KL Marja-Liisa Järvisen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja

Konstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan pedagogisena työvälineenä alkuopetuksessa. Näkökulmia muutokseen (The Constructivist Notion of Learning as a Pedagogic Tool of a Teacher at a Primary School. An Outlook for a Change)

tarkastetaan 2.4.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori emeritus Juhani Hytönen (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Pauli Kaikkonen.

                                                ***

Marja-Liisa Järvinen on syntynyt Tampereella ja hän on suorittanut kasvatustieteiden lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän toimii nykyisin luokanopettajana.

Järvisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1595, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8379-0, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1053, Tampereen yliopisto 2011. ISBN 978-951-44-8380-6, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite
: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Marja-Liisa Järvinen, puh. 050-362 2289, marja-liisa.jarvinen@koulut.tampere.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimus sai alkunsa, kun konstruktivistinen tiedonkäsitys vuoden 1994 opetussuunnitelmassa muutti oppilaan roolia tiedon omaksujasta tiedon prosessoijaksi. Samalla täyttyivät edellytykset opetuksen ja opetustapahtuman muuttumiseksi. Opetustapahtumassa opettajan odotettiin ohjaavan oppilasta hänen omasta lähtötasostaan kohti opetussuunnitelmassa esitettyjä tiedollisia, taidollisia ja kasvatuksellisia tavoitteita. Konstruktivismi näyttäytyi opettajalle kuitenkin nimenomaan käsityksenä oppimisesta – ”veteen piirrettynä viivana” – jonka soveltamiseksi sen merkitys käytännössä täytyi selvittää ja etsiä didaktisia keinoja sen soveltamiseksi.

Tutkimus jakautui kahteen vaiheeseen. Vuosina 1996-1997 ja 2003-2004 tutkin omaa opetustapahtumaani ensimmäisellä luokalla. Olin molemmissa tutkimusvaiheissa sekä luokan opettaja että tutkimuksen tekijä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko konstruktivistinen oppimiskäsitys sovellettavissa peruskoulussa alkuopetukseen.
Käytin tutkimuksen tekemisessä toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Suunnitteluvaiheen jälkeen keräsin pääaineiston observoimalla valitsemiani opetustuokioita, episodeja.  Keräsin aineiston merkitsemällä episodin aikana muistiin tavoitteisiin liittyviä seikkoja. Reflektoin episodit ja käsittelin ne sisällönanalyysin avulla. Viimeisessä reflektointivaiheessa episodeista syntyi loogisia jatkumoita, periodeja. Keräsin myös muuta sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista aineistoa.
 
Ensimmäisessä tutkimusvaiheessa pyrin muuttamaan oppimisympäristöä oppilaiden opiskeluprosessia tukevaan suuntaan toimenpiteillä, joiden perusta oli konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä. Toisessa tutkimusvaiheessa opetustapahtuman luonnetta muutti uusi opetussuunnitelma, joka määritteli tarkasti opetuksen ja oppimisen tavoitteet ja hyvän oppimisen kriteerit. Toisessa vaiheessa tein opetustapahtumaan interventioita, joiden tavoitteena oli saada oppilaan ajattelu opettajalle näkyväksi ja auttaa opettajaa näkemään opiskeluprosessissa osaamisen muutos. Rakensin interventiot ensimmäisen tutkimusvaiheen toimintatapojen avulla didaktisiksi periaatteiksi, joiden varassa muutin jälleen opetustapahtumaa. Koin uuden opetussuunnitelman muuttavan myös omaa tehtävääni opettajana. Opettajan tuli auttaa oppilasta saavuttamaan opetussuunnitelman tavoitteita opetuksen avulla.
 
Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen opetustapahtuma muuttui aikaisempaan verrattuna opiskeluprosessiksi, jossa yhteistoiminta, reflektointi, kielen dialogisuus, opiskelukysymyksen synnyttäminen ja oppisisältöjen ja toimintatapojen valinnaisuus ja eriyttäminen tulivat opetustapahtuman muutoksen myönteisiksi ratkaisijoiksi. Kontrolloin oppimista äidinkielessä testein. Oppiminen oli lähtötasoon ja tavoitteisiin verrattuna samankaltaista kuin aikaisemmin opettamissani ensimmäisissä luokissa ilman konstruktivismin näkökulmaa.
 
Ensimmäisen ja toisen tutkimusvaiheen välinen aika muutti jälleen omaa opetustapahtumaani: toisella luokalla sisältöjen vaikeutuessa ja niiden määrän kasvaessa oppilaiden yksilöllisesti ohjattuja, omavalintaisia ja aikaa vieviä toimintatapoja täytyi karsia. Yhtenä syynä oli se, että hankittu tieto ja opiskelun tulokset jäivät osin hajanaisiksi ja merkityksettömiksi. Oppilaista ei tullut itsenäisesti, ilma opettajaa kehittymään kykeneviä ja tietoa konstruoivia oppijoita. Toiminnallisuus kohdistui monikanavaisuuden hyödyntämiseen, jota opettaja kuitenkin ohjasi. Mielen aktiivisuus ja dialogisuus sen sijaan säilyivät esimerkiksi oppimiskysymysten synnyttämisessä. Oppilasmäärä oli näinä vuosina suuri ja oppilaiden sosiaalinen kasvu ja ryhmäytyminen veivät runsaasti aikaa. Siksi yhteistoimintaa ja reflektointia tarvittiin edelleen opetustapahtumaa tukevina käytänteinä.
 
Toisessa vaiheessa tavoittelin opiskeluprosessin näkyvyyttä opettajalle. Erilaisin harjoitteluvälinein tehty konkreettinen sisällön lähestymistapa ja lapsenomaiset opiskelustrategiat saivat aikaan sen, että oppilaan ajattelu ja osaamisen muutos prosessissa tulivat näkyvämmiksi.  Saatoin antaa oppilaan ajattelulle virikkeitä ja strategioita, mutta sen kehitystä en luonnollisestikaan voinut nopeuttaa. Vuoden 2004 opetussuunnitelman tavoitteisiin pyrkiessäni ohjasin opetustapahtumaa määrätietoisesti ja aikaa mahdollisimman tehokkaasti käyttäen. Samalla pyrin kontrolloimaan opiskeluprosessia ja ohjaamaan sitä tiettyyn suuntaan. Silloin opetustapahtumalle luonteenomainen dialogisuus ja oppimiskysymyksen yhteinen synnyttäminen vähenivät ratkaisevasti. Vaikka lapset toimivat yhdessä, toiminnan sisältö oli pääasiassa opettajan määrittelemää ja sen eteneminen oli opettajan ohjaamaa.
 
Konstruktivismin hyöty näkyi opetustapahtumassa erityisesti yhteisöllisyyden, yhteistoiminnan ja vertaisryhmässä tapahtuvan dialogin kautta. Oppilaasta tuli aktiivinen paitsi fyysisessä opiskelutoiminnassa myös mieleltään. Reflektointi tuki oppilaan sosiaalista, taidollista ja tiedollista kasvua. Toisessa tutkimusvaiheessa reaktioni vuoden 2004 opetussuunnitelmaan ja sen tavoiteasetteluun näkyi opetustapahtumassa kontrolloinnin lisääntymisenä ja konstruktivismista aikaisemmin saatujen tiettyjen hyötyjen vähenemisenä.
 
Opetussuunnitelma muokkaa opetustapahtumaa arvojen, tavoitteiden, opetustapahtuman tekijöiden ja resurssien yhteisvaikutuksessa. Opettaja tekee sen, mikä on mahdollista. Opetussuunnitelmia tulee tutkia ennen niiden käyttöön ottoa edellisten toteutumisen ja niiden kokonaisvaikutusten valossa. Opetussuunnitelmien arvot tulee tehdä näkyviksi ja asettaa vaikutuksiltaan arvioitaviksi.