Yliopistologo

HL,YTM Asko Uotin julkisoikeuden alaan kuuluva väitöskirja

Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet kunnallisessa päätöksenteossa
Tutkimus lasten hyvinvointipalvelujen oikeudellisesta ohjauksesta ja valvonnasta

tarkastetaan 8.3.2003 klo 12 Tampereen yliopiston Paavo Koli-salissa, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Heikki Kulla (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Arvo Myllymäki.

***

Asko Uoti on syntynyt Koijärvellä. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Urjalan lukiossa ja valmistunut hallintotieteiden lisensiaatiksi ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Uoti on työskennellyt useita vuosia tutkijana Tampereen yliopiston julkisoikeuden laitoksella. Hän on toiminut myös valtio-opin ma. assistenttina ja erilaisissa opetustehtävissä muun muassa Tampereen poliisikoulussa ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa.

Uotin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 911, Tampereen yliopisto, Tampere 2003. ISBN 951-44-5586-X, ISSN 1455-1616.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Asko Uoti, (040) 531 4655 (koti), (03) 215 7561 (työ), asko.uoti@uta.fi, http://www.uta.fi/laitokset/julkis/henkilosto.html

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimuksessa tarkastellaan lasten hyvinvointipalvelujen järjestämisen oikeudellisen ohjauksen ja valvonnan problematiikkaa kunnallisessa päätöksenteossa. Varsinainen tutkimustehtävä on muotoiltu seuraavasti: Mitä kunnalta tulee oikeudellisesti edellyttää asukkaidensa, tässä tutkimuksessa erityisesti lasten, hyvinvointipalvelujen järjestäjänä ja miten julkinen valta on kokonaisuudessaan tämän tehtävänsä toteuttamisessa onnistunut? Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan lasten päivähoitoa, perusopetusta ja perusterveydenhuoltoa ja näiden toteuttamisen perusoikeudellisia ehtoja, kun lähtökohtana pidetään niin sanotun monen tuottajan mallin yleistymistä 2000-luvun palvelutuotannossa.

Tutkimuksessa on käytetty sekä perinteisen lainopin (oikeusdogmatiikka) että yhteiskuntatieteiden lähestymistapoja. Oikeusdogmaattisessa mielessä kysymys on voimassa olevan kunnallisia palvelujärjestelmiä koskevan oikeudellisen ohjauksen ja valvonnan systematisoinnista. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kysymys on ennen muuta oikeusnormien tosiasiallisten soveltamiskäytäntöjen analysoinnista ja tämän tarkastelun pohjalta toteutetusta kriittisestä oikeuspoliittisesta arvioinnista.

Vuonna 1995 toteutetun perusoikeusuudistuksen (Laki 969/1995) myötä lasten hyvinvointia turvaavat ja edistävät perusoikeudet ovat korostuneet julkisen vallan toimenpiteitä velvoittavina oikeusnormeina. Taustana tässä kehityksessä on ollut ennen muuta Suomen valtiota velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeusmääräysten merkityksen korostuminen osana oikeusjärjestystämme. Nykyisen perusoikeusajattelun mukaan taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet (TSS-oikeudet) ovat lähtökohtaisesti jokaisen yksilön, niin lasten kuin aikuistenkin, oikeuksia ja julkinen valta, siis myös kunnat, on velvollinen niitä toteuttamaan.

Tämän tutkimuksen mukaan hyvinvointipalvelujärjestelmät olisivat vaatineet 1990-luvun ja 2000-luvun alun kokemusten valossa julkisen vallan palveluja koskevan ohjauksen ja valvonnan selkiinnyttämistä ja terävöittämistä. Suomen kuntien siirryttyä 1990-luvun alun valtionosuusuudistuksen myötä itseohjautuvuuden ja omavalvonnan aikaan siirryttiin samalla kuntalaisten oikeuksien ­ jopa niin sanottujen vahvoina oikeuksina turvattujen - sattumanvaraisen toteutumisen aikaan. Kun hyvinvointipalvelujen toteutumisen valvontajärjestelmät eivät täysin toimi tai sanktioitua valvontaa ei edes ole, jää yksilön vastuu, etenkin lasten, oikeuksiensa yhdenvertaisesta toteutumisesta kohtuuttoman suureksi.

Lasten hyvinvointipalvelujen sisällön ja saatavuuden merkittävät kuntakohtaiset ja alueelliset erot eivät ole kansallisvarallisuudeltaan vauraan ja oikeusvaltioksi itseään kutsuvan maan kunniaksi. Tämän tutkimuksen perusteella joustavan palvelujärjestelmäohjauksen, väljän lainsäädännön ja oikeusperiaateohjauksen, mahdollisuudet on käytetty pitkälti loppuun. On aika tarkastella avoimesti julkista valtaa hyvinvointipalvelujen järjestäjänä: Mitkä tehtävät on perusteltua säilyttää kunnallisen itsehallinnon piirissä ja mitkä tehtävät on syytä siirtää valtion paikallishallinnon harteille.

Kun esimerkiksi lasten päivähoidon toteuttamispuitteet vaihtelevat kunnittain suuresti niin päiväkotitilojen kunnon ja mitoituksen, lapsiryhmien koon kuin henkilökunnan vaihtuvuudenkin suhteen, on syytä kysyä, mikä oikeuttaa tämän. Lapsikuntalaisethan eivät voi juuri itse vaikuttaa siihen, millä puolella kuntarajaa huoltajineen asuvat. Samankaltainen epätasa-arvo ulottuu myös peruskouluun (erityisesti asianmukaisen tukiopetuksen saatavuus) ja sen erinäisiin tukipalveluihin kuten myös lasten terveyttä edistävään huolenpitoon (esimerkiksi terveystarkastusten sisällön ja saatavuuden erot). Tutkimuksen eräänlaisena lopputulemana voidaankin pitää sitä, että merkittäviltä osin lainsäädännössä vahvoina, subjektiivisina, oikeuksina turvattujen hyvinvointipalvelujen järjestämisvelvoite edellyttää sellaisia julkisen vallan toimia, joilla jokaisen yksilön, lasten ja heidän huoltajiensa, oikeudet voidaan asianmukaisesti turvata. Käytännössä tämä edellyttää valtiovallan roolin aiempaa tuntuvampaa korostamista hyvinvointipalvelujen saatavuuden ja sisällön yhdenvertaisuuden takaajana. Se, tuottaako palveluja konkreettisesti jatkossa kunta vai jokin muu orgaani, jää tutkimuksen puitteissa toisarvoiseen asemaan. Perusoikeudellisesti oleellista on merkittävien palveluetuuksien yhdenvertainen järjestäminen, ei niiden tuottajataho.


[laskuri] käyntiä 18.02.2003 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto