LL Antti Launosen kirurgian (ortopedia ja traumatologia) alaan kuuluva väitöskirja

Proximal Humerus Fractures: Treatment and Criticism (Olkaluun yläosan murtumat: Hoito ja kritiikki)

tarkastetaan 30.10.2015 klo 12 Tampereen yliopiston Arvo-rakennuksen Jarmo Visakorpi -salissa, Lääkärinkatu 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on MD, PhD Tore Fjalestad (Oslon yliopisto, Norja). Kustoksena toimii professori Ville Mattila.

Olkaluun yläosan murtumat: Hoito ja Kritiikki


Ikääntyvässä populaatiossa olkaluun yläosan murtumat ovat kolmanneksi yleisin osteoporoottinen murtuma lonkka- ja rannemurtumien jälkeen, käsittäen 4% kaikista murtumista. Olkaluun yläosan murtumapotilaista enemmän kuin 70% on yli 60-vuotiaita ja 75% on naisia. Yleisin vammamekanismi on kaatuminen.
 
85% olkaluun yläosan saaneista potilaista hoidetaan konservatiivisesti. Suomessa vuonna 2009 hoidettiin 2944 potilasta sairaaloiden vuodeosastoilla olkaluun yläosan murtuman vuoksi. Arvioidut vuosikustannukset ylittävät 70 miljoonaa euroa. Korkeista hoitokustannuksista huolimatta tietoa parhaasta ja potilasta eniten hyödyttävästä hoidosta ei ole.

Vuoden 2002 lukkolevyjen markkinoille tulon jälkeen levytysten ilmaantuvuus Suomessa on kaksinkertaistunut, vuosien 2002 ja 2009 välillä. Kyselytutkimuksemme perusteella yhtenäinen konsensus parhaasta hoidosta puuttuu ja tarve hoitaa potilaita enemmän konservatiivisesti vaikutti tärkeältä vastaajillemme Pohjoismaissa ja Virossa. Verratessa lukkolevytystä käänteisproteesiin, jälkimmäistä suosittiin muissa maissa, paitsi Virossa. Tutkimme ajankohtaisen tieteellisen kirjallisuuden, emmekä löytäneet eroavaisuutta toiminnallisessa lopputuloksessa verratessa konservatiivista hoitoa jännitesidokseen (tension-bandiin), lukkolevytykseen tai puoliproteesiin verrattuna. Leikkaukselliseen hoitoon liittyi kuitenkin korkea komplikaatio- (10-29%) ja uusintaoperaatioriski (16-30%).

Käytössä olevan kirjallisuuden valossa, leikkaushoitoa ei tulisi pitää kultaisena standardina hoidettaessa olkaluun yläosan murtumia. Koska yksikään hoitomuodoista ei ole osoitetusti paras, lopullinen hoitopäätös tulisi tehdä yhdessä potilaan kanssa. Potilasta tulee tässä yhteydessä informoida korkeista komplikaatioriskeistä leikkaushoidon yhteydessä.

                                               ******

Antti Launonen on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Tarton yliopistossa. Hän on toiminut ortopedina vuodesta 2011 ja käsikirurgina vuodesta 2014 lähtien.

Launosen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2095, Tampere University Press, Tampere 2015. ISBN 978-951-44-9903-6, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1589, Tampere University Press 2015. ISBN 978-951-44-9904-3, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa: https://verkkokauppa.juvenes.fi, tai e-mail: verkkokauppa@juvenesprint.fi.