Yliopistologo

MMM Helena Valven ympäristöpolitiikan alaan kuuluva väitöskirja

Social learning potentials provided by EU rural development programmes - a comparative study on three institutionalisation processes (EU:n maaseutuohjelmien tarjoamat yhteiskunnallisen oppimisen edellytykset - kolmen institutionalisoitumisprosessin vertailu)

tarkastetaan 14.3.2003 klo 12 Tampereen yliopiston Paavo Koli-salissa, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Philip Lowe (University of Newcastle upon Tyne). Kustoksena toimii professori Yrjö Haila.

***

Helena Valve on syntynyt vuonna 1966 ja hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Haukilahden lukiossa vuonna 1985. Hän on valmistunut maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1992. Valve on toiminut tutkijana vesi-ja ympäristöhallituksessa vuodesta 1994 sekä vanhempana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa vuodesta 1995 lähtien.

Valven väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 918, Tampereen yliopisto, Tampere 2003. ISBN 951-44-5613-0, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 238, Tampereen yliopisto 2003. ISBN 951-44-5614-9, ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Helena Valve, (09) 4030 0330 (työ), helena.valve@ymparisto.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Väitöskirjassa selvitetään, miten EU:n maaseudun kehittämisohjelmat (ns. tavoite 5b -ohjelmat) vaikuttivat yhteiskunnallisen oppimisen edellytyksiin kolmella eurooppalaisella maaseutualueella vuosina 1994-1999. Tutkimuksessa tuotettu arviointikehys tarjoaa välineen institutionaalisten muutosten - ja erityisesti niiden ympäristövaikutusten - arvioinnille.

Ympäristönäkökohtien ja maaseudun kehittämisen yhteennivominen edellyttää yhteiskunnallista oppimista. Kehittämistyössä tulisi kyetä tuottamaan uusia toimintavaihtoehtoja. Jos toiminnan liikkumavara näyttäytyy kapeana, ympäristökysymysten merkittävälle huomioimiselle ei ole tilaa.

Oppimisen edellytykset kuvaavat ympäristöintegraation poliittisia lähtökohtia. Mitä kapeammalle joukolle suunnittelun katsotaan kuuluvan, ja mitä tarkemmin merkityksellinen asiantuntemus rajataan, sitä epätodennäköisempää on, että suunnittelussa kyettäisiin irtautumaan vakiintuneista ajatusmalleista. Toisin sanoen: mitä kapeampi joukko ongelmaa tai suunnittelutilannetta pohtii, sitä heikommat ovat yhteiskunnallisen oppimisen edellytykset.

Osallisuuden laajentaminen uusiin ryhmiin tai henkilöihin ei kuitenkaan yksin riitä kasvattamaan oppimisen edellytyksiä. Liiankin tavallista on, että vuorovaikutus kilpistyy eri tahojen kapeaksi edunvalvonnaksi, jossa kukin osallistuja tarkastelee käsillä olevaa ongelmaa tietyn ryhmän edustajana. Yhteiskunnallisen oppimisen kannalta olisi tärkeää, että osallistujat irtautuisivat yhden ainoan roolin edustamisesta. Esimerkiksi maanviljelijä voi osallistua vesiensuojelukeskusteluun paitsi oman ammattikuntansa edustajana, myös äitinä, naapurina ja virkistyskalastajana. Ihmisten monien roolien samanaikaisuus voi luoda osallistujien välille kosketuspintoja ja uusia yhteenliittymiä. Lopputuloksena mahdollisuudet vastavuoroiseen oppimiseen ja uusien ratkaisumallien löytämiseen kasvavat.

Tarkastettavana olevassa väitöskirjassa vertaillaan oppimisen edellytysten muotoutumista EU:n maaseutuohjelmien toimeenpanossa kolmella eri alueella, jotka olivat East Anglia Iso-Britanniasta, Gävleborg Ruotsista ja Etelä-Pohjanmaa Suomesta. Tutkimusaineisto muodostui haastatteluista ja havainnoista. Lisäksi vertailussa hyödynnettiin asiakirjoja ja aiempia tutkimuksia. Niiden avulla oli mahdollista selvittää, millaisiin historiallisiin ja poliittisiin tekijöihin tutkimusalueiden välillä havaitut erot palautuvat.

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisiin valtakamppailuihin, ja keille, EU-ohjelmat tuottivat pelimerkkejä. Kaikissa kolmessa tapauksessa EU-ohjelmien toimeenpanoon osallistuminen edellytti erikoisasiantuntemusta ja usein myös jo ennalta vakiintunutta asemaa maaseudun kehittämisen eri areenoilla. Pahimmillaan ohjelmien toimeenpano kasvatti kuilua vaikutusvaltaisten toimijoiden ja maallikoiden välillä ja vähensi näin oppimisen edellytyksiä. Toisaalta esimerkiksi Gävleborgissa ohjelma kannusti uusia ryhmiä osallistumaan kuntien elinkeinopolitiikkaa koskevaan keskusteluun.

Jos oppimiselle oli jo ennestään hyvät edellytykset, ohjelmat todennäköisemmin vahvistivat näitä valmiuksia ja päinvastoin. Etelä-Pohjanmaalla asiantuntijavetoinen metsänparannustoiminta jatkui entiseen tapaan, ilman uusia osallistujia tai innovaatioita, kun taas East Angliassa jo ennestään aktiiviset kansalaisjärjestöt synnyttivät ympäristöpoliittisesti mielenkiintoisia kehittämishankkeita. Oppimisen edellytyksiin saattoi kuitenkin vaikuttaa yhdenkin suunnittelijan innovatiivisuus tai tietyn kansalaisryhmän spontaani aktiivisuus. Toisaalta pitkälle standardoitu tukijärjestelmä saattoi vähentää mielikuvitusta ja oppimista. Tällöin toimijuutta ohjaavat ohjelmatyön käsitteet ja tavoitteet - eivät monitahoiset ihmiset erilaisine ongelmineen.


[laskuri] käyntiä 25.02.2003 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto