Yliopistologo

YTM Ulla-Maija Kauppinen-Perttulan sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja

Kutsumus, Palvelustyö, Jaksaminen. Sisaret Oriveden leprasairaalassa 1904-1953 (Calling, Serving, Coping. Sisters at the Orivesi Leprosy hospital 1904-1953)

tarkastetaan 12.6.2004 klo 12 Tampereen yliopiston Pinnin B auditoriossa B1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on YTT Marja Kaskisaari (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Tarja Pösö.

***

Ulla-Maija Kauppinen-Perttula on syntynyt Tampereella ja hän on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa.

Kauppinen-Perttulan väitöskirja ilmestyy sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 355, Tampereen yliopisto 2004. ISBN 951-44-5995-4, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Lisätietoja: Ulla-Maija Kauppinen-Perttula, (03) 223 2405, maijanilo@suomi24.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Miksi sosiaali- ja hoitoaloilla sairaana työskentely on yleistä? Miksi työkulttuurit hoiva-aloillakin ovat organisaatiokeskeisiä, ei työntekijäystävällisiä? Miksi omaa jaksamattomuutta on sietämättömän vaikea hyväksyä? Ja miksi niin paljon voimia tuhlataan omien tunteiden piilottamiseen? Ja mitä tekemistä tällä kaikella on historian diakonissasisarten kanssa?

Eräs syy itsensä hylkäämiselle ja liialliselle työnteolle löytyy juuri sosiaalisen työn varhaishistoriasta. Myös 100 vuotta sitten naiset pyrkivät tulemaan töihin sairainakin.

Tutkimuksen kohteena on Oriveden leprasairaalan (1904-1953) sisarten palvelustyö uskon ja kutsumuksen mentaalisessa jännitteessä. Pääaineisto koostuu omaelämäkerrallisista lähteistä eli naisten hakupapereista ja sisarten kirjeistä Helsingin diakonissalaitokselle.

Tutkimuksessa kehiteltiin lähestymistapa, joka avasi pääsyn mikrohistorialliseen syvälöydökseen. Avaimena oli historiallisen empirian kaksoisluenta, jossa tilaa annettiin sekä aikasidonnaiselle naiskutsumukselle että sille, mitä naiset itse ajattelivat oman aikansa uskonnollisessa ilmapiirissä (herkkyys eletylle uskolle). Feministiseen ja spirituaaliseen narratiivisuuteen liittyi pakottamaton läsnäolo, jossa ei liian nopeasti analysoitu naisia alistetuiksi tai uskonnon sokaisemiksi. Sukupuolta, kutsumusta, palvelustyötä ja uskoa yhdistettiin keskusteluttamalla naisten henkilökohtaisia tekstejä, aikalaisten kertomuksia, elämäkertoja, arkistolähteitä sekä ajan raamatullisuutta ja nykytutkijan aikaa. Työ eteni naisten uskon ristiriitojen kautta ja avasi näkymän vaiettuun kutsumusperäiseen uupumiseen.

Diakonissan elämä esittäytyi paradoksina. Sisarella ei ollut lupa haluta mitään, tai olla mitään, ja silti oli tultava joksikin. Hoivaorganisaation kannalta kyseessä oli lunastavan hoivan projekti ja sopimus naiserityisestä kristillisestä lähimmäisyydestä. Palvelustyöstä tuli rajatonta, niin hoivan, ruumiin kuin kärsimyksenkin osalta. Sisarten oli vaikea kyseenalaistaa kutsumuksensa alistavuutta, sillä palvelustyön sanattomaan sopimukseen sisältyi lupaus jaksamisesta. Jos oli kutsumus, ei voinut uupua. Naiset syyttivät ensisijaisesti itseään, jos he eivät jaksaneet. Uupumus selittyi jopa uskon puutteena.

Yhtäältä diakonissa sidottiin aikaansaavan Martan osaan. Toisaalta sisarille tarjottiin sisäänpäin vetäytyvää Mariamieltä, jossa ei tarvinnut saada mitään aikaiseksi. Siihen liittyvä voimattomuuspuhe oli vastavoimaa palvelun uskontunnustukselle. Taustalta kuuluivat kuitenkin äänekkäämmin ne äänet, jotka pyrkivät vaientamaan sisarten omaa heikkouspuhetta. Sisarista oli saatava hoiva- ja pelastushyöty eikä heidän väsymistään kutsumukseen haluttu kuunnella.

Lihallistaessaan diakonissan työtä ja täyttäessään aikansa hoivatyöhön liitettyjä odotuksia naiset eivät kuitenkaan olleet halullisesti uhraamassa ruumiitaan, vaan he odottivat palkkaa, joka tuntuisi heidän ruumiissaan keveytenä(kevyt ies), ei painona. Jokainen sisarista kyseenalaisti oman kärsimyksensä, kun oman kutsumuksen rajat tulivat vastaan.

Kysymyksellä historian naisten jaksamisesta kutsumustyössä avautuu yksi näkökulma hoivatyön luonteen ymmärtämiselle. Esimerkiksi vaatimus jaksamisesta ei ole poistunut vaan jopa vahvistunut. Hyvinvointivaltion hoivapalvelujen ammattilaisia on helppo altistaa myötätuntouupumukselle. Keskustelu loppuun kulumisesta on ollut yksilökeskeistä. Liian usein siitä puuttuu yhteys sukupuoleen, historiallisiin taakkasiirtymiin ja yhteiskuntakriittiseen näkökulmaan.


käyntiä 27.5.2004 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto