FM Laura Karttusen yleisen kirjallisuustieteen alaan kuuluva väitöskirja

The Hypothetical in Literature: Emotion and Emplotment (Hypoteettisuus kirjallisuudessa: tunteet ja tekstin rakentuminen)

tarkastetaan 5.9.2015 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori David Herman (Durhamin yliopisto, UK). Kustoksena toimii yliopistonlehtori, dosentti Teemu Ikonen.

Hypoteettisuus kirjallisuudessa: tunteet ja tekstin rakentuminen


Väitöskirja käsittelee hypoteettisen puheen ja fokalisaation sekä virtuaalisten tapahtumien tehtäviä kaunokirjallisuudessa: miksi ja milloin romaanissa tai novellissa mainitaan, että jotakin olisi voitu sanoa, nähdä, tehdä tai tietää? Sen pääväite on, että hypoteettiset elementit merkitsevät tekstin tunteellisen ja rakenteellisen tiivistymispisteen, jossa päähenkilön menneisyyden ja nykyisyyden sekä tarinamaailman ja kerrontatilanteen välinen raja vuotaa hetkellisesti. Hypoteettista puhetta ja fokalisaatiota sisältäviä katkelmia etsimällä ja analysoimalla päästään selville siitä, millaiset tunteet tekstiä hallitsevat ja miten teksti on rakennettu. Väitöskirjassa osoitettu kolmiyhteys tunteiden, tekstin rakentumisen ja hypoteettisuuden välillä luo siten perustan tehokkaalle tekstianalyysin menetelmälle.

Kaunokirjallisuudessa turvaudutaan avoimeen tapahtumattoman kuvitteluun silloin, kun henkilöhahmo kokee voimakkaita tunteita ja pyrkii rakentamaan mielessään syy–seurausketjuja. Nykyhetken epämiellyttävä – katuva, surullinen tai masentunut – tunnetila saa ihmisen reflektoimaan mennyttä ja paikallistamaan ratkaisevan hetken, jolloin hän valitsi haarautuvista poluista väärän. Hypoteettinen, valitsematon polku olisi näennäisesti vienyt onneen. Kontrafaktuaalisten tunteiden kuten katumuksen ja syyllisyyden sisältö on, että asioiden olisi pitänyt mennä toisin. Tarinan tienhaara voi siis olla nykyhetken negatiivisten tunteiden heijastuma; tai niiden tuottama illuusio silloin, kun yksilöllä ei ollut todellista valinnanmahdollisuutta. Myös hypoteettisen puheen ja fokalisaation taustalla ovat tunteet. Ilmaisemme, erittelemme ja kuvailemme tunteita ja asenteita keksimällä vuorosanoja. Voimme esimerkiksi kuvailla romaanin herättämiä tuntemuksia seuraavasti: ”Olin ihan että: ’Yök…vau!’” Väitöskirjassa selvitetään, onko keksitty puhe aina kaavamaisen puhekielistä. Hypoteettinen fokalisaatio korreloi varsinkin omaelämäkerrallisessa kirjoittamisessa sosiaalisten tunteiden kuten häpeän ja nolostumisen kanssa. Ajatus siitä, miltä itse näyttäisi hypoteettisen havaitsijan silmin, on olennainen osa häpeän kokemusta. Hypoteettiset elementit tuovat näkyviin myös kirjailijan sommittelun, sillä ne esiintyvät usein kertomuksen rakenteen kannalta ratkaisevissa kohdissa. Väitöskirjassa analysoiduissa teksteissä päähenkilön tunnekuohu osuu yhteen tällaisten komposition nivelkohtien kanssa.

Hypoteettisten ilmiöiden kautta päästään käsiksi keskeisiin kertomusteorian kysymyksiin. Väitöskirja hahmottaa kertomusteoriassa vuosituhannen vaihteessa tapahtunutta paradigman muutosta, joka teki tilaa kirjailijan tekniikan käsittelylle, kun taas strukturalistinen narratologia ylikorosti kertojan roolia. Väitöskirjassa käsitellään laajasti kertojatonta kirjallisuuden kommunikaatiomallia ja testataan sen toimivuutta tekstianalyysissa. Kirjallisuutta on tarkasteltava yhtäältä kirjoitettuna, kirjailijan luomana kielellis-materiaalisena artefaktina, toisaalta simuloituna viestintätilanteena ja maailmana, vaikka näillä kahdella tasolla onkin taipumus sulautua lukukokemuksessa yhteen. Yhteensulautuminen ei ole kielteinen asia, eikä simulaatioon ja henkilöhahmoihin keskittyvää, mimeettistä lukutapaa pidä syrjäyttää naiivina. Tekstin tekniset ongelmat havaitaan usein sitä kautta, että henkilökertoja näyttäytyy lukijalle epäluotettavana ihmisenä, jonka arvoja on syytä pontevasti vastustaa. Hypoteettisuutta koskevissa kertomusteorian malleissa simuloidut tarinamaailmat ovat kuitenkin saaneet liian suuren painoarvon, jolloin sekä kielelliset muodot että kertomiseen yllyttävät tunteet jäävät sivuosaan. Väitöskirja täydentää ja korjaa näitä malleja näiltä osin ja keskittyy tilanteisiin, joissa kielelliset muodot tuottavat häiriöitä teoksen luomaan tarinamaailmaan.

Väitöskirjan päätutkimuskohteita ovat Kazuo Ishiguron Menneen maailman maalari, Ian McEwanin Rannalla, Arundhati Royn Joutavuuksien jumala ja David Sedarisin ”Nuit of the Living Dead”. Näissä teoksissa yksinäiset, menetyksiä kokeneet hahmot luovat hypoteettisia skenaarioita lohdutuksekseen, vaikka ne olisivatkin surun ja katumuksen värittämiä. Hypoteettisuus kytkeytyy kirjallisuudessa perustavanlaatuisiin inhimillisiin kokemuksiin: syntymään ja kuolemaan. Väitöskirja nostaa inhimillisen kokemuksen ja inhimilliset tunteet hypoteettisuutta koskevan kertomustutkimuksen keskiöön.

                                               ******

Laura Karttunen on syntynyt Kontiolahdessa ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii tutkijana.

Karttusen väitöskirja ilmestyy omakustanteena, Tampere 2015. ISBN 978-952-93-5935-6.
http://tampub.uta.fi.

Lisätietoja: Laura Karttunen, laura.s.karttunen@uta.fi