LTO, KM Piia Roosin kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja

Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta
(Children’s narration about everyday life in Finnish day care centres)

tarkastetaan 16.1.2015 klo 12 Tampereen yliopiston Linnan luentosalissa K 103, Kalevantie 5, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Marja-Leena Laakso (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Eeva Hujala.

Lasten kertomuksia päiväkotiarjesta


Päiväkoti on yksi keskeisin lapsuuden ympäristö, koska useimmat suomalaiset lapset viettävät siellä suuren osan arjestaan. Meillä aikuisilla on tietty käsitys siitä, mitä päiväkodissa tapahtuu, mutta mitä mieltä ovat lapset?

Päiväkotiarkea on usein tarkasteltu aikuisen määrittämänä lasten äänen ja mielipiteiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Lasten tuottaman tiedon tuominen aikuisten näkökulman rinnalle ja sitä täydentämään on ensiarvoisen tärkeää. Lapsilla on yksiselitteinen oikeus tulla kuulluiksi. KM Piia Roosin väitöstutkimuksessa lapset kertovat omin sanoin päiväkotiarjestaan piirrosten ja haastattelujen välityksellä. Nostaessaan lasten äänen kuuluville tutkimus tuottaa uudenlaista tietoa, jota vasten on mahdollista tarkastella päiväkotiarkea ja arjen pedagogiikkaa. Samalla tutkimus vahvistaa lasten äänen kuulumista ja tämän äänen vaikuttavuutta varhaiskasvatuksessa niin tieteen tekemisen kuin arjenkin näkökulmista.

Tutkimustulosten perusteella lapset viihtyvät päiväkodissa. Lasten kertomusten vallitseva sävy oli positiivinen. Kritiikki kohdentui odottamiseen ja hiljaa olemisen vaatimukseen, etenkin päiväunilla. Ystävät ja leikki saivat suurimman huomion lasten kertomuksissa, mutta myös aikuiset koettiin tärkeänä osana arkea. He tulivat kerrotuiksi osaksi päiväkotiarkea ensisijaisesti toiminnan järjestämisen ja järjestyksen ylläpidon kautta; lasten leikeissä heidän läsnäolonsa oli sen sijaan lähes olematonta. Vuorovaikutuksen näkökulmasta katsottuna aikuisten ja lasten todellisuudet jäivätkin etäisiksi. On syytä arvioida, löytyykö päiväkotiarjessa riittävästi mahdollisuuksia lapsen ja aikuisen väliseen aitoon kohtaamiseen, läsnäoloon ja kuuntelemiseen.

Tämän ohella tutkimustulokset avaavat mielenkiintoisia näkökulmia lasten vertaissuhteisiin, jotka osoittautuivat monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Lapset olivat hyvin tietoisia keskinäistä toimintaansa ohjaavista pelisäännöistä. Tutkimus osoitti, kuinka päiväkodissa vallitsevat toiminnan rakenteet, kuten aikataulut ja tilojen käyttö, raamittivat osaltaan lasten yhteistoimintaa. Vaikutusmahdollisuutensa näihin rakenteisiin lapset kokivat valitettavan vähäisiksi.

Päiväkotiarjen ohella tutkimuksessa paneuduttiin lasten kerrontaan. Tämä tarkastelu auttaa osaltaan ymmärtämään lasten kerrontaa ilmiötasolla, mutta samalla se taustoittaa kerrontaa tiedon tuottamisen menetelmänä. Lasten kerronta osoittautui moninaiseksi, aaltoilevaksi ja osin ennakoimattomaksi. Lapset yllättivät avoimuudellaan ja kerronnan taidoillaan. Haastattelun tarkastelu lasten kerronnan tilana avaa uutta näkökulmaa lasten parissa tehtävän tutkimuksen menetelmällisten kysymysten pohdinnalle.

Päiväkotiarki on täynnä lasten kertomuksia. Ne ovat aina kuuntelemisen arvoisia. On kiinnostavaa pohtia, miten näitä kertomuksia kuullaan ja miten niihin suhtaudutaan. Otetaanko lasten puheenvuorot vakavasti? Vaikuttavatko ne aikuisten ratkaisuihin ja lasten arkeen? Vai pidetäänkö niitä vain viihdyttävinä? On ensiarvoisen tärkeää, että lasten kerronta saa tilaa päiväkotiarjessa, sillä se sisältää runsaasti hyödyntämätöntä pedagogista potentiaalia. Tutkimus osoitti, kuinka lasten kerronnan kautta katsottuna päiväkotiarkeen on mahdollista löytää näkökulmia, jotka muuten jäisivät ehkä kokonaan huomiotta. Samalla tarjoutuu yksi luonteva keino lasten osallisuuden vahvistamiselle. Etsiytymällä mukaan lasten näköisiin ja oloisiin hetkiin on mahdollista saavuttaa tilanne, jossa on aidosti mahdollista kurkistaa lasten todellisuuteen ja tätä kautta varmistaa, että lapsen ääni tulee kuulluksi. Näin rakentuu hetkiä, jotka tekevät oikeutta lasten kommunikoinnin ja olemisen tavoille. Lasten kertomusten ja kysymysten äärelle pysähtyminen, asioiden katsominen lapsen tasalta, ei ole niinkään kiinni ajasta tai resursseista, vaan se on kiinni asennoitumisesta ja työn organisoimisesta.

                                               ******

Piia Roos on syntynyt Nokialla ja hän on suorittanut lastentarhanopettajan tutkinnon Tampereen lastentarhanopettajaopistossa sekä kasvatustieteiden maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa. Nykyisin hän toimii ammatillisten aineiden opettajana Tampereen seudun ammattiopistossa.

Roosin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2015, Tampere University Press, Tampere 2015. ISBN 978-951-44-9690-5, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1504, Tampere University Press 2015. ISBN 978-951-44-9691-2, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai e-mail: kirjamyynti@juvenes.fi.

Lisätietoja: Piia Roos, Puh. +358 505 242176, piia.roos@vertikal.fi