeskeisyys ei liioin edistä koko perheen terveyttä parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeää on tutkia jatkossa, onko isien varhaisella mukanaololla raskaudenajan seurannassa ja ohjannassa myönteistä vaikutusta isyyteen kasvuun ja parisuhteeseen.


[laskuri] käyntiä 09.01.2003 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto