LL Suvi Väärämäen kirurgian (verisuonikirurgia) alaan kuuluva väitöskirja

Long-term Results of Endovascular Aortic Repair (Aortan endovaskulaarisen hoidon pitkäaikaistulokset)

tarkastetaan 9.9.2016 klo 12 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin M-rakennuksen pienessä luentosalissa, Teiskontie 35, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Anders Albäck (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Matti Lehto.

Väitöstilaisuuden kieli on suomi.


Aortan endovaskulaarisen hoidon pitkäaikaistulokset


Aortta on sydämestä alkava elimistön suurin valtimo, joka jakaantuu rinta- ja vatsa-aorttaan. Laajentuma eli aneurysma voi syntyä aorttaan, jonka seinämä on heikentynyt mm. valtimonkovettumataudin eli ateroskleroosin vuoksi. Aneurysman tavallisin paikka on vatsa-aortta, mutta sitä esiintyy myös rintakehän alueella. Laajentuma on miehillä yleisempi kuin naisilla ja sen yleisyys lisääntyy iän myötä. Yli 75-vuotiaista laajentuma todetaan joka kymmenennellä.

Vatsa-aortan aneurysma (abdominal aortic aneurysm, AAA) on useimmiten oireeton ennen repeämistään ja se löytyykin yleensä sattumalta vatsan alueen tutkimusten yhteydessä. Vatsa-aortan aneurysman repeämä on kirurginen hätätilanne ja noin puolet potilaista kuolee ehtimättä sairaalaan. Sairaalaan selvinneet pyritään leikkaamaan nopeasti. Siitä huolimatta n. 40-50 % heistä menehtyy nostaen repeytyneen vatsa-aortan aneurysman kokonaiskuolleisuuden 80-90 %:iin.

Vatsa-aortan aneurysman hoitona on 1950-luvulta lähtien käytetty avoleikkausta, jossa laajentunut aortan osuus korvataan verisuoni-istutteella eli proteesilla. Toimenpiteeseen liittyy kuitenkin jopa 10 %:n kuolleisuus etenkin iäkkäillä ja monisairailla potilailla. Leikkausriskien vähentämiseksi kehitettiin 1990-luvun alussa aortan suonensisäinen eli endovaskulaarinen hoito (endovascular aneurysm repair, EVAR). Siinä aortan sisälle laajentuman kohtaan uitetaan nivusvaltimon kautta kasaan puristettu seinämää vahvistava sisäistute eli stenttiproteesi, joka avataan läpivalaisukontrollissa. Toimenpide voidaan tehdä kevyessä puudutuksessa ja leikkaushaavat ovat pienet. Endovaskulaarisen hoidon lyhytaikaistulokset olivat hyviä: leikkauskuolleisuus oli pienempi ja potilaat toipuivat nopeammin kuin avoleikatut. Seurannassa tuli kuitenkin esiin stenttiproteesin kestävyyteen liittyviä ongelmia. Komplikaatioiden vuoksi tarvittiin toistuvia lisätoimenpiteitä ja jatkuvaa seurantaa radiologisin menetelmin. Sittemmin stenttiproteesit ovat kehittyneet nopeasti, mutta hoidon pitkäaikaistulokset ovat edelleen epäselviä hoitomuodon suuresta suosiosta huolimatta. Suonensisäinen tekniikka levisi nopeasti myös rinta-aortan sairauksien hoitoon (thoracic endovascular aortic repair, TEVAR). Myöhemmin kehitettiin myös ns. hybriditekniikka, jossa ensin aortasta lähtevät sisäelinvaltimot ohitetaan avoleikkauksella, minkä jälkeen laajentunut aortan osuus peitetään stenttiproteesilla.

Väitöstutkimuksen aiheena oli selvittää aortan endovaskulaarisen hoidon pitkäaikaistuloksia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Ensimmäisen polven Vanguard®-stenttiproteesilla vuosina 1997-1999 hoidetuilla potilailla oli pitkäaikaisseurannassa paljon komplikaatioita (90 %) ja lisätoimenpiteiden tarvetta (81 %). Suurin osa komplikaatioista voitiin hoitaa kuitenkin mini-invasiivisella suonensisäisellä tekniikalla. Seurantatulosten perusteella opittiin mahdollisista komplikaatioista, niiden hoidon tarpeellisuudesta ja hoitovaihtoehdoista. Toisen polven Zenith®-stenttiproteesilla vuosina 2000–2010 hoidetuilla potilailla komplikaatioiden määrä ja lisätoimenpiteiden tarve oli vähäisempää ja kuuden vuoden jälkeen niitä ei esiintynyt. Tulosten perusteella näyttää siltä, että kaikki aortan stenttiproteesilla hoidetut potilaat eivät välttämättä tarvitse nykyisin suositeltua elinikäistä seurantaa. Rinta-aortan endovaskulaarinen hoito (TEVAR) ja hybriditoimenpide osoittautuivat myös kestäviksi. Vuosina 1998-2013 hoidetuista TEVAR-potilaista 24 %:lle täytyi seurannan aikana tehdä lisätoimenpide, joista suurin osa oli mini-invasiivisia suonensisäisiä toimenpiteitä. Hybriditekniikalla vuosina 2005-2013 hoidetuilla potilailla leikkauskuolleisuus oli 0 % ja seurannassa lisätoimenpiteet vähäisiä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että aortan endovaskulaarinen hoito on kehittynyt ja sillä on hyvät lyhyt- ja pitkäaikaisseurannan tulokset.

                                               ******

Suvi Väärämäki on syntynyt Ilmajoella ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii verisuonikirurgian erikoislääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Väärämäen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2200, Tampere University Press, Tampere 2016. ISBN 978-952-03-0201-6, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1699, Tampere University Press 2016. ISBN 978-952-03-0202-3, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Lisätietoja: Suvi Väärämäki, suvi.vaaramaki@gmail.com