YTM Valtteri Vähä-Savon sosiologian alaan kuuluva väitöskirja

Sektoritutkimuksen genealogia: Komissioista ja toimistoista valtiolliseen tutkimusjärjestelmään (Genealogy of Sectoral Research: From commissions and offices to a statewide research system)

tarkastetaan 12.2.2016 klo 12 Tampereen yliopiston Linnan luentosalissa K 103, Kalevantie 5, Tampere.

Vastaväittäjänä on tutkimusprofessori Sakari Hänninen (THL). Kustoksena toimii professori Pertti Alasuutari.

Valtion tutkimuslaitosten ja sektoritutkimuksen synty


Tutkimus selvittää, miten sektoritutkimus ja sektoritutkimuslaitokset aikanaan ilmestyivät osaksi suomalaista tiedepoliittista keskustelua. Sektoritutkimuksen institutionaalista ja käsitteellistä historiaa lähdetään jäljittämään 1800-luvun jälkipuolella käydyistä keskusteluista, jotka koskivat ensimmäisiä valtion virastokoneistoon yhteyteen perustettuja tutkimusorganisaatioita. Tarkastelu päättyy sektoritutkimuksen käsitteen syntymiseen 1900-luvun lopulla. Tutkimuksen aineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista ja komiteanmietinnöistä vuodesta 1864 vuoteen 2010. Lisäksi aineistoon kuuluu keskeisiä tiedepoliittisia dokumentteja.  
 
Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisen argumentoinnin myötä valtiolliset tutkimusorganisaatiot aikanaan ilmestyivät osaksi kansallista poliittista keskustelua; miten muissa maissa aiemmin toteutetut institutionaaliset mallit tuotiin kansalliseen keskusteluun, muotoiltiin kansallisesti merkittäviksi ja sidottiin kansallisiin ongelmanasetteluihin. Miten uudentyyppisten virastojen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä perusteltiin sekä millaisia kiistoja niiden perustamisen ympärillä käytiin? Erityisesti huomiota kiinnitetään siihen, miten näissä keskusteluissa määriteltiin suhdetta valtion, hallinnan ja tutkimustiedon välillä.

Tutkimuksessa esitellään kolme tapaa, joilla valtiollisten tutkimuslaitosten välttämättömyyttä perusteltiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ensimmäinen näistä nojasi tutkimustoiminnan taloudelliseen ja hallinnolliseen hyödyllisyyteen. Tutkimustoiminnan hyödyllisyys valtionhallinnon ja elinkeinoelämän kannalta oli 1800-luvun lopulla yhä kyseenalainen käsitys, jota pyrittiin tukemaan erilaisten vakuuttelujen avulla. Toiseksi tutkimuslaitosten perustamiseen liittyi myös voimakas kansallinen tematiikka. Tieteellinen toiminta ymmärrettiin ylikansalliseksi hankkeeksi, mutta vastuun hankkeen toteuttamisesta katsottiin lankeavan kansakuntien harteille. Tieteen edistäminen oli sekä kollektiivinen kansainvälinen pyrkimys että kansakuntien välinen kilpailukenttä. Oikeanlainen panostaminen tutkimustoimintaan myös määriteltiin sivistyneen ja modernin kansakunnan keskeiseksi rakennuspalikaksi ja tunnusmerkiksi. Näin muodostui jäsennys, jonka mukaan kansakunnat tekivät tiedettä ja tiede teki kansakuntia. Kolmanneksi, keskeinen haaste laitoksia ajaneille tahoille oli perustella, miksi koelaitokset ja tieteelliset virastot tarjoaisivat paremman tavan organisoida tutkimustoimintaa suhteessa aiempiin järjestelyihin ja käytäntöihin. Tutkimuksessa osoitetaan, miten uudentyyppisten organisaatioiden tapa järjestää tutkimustoimintaa kyettiin esittämään toimivampana suhteessa vakiintuneisiin malleihin.

Tutkimuksessa osoitetaan myös, miten määrätyssä historiallisessa vaiheessa onnistuttiin kokoamaan kirjava joukko tutkimustoimintaa suorittavia organisaatioita yhtenäisen kategorian alle valtion tutkimuslaitos -nimikkeen avulla. Tämä kategoria paitsi sitoi yhteen monia aiemmin täysin erillisinä pidettyjä laitoksia, se myös muodosti niistä yhtenäisen hallinnallisen ja tiedollisen objektin.

Lopulta tutkimuksessa tarkastellaan, mitä tarkoitetaan sektoritutkimuksella ja miten tämä tutkimuslajeja koskeva kategorisointi aikanaan sidottiin valtion tutkimuslaitoksia koskevaan kategorisointiin. Tutkimuksessa osoitetaan, millaisten käsitteellisten rajanvetojen ja määrittelyiden kautta 1970- ja 1980-lukujen taitteen tiedepoliittisissa dokumenteissa muodostettiin ajatus YPP-tutkimuksesta yhtenäisenä hallinnan kohteena ja miten se linkitettiin valtion tutkimuslaitoksiin. Kategorisoinnin osoitetaan nojaavan vahvasti OECD:n ja NORDFORSK:in hyödyntämiin luokitteluihin sekä määrättyihin hallinnollisiin ideaaleihin. Samoin osoitetaan, miten tämän kategorisoinnin pohjalta muodostettiin ajatus sektoritutkimuksesta omana tutkimuslajinaan. Kyse ei ollut vain uudesta nimestä vanhalle kategorialle vaan laajemmasta tutkimuskentän uudelleenkategorisoinnista.  Näiden teemojen kautta tutkimus pureutuu tutkimustoimintaa koskeviin kategorisointeihin ja tavoitteenasetteluihin sekä niiden institutionaalisiin vaikutuksiin.

Kokonaisuudessaan valtion tutkimuslaitosten ja sektoritutkimuslaitosten ilmaantumista Suomeen voidaan pitää valaisevana esimerkkinä siitä, miten institutionaaliset ratkaisut ja poliittiset keskustelut saavat kansainvälisesti yhdenmukaisia muotoja maailmakulttuuristen ideoiden ja mallien kansallisen hyödyntämisen kautta.

                                               ******

Valtteri Vähä-Savo on syntynyt Ulvilassa ja hän on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii tutkijana Tampereen yliopistossa.

Vähä-Savon väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2138, Tampere University Press, Tampere 2016. ISBN 978-952-03-0035-7, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1636, Tampere University Press 2016. ISBN 978-952-03-0036-4, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa: https://verkkokauppa.juvenes.fi, tai e-mail: verkkokauppa@juvenesprint.fi.

Lisätietoja: Valtteri Vähä-Savo, valtteri.vaha-savo@uta.fi