FL, YTM Sami Suodenjoen historian alaan kuuluva väitöskirja

Kuriton suutari ja kiistämisen rajat. Työväenliikkeen läpimurto hämäläisessä maalaisyhteisössä 1899-1909 (Unruly shoemaker and the limits of contestation.  Breakthrough of labour movement in a Finnish rural community, 1899-1909)

tarkastetaan 11.12.2010 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Ilkka Liikanen (Itä-Suomen yliopisto). Kustoksena toimii professori Irma Sulkunen.

                                                ***

Sami Suodenjoki on syntynyt Tampereella ja hän on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin ja filosofian lisensiaatin tutkinnot Tampereen yliopistossa. Hän on toiminut tutkijana Tampereen yliopistossa vuodesta 2006 lähtien.

Suodenjoen väitöskirja ilmestyy sarjassa Bibliotheca Historica, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2010. ISBN 978-952-222-247-3, ISSN 1238-3503.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai http://kirjat.finlit.fi/

Lisätietoja: Sami Suodenjoki, puh. 044 016 1077, sami.suodenjoki@uta.fi, http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/

LEHDISTÖTIEDOTE

Sosialistinen työväenliike saavutti Suomessa kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen vahvan jalansijan 1900-luvun alussa. Poikkeuksellista oli myös se, että työväenliike sai Suomessa kannatuksensa pääosin maaseudulta, toisin kuin muualla Euroopassa.

Sami Suodenjoen mikrohistoriallinen tutkimus lähestyy työväenliikkeen läpimurtoa 1900-luvun alun suomalaisella maaseudulla yksittäisen henkilön ja hänen toimintansa kautta. Tutkimuksen keskushahmo on urjalalainen suutari Vihtori Lindholm (1868-1918), joka toimi paikallisessa työväenliikkeessä 1900-luvun ensikymmenellä.

Lindholm oli paitsi poliittisesti aktiivinen käsityöläinen, myös itseoppinut kirjoittaja ja yhteisössään ristiriitoja herättänyt kyläoriginelli. Hänen toimintansa välityksellä avautuu uudella tavalla se, millaisissa muodoissa maalaistyöväestön protesti vallanpitäjiä kohtaan ilmeni maalaisyhteisössä ja miten tämä protesti kanavoitui työväenliikkeeseen. Samalla Lindholmin monisärmäinen hahmo nostaa esiin työväenliikkeen sisälle muodostuneet rajalinjat ja jännitteet.

Edellytykset työväenliikkeen läpimurrolle tarjosi vuosien 1899-1904 ns. ensimmäinen sortokausi, jonka aikana Venäjän keisarillinen hallinto tiivisti otettaan Suomen suuriruhtinaskunnasta. Tutkimus tuo näkyviin, että kenraalikuvernööri Bobrikovin käynnistämillä venäläistämistoimilla oli keskeinen rooli maaseudun työväestön omaehtoisen protestin mahdollistajana. Vuoden 1899 helmikuun manifesti ja hallinnon aloittamat asevelvollisuuskutsunnat aktivoivat suomalaiset säätyläiset protestiin keisarihallintoa vastaan, mutta samalla ne avasivat tilattomalle väestölle väylän edistää omia tavoitteitaan esimerkiksi maanjakohuhujen ja virkavallalle lähetettyjen ilmiantojen välityksellä. Tämä tilattomien poliittinen aktivoituminen loi perustaa sosialismille, joka tarjosi poliittisesta vallankäytöstä suljetuille väestöryhmille uusia vastarinnan välineitä ja lupasi radikaaleja parannuksia työ- ja maanomistusolojen kaltaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Työväenliike juurtui Urjalaan vuodesta 1901 alkaen, samoihin aikoihin kuin muuallekin eteläisen Suomen maaseudulle. Urjalassa liike vetosi ennen muuta maataloustyöläisiin, palkollisiin ja käsityöläisten vähävaraisimpaan osaan sekä jossain määrin myös torppareihin. Ensimmäisinä vuosinaan Urjalan työväenyhdistyksen jäsenmäärä pysyi kuitenkin vähäisenä, ja yhdistyksen mahdollisuudet vaikuttaa säätyläisten ja talollisten hallitsemaan paikallispolitiikkaan olivat niukat. Niinpä liikkeessä oli tilausta suutari Lindholmin kaltaiselle aloitekykyiselle ja uskaliaalle aktiiville, joka oli valmis avoimesti haastamaan paikalliset vallanpitäjät.

Toisaalta suutari oli huonomaineinen käräjäpukari, joka ärsytti paitsi poliittisia vastustajia myös omia aatetovereita. Hänen värikkäät vaiheensa osoittavat, että jäsenistön kurittomuus aiheutti työväenliikkeelle jatkuvia ongelmia liikkeen pyrkiessä murtautumaan mukaan paikalliseen ja kansalliseen vallankäyttöön. Ongelmat korostuivat erityisesti vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Työväenliikkeen jäsenmäärä ja joukkovoima kasvoivat tuolloin räjähdysmäisesti ja liike suuntautui eduskuntavaalikampanjointiin ja toimintaan kunnalliselimissä. Sosiaalidemokraattisen puolueen organisaation yhdenmukaistuminen ja tarve varjella mainettaan johtivat aatteiltaan ja toimintatavoiltaan kiusallisten rönsyjen karsimiseen liikkeestä.