FM Tapio Salmisen historian alaan kuuluva väitöskirja

Obscure Hands – Trusted Men. Textualization, the Office of the City Scribe and the Written Management of Information and Communication of the Council of Reval (Tallinn) before 1460 (Tuntemattomat kädet – luotetut miehet. Tallinnan raadin informaationhallinnan ja kommunikaation tekstualisoituminen sekä kaupunginkirjurin toimi ennen vuotta 1460)

tarkastetaan 8.1.2016 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Jüri Kivimäe (Toronton yliopisto, Kanada). Kustoksena toimii professori Pertti Haapala.

Tuntemattomat kädet – luotetut miehet

Tallinnan raadin informaationhallinta ja kaupunginkirjurin toimi ennen vuotta 1460


Informaationhallinta on 1900-luvulla syntynyt käsite, joka tarkoittaa tiedon keräämistä, prosessointia ja esittämistä päätöksenteon apuvälineenä. Väitöskirjani käsittelee Tallinnan (keskiajan saksankielinen nimi Reval) raadin informaationhallintaa sekä tekstin käyttöä apuvälineenä ensimmäisestä tunnetusta asiakirjasta (1257) kaupunginkirjuri Joachim Muterin eläköitymiseen 1456/60. Milloin, kenen aloitteesta ja miten tekstualisoituminen eli kirjoitustaito teknologisena sovelluksena tuli osaksi hallintoa ja viestien välitystä ja mikä oli kaupunginkirjureiden viran asema tässä prosessissa? Työ perustuu Tallinnan kaupunginarkistossa säilyneeseen laajaan, tuhansia käsikirjoitussivuja käsittävään alkuperäismateriaalin.

Työ osoittaa, että modernit organisaatio-, instituutio- ja kommunikaatiotutkimuksen käsitteet auttavat paitsi jäsentämään menneisyyden toimijoita, myös avaamaan uusia mahdollisuuksia niiden ymmärtämiseen. Kaupunginkirjureiden, raatimiesten sekä raadin toimijuus voidaan tulkita toimijaverkkoteorioiden kaltaisena asetelmana, jossa kukin toimija osallistui tehtävänsä jatkuvaan uusintamiseen ja otti käyttöön innovaatioita ja muokkasi toimintatapojaan koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella. Seurauksena kirjureiden toiminta ammatillistui, jolloin koulutustaso ja kokemus, mutta myös samanaikaiset laillisuuden ja valaehtoisuuden vaatimukset vaikuttivat toimenkuvan sisältöön ja yksilöiltä vaadittuihin kriteereihin. Erityisen hyvin tämä näkyy Joachim Muterin (1429–56/60) virkaan tulossa 1429, jota edeltänyt hiippakuntakirkon, dominikaanien ja raadin kiista oikeudesta koulunpitoon osoitti, että kyetäkseen puolustamaan etujaan korkeimmissa oikeusasteissa, raadilla tuli olla palveluksessaan henkilö, joka kykeni vaativien oikeudellisten asiakirjojen tekoon. Muterista alkaen lähes kaikki kaupunginkirjurit olivatkin valantehneitä julkisia notaareja, kun taas häntä edeltäneillä kirjureilla ei tätä statusta tiedetä olleen.

Itämeren alueen informaationhallinnan tekstualisoituminen on jaettu tutkimuksessa kolmeen, toistensa kanssa lomittain 1100-luvun lopulta 1400-luvulle ulottuvaan vaiheeseen, jotka kaikki nousevat esiin raadin materiaalissa. Ensimmäinen käsittää kirkollisen ja maallisen vallan 1100-luvun jälkipuolelta lähtien antamat sinetöidyt asiakirjat ja kirjeet, jossa kirjoitetut artefaktit voidaan tulkita sovittuja konventioita noudattaneiksi, tekstiä teknologiana hyödyntäneiksi vallan manifestaatioiksi. Toinen vaihe sisältää alueellisen vallan, raadin kaltaisten valayhteisöiden ja yksittäisten kauppiaiden taloudenpidon ja hallinnon tekstualisoitumisen, jossa erilaiset rekisterit ja tili- ja muistikirjat vakiintuivat 1200- ja 1300-luvun taitteesta lähtien informaationhallinnan tärkeimmäksi teknologiseksi apuvälineeksi. Kolmas vaihe on molemmilla alueilla 1300-luvun jälkimmäisellä puoliskolla lähes samanaikaisesti tapahtunut siirtymä kalliista pergamentista halpaan lumppupaperiin ja erityisopiskelua vaativasta latinasta nk. vulgaari- eli kansankielten käyttöön.

Työn teoreettinen jäsentely perustuu raadin hallinnossa tuotettujen tekstien jaotteluun, jossa kaupungin muistikirjat sekä erilaiset asiakirjat ja kirjeet nousevat esille selkeinä kokonaisuuksina. Työ osoittaa, että raadin informaatiohallinnassa sovelletut tekstikäytänteet ja tekstityypit vastasivat keskiaikaiselle hallinnolle ominaista syklistä, tili- ja hallintovuoden kiertoon perustunutta kokemuksellista aikakäsitystä, eikä niiden tavoitteena ollut kaupungin taloudellisen tilan tai mahdollisuuksien selvittäminen. Modernista kirjanpidosta poiketen keskiaikaiset tili- ja muistikirjat olivat pikemminkin tehtyjen toimenpiteiden ja kerättyjen tietojen kronikoita, jotak auttoivat vuosittaisina sykleinä toisiaan seuranneiden tapahtumaketjujen tai tietyn hallinnonalan toimien dokumentoinnissa ja mieleen palauttamisessa.

Keskiajantutkimuksen metodologian kannalta työ osoittaa, että kaiken ajan hallinnosta ja kommunikaatiosta säilynyttä materiaalia koskevien päätelmien tulee perustua sekä siinä esiintyvien käsien, ts. kirjoituksesta vastanneiden henkilöiden käsialojen paleografiseen, että muistikirjojen ja dokumenttien kodikologiseen ja diplomatiikan keinoin tehtyyn analyysiin. Tekstin tuottaneiden henkilöiden statukseen liittyviä päätelmiä ei koskaan saa perustaa siihen, mitä raadin hallinnon sisäisestä rakenteesta ja sen toimijoista tiedetään, vaan analyysin on aina perustuttava muista samanaikaisista teksteistä kerättyyn vertailumateriaaliin ja henkilöiden käsialalle ominaisten piirteiden tarkasteluun. Tärkeimmät erottelukriteerit liittyvät lyhennys- ja merkintätapoihin, eivät niinkään kirjainten kirjoitustapaan, joka hallintoteksteissä saattaa vaihdella ajan kuluessa erilaisten kirjoitustapahtumaan (muste, sulkakynän ikä), tekstin tarkoitukseen (muistiinpano, konsepti, puhtaaksikirjoitus) tai kirjoittajan ikään ja terveyteen (likinäköisyys, silmien ongelmat) liittyvien tekijöiden vuoksi.

Kaupunginkirjuri oli 1300-luvun ensimmäiseltä neljännekseltä lähtien Tallinnan raadin hallinnossa pysyvää palkkaa nauttinut henkilö, jonka toimijuus muodostui informaationhallinnan käytännön organisoimisesta ja sen jatkuvuuden ylläpitämisestä, missä eri kirjurit kokeilivat ennakkoluulottomasti ammatillisen verkostonsa piirissä ilmenneitä innovaatioita ja uudistuksia. Näistä tärkeimpiä olivat kaupunginkirjojen käyttöönotto heti kaupungin tonttialueen laajentamisen jälkeen 1310, paperin käyttöönotto kirjoitusalustana 1350-luvun alussa, samaan aikaan tapahtunut keskialasaksan nousu hallinnon ja viestinnän tekstien kieleksi sekä indoarabialaisten numeroiden kokeilut 1400-luvun alussa. Paperin ja keskialasaksan tunkeutuminen aiemmin pergamentin ja latinan hallitsemille dokumenttien ja rekistereiden alueelle sisälsi useita eri vaiheita ja vaikutti kirjoitetun materiaalin tuotantoon osallistuneiden henkilöiden määrään. Erityisen mielenkiintoisella tavalla tämä näkyy raadin hallinnossa 1360- ja 1370-luvuilla tuotetussa materiaalissa, jossa pergamentin ja paperin kaltaiseen sileään kirjoitusalustaan ja sulkakynään tottuneiden kaupunginkirjureiden ja heidän tärkeimpien sijaistensa käsialat erottuvat selkeästi vahatauluille aiemmin kirjottaneiden satunnaisten sijaisten tai raatimiesten käsistä.

Tutkimus tuotti useita Tallinnan hallintoon liittyviä uusia tutkimustuloksia, kuten luettelo kaupunginkirjurin toimen haltijoista ja heidän tärkeimmistä sijaisistaan vuoteen 1460, sekä käsitys raadin hallinnon, taloudenpidon ja kommunikaation tili-, muisti- ja kopiokirjojen linjoista ja niiden tehtävästä raadin ylisukupolvisessa informaationhallinnassa. Tärkeä kaupunginkirjojen ryhmä olivat punaisella nahalla päällystetyt muisti- ja tilikirjat sekä lakikoodeksit, joiden väri symboloi raadin itsenäisyyttä toimijana. Kirjureiden tutkimuksen kannalta tärkein muistikirjojen linja ovat kaupungin tonttialueen kiinteistöjen omsitsuta ja kiinnevelkojen korkoja koskevat, vuodesta 1310 pidetyt rekisterit. Tutkimus osoittaa myös kaupunginkirjurin henkilöön sijoitun ‘liikkuvan’ tekstituotannon vakiintumisen 1370-luvulla rakennettuun kirjurintaloon, niin että kirjurintalon rakentaminen ja samanaikaiset raatihuoneen ja kaupunginmuurin parannukset vastaavat kaupungin taloudellisessa asemassa ja raadin vaikutusvallassa tapahtunutta muutosta. Samoihin aikoihin kaupunginkirjureiden toimi alkoi laajeta myös hallinnon muille alueille, niin että 1400-luvulla heidän vastuullaan oli koko raadin informaationhallinta, jossa kirjureiden osallisuus vaihteli hallinnonalasta riippuen. Nämäkin muutokset olivat yhteydessä 1400-luvun alussa rakennetun uuden raatihuoneen sekä 1430-luvulla kirjurintalon laajennustöiden luomiin uusiin tilaratkaisuihin.

Raadin asiakirjojen tuotannosta vastasivat 1200-luvun kolmannelta neljännekseltä 1300-luvun alkuun Tallinnan hiippakunnan alueella oleskelleet kirkonmiehet. Koska kaikki informaationhallinnassa tuotetut tekstit olivat 1350-luvulle saakka latinaa, kirkollisen koulujärjestelmän läpäisseiden henkilöiden palkkaaminen oli luonnollista. Vaikka palkkauksessa vaikuttaa jo 1300-luvun alkupuolella vakiintuneen käytäntö, jossa kirjurit toimivat sijaisina raadin alaisilla alttareilla tai kappeleissa, kenelläkään vuotta 1460 edeltäneellä kirjurilla ei tiedetä olleen pappisvihkimystä. Sen sijaan kyseessä ovat olleet alemman asteen kirkolliset vihkimykset omanneet miehet, jotka eivät osallistuneet liturgian toimittamiseen, mutta nauttivat osan palkastaan alttarin tai kappelin kauppiaille myöntämien lainojen korkoina. Kirkon kanonisessa oikeudessa tällainen oli mahdollista vuodesta 1298, jolloin paavin säädös antoi hiippakunnan piispalle mahdollisuuden vapauttaa kenet tahansa alemmat vihkimykset saaneen henkilön seitsemäksi vuodeksi kirkollisista velvollisuuksista, jos hän suunnitteli yliopisto-opintoja. Tallinnassa merkkejä vastaavista järjestelyistä on jo 1300-luvun alusta. Kaikki tunnetut Tallinnan kaupunginkirjurit ja heidän tärkeimmät sijaisensa olivat raadin palvelukseensa palkkaamia ammattilaisia, joiden koulutustaso on epäselvä. Koska yhdenkään yliopisto-opinnoista ei ole varmoja tietoja, olen arvioinut koulutusta myös kunkin käden jälkeensä jättämän tekstimateriaalin avulla. Erityisen tärkeitä ovat olleet kirjureiden sulkakyniä kokeillessa kirjoittamat aikakauden oppineeseen kulttuuriin kuuluneet lauseet, sananlaskut, Raamatun jakeet ja symbolit, joiden perusteella eräiden heistä on täytynyt opiskella ainakin lyhyitä aikoja yliopistossa.

Työn perusteella Tallinnan kaupunginkirjurin toimi ja asema oli verrannollinen ajan huippukäsityöläismestareihin kuten tykinvalajaan tai varsijousiseppään, joiden tavoin kirjuri oli jo 1300-luvun lopulla vastuussa alaisuudessaan työskennelleestä ‘hytistä’, kirjurintalosta, jossa raadin informaationhallinnan kannalta tarpeelliset kirjalliset artefaktit tuotettiin. Käsityöläismestareiden tavoin kirjureilla oli omia, osittain viranhoitoon liittyviä sivuliiketoimiaan. Heidän palkkansa koostui useista erilaisista vuotuisista raha- ja tarvikesuorituksista, jopa raadille kuuluvien varsinaisten tulojen vuokrauksesta. Palkan muodoista olivat jo 1300-luvulla yleisimpiä raadin alaisten alttareiden ja kappeleiden lainojen tuotot, neljännesvuosittain tai useammassa osassa maksettu vuosipalkka, erilaiset palkanlisät, polttopuut, kengät ja vaatteet. Vaatteita varten annettu hienolaatuinen flanderilainen villakangas oli tarkoitettu myös symbolisoimaan raadin mahtia kun kirjuri otti osaa raadin lähetystöihin. Lähetystöjen ja vuodesta 1429 vakiintuneen julkisen notaarin arvon vaatimuksen seurauksena kirjureiden tehtävät ulottuivat kauas Tallinnan kirjurintalon, raatihuoneen ja muurien taakse, mikä todistaa heidän merkityksestään tekstintuottamisen ja informaationhallinnan ammattilaisina ja luotettuina henkilöinä.

                                               ******

Tapio Salminen on syntynyt Ruovedellä ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa.

Salmisen väitöskirja ilmestyy monisteena.
http://tampub.uta.fi.

Lisätietoja: Tapio Salminen, Puh. +358 40 507 1513, tapio.salminen@uta.fi