LL, ortopedi Mikko Ikävalkon kirurgian (ortopedia ja traumatologia) alaan kuuluva väitöskirja

tarkastetaan 11.6.2004 klo 12 Tampereen yliopiston Finn-Medi 1 auditoriossa, Biokatu 6, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Juhana Leppilahti (Oulun yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku Järvinen.

***

Mikko Ikävalko on syntynyt Lahdessa ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin sekä ortopedian erikoislääkärin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Nykysin hän työskentelee Reumasäätiön sairaalan ortopedian osastonylilääkärinä.

Ikävalkon väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1014, Tampereen yliopisto, Tampere 2004. ISBN 951-44-5990-3, ISSN 1455-1616. Ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 352, Tampereen yliopisto 2004. ISBN 951-44-5991-1, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Mikko Ikävalko, (03) 782 3438 (koti), (03) 849 1817 (työ), mikko.ikavalko@reuma.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Väitöskirja koostuu kuudesta osatyöstä, joista viisi on aikaisemmin julkaistu. Tutkimukset on tehty Reumasäätiön sairaalassa ja väitöskirja yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.

Ensimmäinen osatyö perustui ennalta suunniteltuun seurantatutkimukseen, eli ns. Heinolan Reumarekisteriin, missä 74 reumapotilaan kyynärnivelvauriot kartoitettiin 15 vuoden sairastamisajan jälkeen. Röntgentutkimuksissa paljastui 61%:lla potilaista luurakenteiden syöpymiä ja nivelkohtaisesti laskien 51%:ssa 148 nivelestä. Jos vauriot olivat vaikea-asteisia, oli löydös useimmiten molemminpuolinen. Useimmin syöpymiä esiintyi olkaluun ulkosyrjän puoleisissa nivelpinnoissa tai niiden reunamilla ja toiseksi eniten kyynärluun puoleisessa nivelpinnassa. Jo aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista tiedettiin, että nivelreuma alkaa erittäin harvoin kyynärnivelestä. Kuitenkin yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen kyynärnivelen vauriot tulevat verrattain yleisiksi, kuten tämä tutkimus osoittaa. Mahdollisen leikkaushoidon oikea ajoitus on oleellisen tärkeä ja sen suunnittelua varten riittävän ajoissa suoritettu röntgentutkimus on tarpeellinen.

Toisessa osatyössä tarkasteltiin 525 kyynärtekonivel-
leikkauksen tuloksia. Leikkaukset suoritettiin 406 potilaalle Reumasäätiön sairaalassa 1982-1997 käyttäen Souter-tekoniveliä. Tulokset perustuivat kliiniseen seurantatutkimukseen sekä röntgenkuviin. Tutkimuksen aikana käytetyn tekonivelmallin komponenttivalikoima kehittyi ja käytännön kokemus lisääntyi huomattavasti. Kokemuksen karttuminen näkyi erityisesti uusintaleikkausta vaativien varhaiskomplikaatioiden vähentymisenä. Potilaista yli 90% oli tyytyväisiä sekä kivun lievitykseen että toiminnan paranemiseen. Tyytymättömyys liittyi miltei yksinomaan komplikaatioihin. Ongelmana tutkimuksen alkuvuosina oli erityisesti tekonivelen meneminen pois sijoiltaan. Tämä liittyi kuitenkin vain eräisiin komponentteihin ja tutkimuksen loppuvuosina sijoiltaan menoa ei esiintynyt lainkaan. Myöhemmin esiintyvistä komplikaatioista komponentin irtoaminen oli suurin ongelma, kuten muidenkin sementtikiinnitteisten tekonivelien yhteydessä. Viiden vuoden seuranta-ajalla kiinnipysyvyys oli 96% ja 10 vuoden ajalla 85%. Irtoamista esiintyi vähän yleisemmin kuin esimerkiksi hyviksi todetuissa lonkka- tai polvitekonivelmalleissa, joissa 10 vuoden seuranta-ajalla kiinnipysyvyys saattaa nousta yli 95%. Myös infektioiden määrä oli hiukan suurempi kuin lonkka- tai polvitekonivelleikkausten yhteydessä yleensä.

Kolmannessa osatyössä perusaineisto oli sama kuin toisessa, mutta tässä tutkittiin erikseen tulokset niistä kyynärtekonivelleikkauksista, joissa lähtötilanne oli erityisen vaikea pitkälle edenneen luuvaurion takia. Aineistoon valittiin 158 niveltä (134 potilasta) tutkimuksessa esitettyjen omien kriteerien pohjalta. Vauriot luokiteltiin uudella asteikolla ja niiden esiintyvyys kuvattiin. Käytettyjen erilaisten tekonivelosien osuudet poikkesivat kokonaisaineistosta ja ilmeisesti onnistuneesti, koska irtoamisprosentti oli jopa hiukan pienempi kuin kokonaisaineistossa. Viiden vuoden seurannassa 97% tekonivelistä oli pysynyt paikoillaan. Tulokseen vaikutti myös se, että suurin osa näistä leikkauksista tehtiin siinä vaiheessa, kun kokemusta oli jo kertynyt.

Neljännessä osatyössä tutkittiin murtumanhoitoa 26 potilaalla kyynärtekonivelleikkauksen yhteydessä. Näillä potilailla kyynärnivel oli jo reuman vaurioittama ennen murtumaa. Tähän tutkimukseen liittymätön aikaisempi kokemus on ollut, että erillinen murtumanhoito näissä tilanteissa on vaikeaa ja tulos usein huono. Tekonivelleikkaukseen liittyen murtuman hoitoa yritettiin eri menetelmin ja vaihtelevin tuloksin. Tietyillä menetelmillä luutuminen onnistui yleensä hyvin ja tällä kokemuksella on ollut vaikutusta myöhempään leikkauskäytäntöön. Kuitenkin niissäkin tapauksissa, missä murtuma jäi luutumatta oli tuloksena kivuton tai lähes kivuton kyynärnivel, koska proteesiin tukeutuva luinen irtokappale ei aiheuttanut ongelmia.

Viidennessä osatyössä tutkittiin 7 yleisimmin käytetyn erilaisen Souter-tekonivelkomponentin irtoamismäärät. Seuranta-aika oli vuoden 2000 loppuun asti. Tuloksissa oli melko suurta vaihtelua. Viiden vuoden seuranta-ajalla paras komponentin kiinnipysyvyys oli 100% ja huonoin 93%. Kymmenen vuoden seuranta-ajalla vastaavasti 91% ja 76%. Tulokset eivät kuitenkaan johdu pelkästään osien erilaisuudesta, vaan niihin vaikutti myös se, että eräitä osia oli saatavilla vasta yli 10 vuotta leikkaustoiminnan aloittamisen jälkeen, jolloin leikkauskokemus oli suurempi ja kiinnitys-tekniikka parempi kuin leikkaustoiminnan alkuvuosina. Lisäksi eräillä osilla on jo alunperinkin erilainen käyttötarkoitus riippuen luurakenteiden vaurioitumisasteesta. Tulokset ovat vaikuttaneet Reumasäätiön sairaalan leikkauskäytäntöön siten, että eräiden komponenttien käyttö on lopetettu kokonaan.

Kuudennessa osatyössä tutkittiin 525 kyynärtekonivel-
leikkauksen röntgenkuvalöydökset. Huomiota kiinnitettiin erityisesti tekonivelosien asentoon ja ns. "kirkastumalinjoihin" tekonivelen kiinnityssementin ja luun rajapinnalla. Kirkastumalinjoja esiintyy melko yleisesti kaikkien sementtikiinnitteisten tekonivelien röntgenkuvissa. Osa näistä linjoista näyttää olevan merkityksettömiä, mutta osa liittyy prosessiin, mikä saattaa johtaa tulevaisuudessa komponentin irtoamiseen. Tässä tutkimuksessa tuli esiin kaksi erityistä aluetta olkaluun puolella, joissa pienenkin kirkastuman esiintyminen jo yhden vuoden kuluttua leikkauksesta lisäsi merkittävästi myöhempää irtoamisriskiä. Jos todetaan lisääntynyt irtoamisriski, tulisi potilaan kyynärtekonivelkontrolleja suorittaa tavallista tiheämmin. Näin voidaan mahdollisen irtoamisen sattuessa tehdä tarvittava uusintaleikkaus riittävän ajoissa, ennen kuin luupohja vaurioituu liikaa.

käyntiä 2.6.2004 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto