FM Heli Vihottulan kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja

”En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä” - Kertomuksia traumaattisesta kokemuksesta selviytymisestä (”I´m not going to vanish out of people´s sight” - Stories about coping with traumatic experiences)

tarkastetaan 27.11.2015 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on emeritaprofessori Leena Syrjälä (Oulun yliopisto). Kustoksena toimii professori Eero Ropo.

Kertomuksia traumaattisesta kokemuksesta selviytymisestä


Emme pysty täysin elämässämme välttymään kriiseiltä ja raskailta elämänkokemuksilta. Silmäys erilaisiin medioihin muistuttaa meitä päivittäin siitä, miten yleisiä erilaiset onnettomuudet, kriisit ja katastrofit ovat. Pelkästään liikenneonnettomuudet aiheuttavat meidän melko turvallisessa maassammekin traagisia tilanteita, jotka koskettavat vuosittain tuhansia. Vaikka traumaattisen tapahtuman mahdollisuus jossain elämän vaiheessa onkin ehkä periaatteessa tiedossamme, se on silti osuessaan kohdalle suuri sokki jokaiselle. Traumaattinen tapahtuma koko tavanomaisen elämän mullistavine seurauksineen ei jätä ihmistä ennalleen. Selviytyminen eteenpäin on rankkaa psyykkistä työtä, jonka aikana ihminen joutuu oppimaan muokkaamaan käsitystään itsestään ja elämästään, kun aiemmat suunnitelmat ja elämän ennallaan jatkumisen kuvitelmat ovat romuttuneet. Onnistuessaan selviytymisprosessissaan suuren menetyksen kokenut ihminen pystyy aikanaan näkemään tapahtuneen osaksi elämäänsä ilman, että se enää täyttää koko elämää ja estää uusista hyvistä asioista nauttimisen. Prosessi ei ole helppo, ja ympäröivät läheisetkin ihmiset tuntevat avuttomuutta ja vaikeutta löytää auttamisen tapoja. Yksinkertaisia neuvoja onkin hyvin vaikeaa antaa. Kuitenkin jokaisen, erityisesti ammatissaan trauman äskettäin kokeneita ihmisiä kohtaavan, tulisi olla erityisen herkkä tajuamaan ensimmäisten kohtaamisten tärkeyden.

FM Heli Vihottulan väitöstutkimuksessa käsitellään traumaattisesta kokemuksesta selviytymistä. Aineistona on kertomuksia, jotka on saatu haastattelemalla ihmisiä, jotka ovat kokeneet aikuisiässään jotakin erityisen traumaattista. Kaikkien kertomuksiin sisältyy hyvin läheisen perheenjäsenen äkillinen kuolema onnettomuudessa ja sen lisäksi muutakin elämää syvästi järkyttävää. Kertojat arvioivat kuitenkin itse selviytyneensä tapahtumasta, mikä olikin yksi tutkimukseen osallistumisen kriteereistä. Haastatellut saivat vapaasti kertoa tapahtuneesta ja siitä, miten he kokevat selviytyneensä traumaattisesta kokemuksesta ja rakentaneensa sen jälkeistä elämäänsä. Tutkimuksella haluttiin selvittää, millaisista selviytymistä edistäneistä asioista traumasta psyykkisesti selviytyneet ihmiset kertoivat. Toiseksi analysoitiin, miten kertojat ilmaisivat kertomuksissaan aktiivista uuden elämänkertomuksen rakentamista. Tätä varten erityisen tarkkaan analyysiin otettiin kohtia, joissa kertojat ottivat aktiivisen toimijan roolin kertomuksissaan. Tausta-ajatuksena oli, että ihminen saattaa selviytyä osittain juuri aktiivisella puuttumisellaan siihen, millaisena elämänkertomusta kerrotaan. Selviytyjä sopeutuu, muttei alistumalla tapahtumien uhrin osaan vaan asettumalla toimijaksi kaikesta huolimatta.

Aineiston luennan apuna käytettiin erilaisia kertomuksen tutkimuksen keinoja. Tuloksiksi saatiin ensinnäkin joukko kertojien mainitsemia tai muulla tavoin kertomuksessa korostuneita, selviytymistä edistäneitä tekijöitä. Selviytymisen edistäjinä korostuivat erityisesti fyysinen työ, samoin liikunta, sekä erilaiset keskustelut. Tärkeässä osassa olivat myös erilaiset mielen voimavarat.  Näillä tarkoitetaan paitsi yleistä elämänkäsitystä tai -katsomusta, myös esimerkiksi taitoa huomata ja käyttää hyväkseen erilaisia positiivisia asioita. Tällaisia voivat olla toisten – usein edellisten sukupolvien – malli ja kokemukset. Taito yhdistellä monia positiivisluonteisia asioita voi rakentaa ihmisen käsitystä itsestään selviytyjänä. Yhdistelemällä keskustelunpätkiä, muistikuvia ja merkityksellisiksi koettuja hetkiä mielessään ihminen voi kokea olevansa osa sukupolvien ketjua, joka on kohdannut elämässään vaikeuksia ja kuitenkin selviytynyt.

Kertojien aktiivinen asettuminen toimijan rooliin kertomuksissa ilmeni monin hyvin erilaisin tavoin. Nousu tapahtumien uhrin ja kokijan roolista toimijaksi saattoi tapahtua jonkun hyvin pieneltäkin näyttävän, mutta merkitykselliseksi osoittautuneen tekijän laukaisemana. Tekijä, joka nostaa surevan masennuksesta tai lamaannuksesta, voi olla toisten silmissä vähäpätöinen ja erikoinenkin. Tutkimustulosten perusteella voi todeta, että on kuitenkin erittäin tärkeää tukea selviytyjää kaikissa sellaisissa toimissa, jotka hän kokee tärkeiksi, sillä se voi antaa ratkaisevan sysäyksen pois ahdistavista ajatuksista ja masennuksesta. Esimerkiksi jos joku kokee vaikkapa jonkun pikku yksityiskohdan hautajaisjärjestelyissä tärkeäksi, toisten ei pitäisi vähätellä asiaa. Surijan kiinnostus asian hoitamiseen juuri hänen haluamallaan tavalla voi olla hänen ensimmäinen askeleensa takaisin toimijaksi omassa elämässään.

Tutkimus tuo selviytymisestä tietoa, jota jokainen saattaa tarvita. Tutkimustuloksia voidaan käyttää kriisin kokeneiden auttamisessa ja koulutettaessa ihmisiä, jotka ammatissaan kohtaavat kriisin kokeneita. Osa tiedosta saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta sen tekee poikkeukselliseksi se, että selviytymisestä ovat kertomassa ihmiset, jotka ovat todella itse joutuneet kokemaan hyvin traagisia tilanteita ja jotka kertovat tulkintojaan uuden elämän ja uuden oman identiteettinsä rakentamisesta täysin muuttuneessa tilanteessa. Tutkimus ei mittaa tai arvioi kertojia vaan kuuntelee heitä traagisen aiheen asiantuntijoina, selviytymisen ekspertteinä. Kertomukset todistavat, että yleistävät arkipäivän käsitykset eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Ne sisältävät ällistyttävän paljon valoisuutta ja uskoa elämään tapahtumista huolimatta, puhumista elämän rikkauden puolesta.

Tutkimus esittää aineiston analysointitavan, joka ei ole yleisesti käytetty kasvatustieteellisessä tutkimuksessa, joten sillä lienee annettavaa myös metodologiansa osalta. Tutkimus tukee kasvatustieteellistä yleissivistystä: sen johtoajatus ja koko työn mittainen punainen lanka on luottaminen ihmiseen aktiivisena oppijana ja oman elämänsä toimijana. Ihminen oppii rakentamaan uuden, vaihtoehtoisen elämänkertomuksen muuttuneessa tilanteessa, havaitsemalla erilaisia selviytymistä tukevia aineksia ja käyttämällä sekä älyn että tunnetaitojen resursseja niiden yhdistämiseen.

                                               ******

Heli Vihottula on syntynyt Suoniemellä ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän on työskennellyt lehtorina vuosina 1988-2015 Länsi-Pirkanmaan kky/Sastamalan kky:ssä.

Vihottulan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2110, Tampere University Press, Tampere 2015. ISBN 978-951-44-9953-1, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1604, Tampere University Press 2015. ISBN 978-951-44-9954-8, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa: https://verkkokauppa.juvenes.fi, tai e-mail: verkkokauppa@juvenesprint.fi.

Lisätietoja: Heli Vihottula, Puh. 040 5320702, heli.vihottula@gmail.com