HTM Anu Kerkkäsen ympäristöpolitiikan alaan kuuluva väitöskirja

Ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka. Kansainvälisen ilmastokysymyksen haltuunotto Suomessa (The politics of climate change governance. Reception of the international concern over climate change in Finland)

tarkastetaan 12.11.2010 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on tutkimusprofessori Per Mickwitz (Suomen ympäristökeskus). Kustoksena toimii professori Yrjö Haila.

                                                ***

Anu Kerkkänen on syntynyt Ruovedellä ja hän on suorittanut hallintotieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän toimii projektipäällikkönä Suomen Kuntaliitossa.

Kerkkäsen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1549, Tampere University Press, Tampere 2010. ISBN 978-951-44-8206-9, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 995, Tampereen yliopisto 2010. ISBN 978-951-44-8207-6, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Anu Kerkkänen, puh. 050-599 1405, anu.kerkkanen@kuntaliitto.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Väitöskirjassa on tutkittu, kuinka Suomessa on pyritty vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin vaatimuksiin. Tutkimus kohdentuu 2000-luvun alkuvuosiin, jolloin ilmastonmuutoksella ei vielä ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa samanlaista painoarvoa kuin nykyään. Suomessa tehtiin tuolloin kuitenkin joukko tärkeitä ilmastopolitiikan linjauksia, jotka vaikuttavat yhä.

Väitöskirjassa selvitetään myös, miten ilmastoasia otettiin vastaan Suomen kunnissa ja mitkä seikat lopulta vaikuttavat siihen, etenevätkö kuntien ilmastotoimet vai eivät. Suomen ilmastopolitiikan muotoutumista kansallisella ja kuntien tasolla on tutkittu aiemmin vain vähän.

Väitöstutkimuksessa on haastateltu virkamiehiä, ministereitä ja tutkijoita, jotka rakensivat Suomen ensimmäisen ilmastostrategian. Lisäksi aineistona on strategian valmistumisen aikaan käyty ilmastoaiheinen keskustelu Helsingin Sanomissa. Paikallistasoon on puolestaan pureuduttu haastattelemalla kuntien virkamiehiä ja muita kunta-alan toimijoita, jotka työskentelivät ilmastoasioiden parissa.

ILMASTOKESKUSTELU PELKISTYI VÄITTELYKSI YDINVOIMASTA

Ilmastoasioista Helsingin Sanomissa käyty kiivas keskustelu osoitti, että valtakunnan tasolla koko monimutkainen ilmastokysymys nähtiin 2000-luvun alussa ennen kaikkea energiantuotantoratkaisuille alisteisena asiana.

Tutkitulla ajanjaksolla ilmastoasialla yritettiin edistää muita tavoitteita. 2000-luvun alussa Suomessa valmisteltiin päätöstä viidennen ydinvoimalan rakentamisesta.  Niin ydinvoiman kannattajat kuin sille vaihtoehdoksi maakaasua tarjonneet vastustajatkin perustelivat näkemyksiään ilmastonmuutoksen torjumisella.

Tutkimuksessa todetaan, että keskustelu keskittyi kiistelyyn energiantuotantomuotojen paremmuudesta, kun taas keskustelu muista ilmastonmuutoksen kannalta olennaisista toimista vaikkapa liikenteessä tai maankäytössä jäi vähäiseksi.

MINISTERIT RIITELIVÄT, VIRKAMIEHILLÄ KONSENSUS

Suomen ensimmäinen ilmastostrategia laadittiin vuonna 2001. Strategiassa määriteltiin millaista ilmastopolitiikka Suomi tekee valtakunnan tasolla, eli miten Suomi aikoo täyttää kansainvälisissä neuvotteluissa asetetut tavoitteet kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Myöhemmin, vuosina 2005 ja 2008 laaditut strategiat pohjautuvat pitkälti ensimmäiselle.

Strategiaa muotoilleet virkamiehet korostivat haastatteluissa, että strategian virkamiesvalmistelu eteni hyvässä sovussa ja kiistoja oli vain poliittisten toimijoiden välillä. Sopuisuuteen vaikutti muun muassa se, eri hallinnonalojen virkamiehet tunsivat toisensa jo ennalta. Tämä vaikutti myös neuvotteluiden sisältöön: Tiettyjä kysymyksiä ei haluttu tuoda neuvottelupöytään, sillä niiden katsottiin olevan muiden neuvottelijoiden kannalta liian vaikeita hyväksyä.
 
Suomalaisen hallintokulttuurin on yleisesti todettu kehittyneen keskustelevammaksi, mutta ilmastopolitiikasta päättäminen oli vielä 2000-luvun alussa varsin sulkeutunutta. Tämä näkyi muun muassa siinä, että kansallista ilmastostrategiaa muotoiltaessa perinteisesti vahvojen toimijoiden, kuten energiahallinnon, auktoriteettiasema korostui.

Ilmastostrategian valmistelijat tekivät myös huomattavan määrän valintoja siitä, millaisia vaihtoehtoja strategiaan otetaan mukaan ja minkälaisten lähtöoletusten pohjalta erilaisia skenaarioita lasketaan. Vaihtoehtojen rajaamista perusteltiin sillä, että osa asioista oli vakioitava, jotta työssä päästään eteenpäin. Väitöstutkimuksessa todetaan, että päätöksentekoon liittyvät epävarmuudet ja valinnat tulisi kuitenkin tuoda esiin, sillä tämä vähentää yksipuolisen vallankäytön mahdollisuutta. 
 
ILMASTOKYSYMYS NÄHTIIN ONGELMANA

Julkisessa keskustelussa ja virkamiestyössä päästöjen vähennykset nähtiin usein ennen kaikkea ongelmana, joka hidastaa talouskasvua ja uhkaa hyvinvointia. Suomen energianintensiivisen teollisuuden pelättiin kärsivän, jos Suomi sitoutuu päästövähennyksiin.

Toisaalta esille nousi myös näkökulma, jonka mukaan päästövähennykset eivät tarkoita ainoastaan kustannuksia, vaan myös säästöjä ja uudenlaisen teknologian kehittämistä. Näkemys jäi kuitenkin ongelmakeskeisyyden varjoon.

Ilmastokysymyksen hahmottaminen ongelmaksi heijastui myös kuntien ilmastotyöhön. Kunnissa oli vaikea hahmottaa, onko ilmastokysymys ollenkaan kuntien toimintaa koskeva asia ja mitä toimia kuntien tasolla voidaan toteuttaa. Ongelmallisena pidettiin myös sitä, että ilmastoasiat tulevat kuntiin lähinnä ympäristöhallinnon kautta, mutta toimia pitäisi tehdä kaikilla hallinnonaloilla.

Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä onkin, että ilmastokysymyksen hahmottaminen erilaisten vaikeuksien kautta ja myös melko kapea-alaisena kysymyksenä on vaikuttanut siihen että Suomen käytännön toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat lähteneet liikkeelle hitaasti.

VIRKAMIEHET LUOTTIVAT OMIIN KOKEMUKSIINSA

Ilmastopolitiikkaa varten tuotetaan jatkuvasti suuri määrä uutta tietoa, kuten erilaisia tutkimuksia ja ennusteita. Tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikasta vastaavat virkamiehet niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla arvioivat kuitenkin toimintamahdollisuuksia ennen kaikkea omiin kokemuksiinsa perustuen. Vaikka uutta tietoa olisi ollut tarjolla, sitä ei aina hyödynnetty päätöksenteossa.

Kuntien tasolla informaatiotulva koettiin jopa turhauttavaksi. Tietoa on tarjolla, mutta oman kunnan kannalta olennaisten asioiden löytäminen ja tiedon sovittaminen paikalliseen päätöksentekoon on vaikeaa. Jotta tieto vaikuttaisi paikallistason päätöksenteossa, tarvitaan puolestapuhujia, jotka voivat osoittaa tiedon merkityksen oman kunnan kannalta.

RESURSSIPULA KURISTI KUNTIEN ILMASTOTOIMIA

Tutkimus vahvistaa, että kansainväliset julistukset ja valtakunnan tasolla laaditut strategiat eivät takaa käytännön toimia ilmastonmuutokseen vastaamisessa. Kunnissa tehtävät, paikallisen tason päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka Suomi voi vastata ilmastonmuutokseen.

Tutkimuksessa perehdyttiin ilmastotoimiin sellaisissa kunnissa, jotka ovat mukana Kuntaliiton ilmastokampanjassa. Ilmastotoimia oli toteutettu kunnissa vaihtelevasti. Merkittävänä ilmastotoimien edistymistä hidastavana asiana kuntien virkamiehet pitivät resurssipulaa. Ilmastotoimien onnistuminen olikin usein kiinni jopa yksittäisen virkamiehen aktiivisuudesta.

Kunnissa koettiin myös, että ilmastoasiat ovat liian epämääräisiä. Päästöihin vaikuttavat monet toimialat ja päästöjen väheneminen näkyy hitaasti. Myös tulosten mittaaminen on usein vaikeaa. Kunnissa kaivattiinkin tukea erityisesti siihen, miten tehdä asia näkyväksi ja merkittäväksi paikallistasolla.