FM Sari Yrjänäisen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja

“Onks meistä tähän?” Aineenopettajakoulutus ja opettajaopiskelijan toiminnallisen osaamisen palapeli (“But, really,are we the right sort of people for this?” The Puzzle of Subject Teacher Education And The Teacher Student’s Professional Practical Capabilities)

tarkastetaan 5.2.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Jukka Husu (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Eero Ropo.

                                                ***

Sari Yrjänäinen on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Oulun yliopistossa. Hän on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksella matemaattisten aineiden didaktiikan lehtorina ja yliopisto-opettajana.

Yrjänäisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1586, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8333-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1039, Tampereen yliopisto 2011. ISBN 978-951-44-8334-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Sari Yrjänäinen, puh. 040-190 1761, sari.yrjanainen@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimus on ainedidaktinen opettajakoulutustutkimus, jossa kuvataan ja tarkastellaan aineenopettajaopiskelijan (matemaattiset aineet) toimintaa ja oppimisprosesseja opettajaopintojen aikana. Opettaminen ja opettajaksi opiskelu ovat kompleksisia tutkimuksen kohteita. Opetustapahtuma on vuorovaikutteinen sosiaalinen prosessi, jossa opettajan pedagogista ajattelua ohjaavat sekä oppilaat ja opetettava sisältö. Jatkuvan evaluaation ja reflektoinin vaatimuksen johdosta opetustapahtuman pitäisi olla muutakin kuin hyväksi havaittujen keinojen kokoelma. Opettajan on osattava toimia yllättävissä, uusissa tilanteissa. Tämän tutkimuksen pääongelma on, millaisin käsittein opettajan toiminnallista osaamista voidaan tarkoituksenmukaisesti kuvata ja jäsentää.

Opettajaksi kasvua on aiemmin tutkittu monesta lähestymisnäkökulmasta. Erityisesti luokanopettajaksi kasvun prosesseista sekä opettajaharjoittelun ohjaukseen liittyvistä prosesseista tiedetään jo yhtä ja toista. Opettajan reflektiiviset käytänteet ja pedagoginen tietäminen ovat Suomessa ja muualla aiemmin monipuolisesti tutkittuja asioita. Tässä työssä tavoitteena oli pyrkiä ymmärtämään opettajaksi oppimisen prosessia laajemmin.  Ymmärryksen etsiminen sekä opiskelijan omien tarinoiden että käytännön tilanteiden observoinnin kautta vaati teoreettisten käsitteiden uudelleenhahmottamista sekä tilanteita parhaiten kuvaavien uusien käsitteiden käyttöönottoa. Oppitunnin jäsentäminen uusilla käsitteillä mahdollistaa opettajaopiskelijan toiminnan erittelyn ja jatkossa myös ohjaamisen uudella tavalla.  

Koulutuksellisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimii opettajankoulutuksen opetussuunnitelman kolmitasoinen malli: autobiografinen yksilöllisyyden ja identiteetin taso, yhteisöllinen taso ja kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen taso. Tutkimuksen kohteena olleisiin autobiografisiin prosesseihin liittyviä keskeisiä käsitteitä ovat identiteetti, opettajuus ja sisäinen tarina. Toiminnallisen osaamisen käsitteellistämiseen liittyvät puolestaan käsitteet diskurssi, affordanssi ja positioituminen.

Ihmisen toimintakyky koostuu eettisistä, moraalisista, fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista osatekijöistä. Osa näistä on kasvatuksen tulosta ja liittyy autobiografisiin prosesseihin, osaan taas koulutuksella on mahdollista vaikuttaa. Toiminnallinen osaaminen koostuu suhteista omaan itseen, toisiin ihmisiin, kouluun ja opettavaan aineeseen. Suhde omaan itseen sisältää sekä psyykkisen että kehollisen näkökulman. Suhde toisiin ihmisiin sisältää sekä sosiaalisen, mutta myös eettis-moraalisen näkökulman. Suhde opettaviin aineisiin sisältää näkemyksen siitä, mitkä seikat oman oppiaineen opettamisessa ja oppimisessa ovat merkityksellisiä ja keskeisiä, eli opettamisen ja oppimisen arvoisia. Koulu on osa yhteiskuntaa, ja siksi suhde kouluun osana yhteiskuntaa on tiedostamisen arvoinen asia. Toiminnallisen osaamisen peruspilari on, että opettajalla on halu olla opettaja ja kasvattaja. Se on tietoinen päätös ja päämäärä. Opettajan ammatti on eettinen ammatti. Jokaisen opettajaksi opiskelevan tulee löytää oma opettajaidentiteettinsä oman sisäisen tarinansa kautta.

Tutkimus on kvalitatiivinen, hermeneuttinen ja heuristinen bricolage-tutkimus, joka koostuu neljästä erillisestä aineistosta: oppimistarina, ohjaustarina, harjoitustunnin observointi ja tuntia pitäneen opiskelijan haastattelu observoinnin jälkeen. Tutkimukseen osallistui Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksella aineenopettajan pedagogisia opintoja matemaattisissa aineissa tekevät opiskelijat kolmelta lukuvuodelta (vuosina 2005-2008). Kaikki 121 opiskelijaa kirjoittivat molemmat tutkimusaineistoksi muodostuvat tarinat. Heistä valikoitui 15 opiskelijaa, joiden toimintaa opetustunnin aikana havainnoitiin ja jotka haastateltiin.

Tutkimuksesta käy ilmi, että omat koulumuistot eivät vielä riitä antamaan kattavaa kuvaa opettajan työstä. Opiskelijoilla on hyvin vahva kokemus opettajajohtoisesta opetuksesta. Huolimatta siitä, että opettajajohtoisuus johdonmukaisesti edeten voi toimia näennäisen tehokkaasti, se voi sisältää oppimisen laadullisen tarkastelun kannalta vakavia ongelmia. Sellaisena voidaan nähdä oppilaan roolin kaventuminen passiiviseksi mukautumiseksi ja huomion kohdistuminen ulkoiseen suoritukseen ja tilanteeseen. Tällöin oppilaan ei tarvitse itse konstruoida merkityksellistä tulkintaa opiskeltavasta taidosta. Lisäksi ainoastaan kaikilta taidoiltaan oppilasta edistyneemmäksi oletetun opettajan kanssa tapahtuva vuorovaikutus nähdään oppimista edistäväksi, koska opettaja on ainoa informaation ja palautteen lähde. Käsitys opettajan ylivertaisuudesta luo opettajaopiskelijalle melkoisia paineita. Pyrkiessään kohti edellä kuvattua “ideaaliopettajuutta” opettajaopiskelija syrjäyttää oppilaat -huomaamattaan tai tarkoituksella - oppimistapahtumassa. Tällöin vuorovaikutus opettajan ja oppilaiden välillä jää etäiseksi, vaikka muodollisesti asioiden käsittely esim. liitutaululla ja opettajan puheessa etenisikin ilman suurempia virheitä.

Hallinnan ja suoriutumisen sijaan vuorovaikutukseen opettajaopiskelijoiden, ohjaavien opettajien ja oppilaiden välillä tulisi kiinnittää huomiota. Osallisuuden kokemus osana koulu- ja kasvatusyhteisöä jää puolitiehen, ja epävarmuus omasta soveltuvuudesta ja halusta jäädä opettajaksi herää, jos opettajaopinnot jäävät suorittamisen tasolle ja niiden syvempi merkitys ei avaudu.  Reflektiiviset käytänteet (esim. portfoliotyöskentely), joiden tarkoitus on tukea autobiografisia prosesseja, ovat hyvin läsnä opintojen aikana, mutta ilman ohjausta ne ovat suoritus muiden joukossa. Opettajaopintojen aikana position vaihtuminen opiskelijasta opettajaksi ei ole kivuton ja suoraviivainen prosessi.

Sosiaaliset prosessit eli suhde itseen toimintakykyisenä yksilönä muiden joukossa liittyvät pääsääntöisesti harjoittelukoulussa olemiseen ja toimimiseen luokassa, mutta myös työskentelyyn muissa opettajaopinnoissa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Opettajankoulutuksen kolmas taso eli kulttuuriset ja yhteiskunnalliset prosessit jäävät monelle opiskelijalle pinnalliselle tasolle. Tämä näkyy siten, että koulutuksen laajempaa merkitystä yhteiskunnassa ja opettajan roolia yksittäisten oppilaiden oppimisprosessin tukijana ei ehditä jäsentää. Asiat koetaan vieraiksi, koulukontekstiin sopimattomiksi tai vaikeiksi ymmärtää.

Tutkimus antaa praktisia ja teoreettisia työkaluja opettajan perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen.