FM Liisa Mustanojan suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja

Idiolekti ja sen muuttuminen. Reaaliaikatutkimus Tampereen puhekielestä (Idiolect and Idiolectal Change. A Real Time Study of the Tampere Dialect)

tarkastetaan 13.5.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Paavo Koli-salissa Pinni A rakennuksessa, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on FT Tommi Kurki (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Anneli Pajunen.

                                                ***

Liisa Mustanoja on syntynyt Vammalassa ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän toimii yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa.

Mustanojan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1605, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8416-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1065, Tampereen yliopisto 2011. ISBN 978-951-44-8417-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite:
Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Liisa Mustanoja, puh. 040 549 7497, liisa.mustanoja@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Tampereen murretta käsittelevässä tutkimuksessa tarkasteltiin 30 syntyperäisen tamperelaispuhujan idiolektin eli heidän yksilöllisen kielimuotonsa vaihtelua ja muuttumista ajan myötä. Puhujia haastateltiin tutkimusta varten kahdesti: ensimmäisen kerran vuonna 1977 ja toisen kerran vuonna 1997.

1970-luvun aineiston perusteella useat syntyperäiset tamperelaiset eivät vielä itse kokeneet, että Tampereella puhuttaisiin erityisen leimallista murretta. 1990-luvun murrebuumin myötä Tampereen murteen tunnettuus on selvästi kasvanut. Murteellisuus on kuitenkin nykypuhujalle tyypillisesti jotakin sellaista, jonka koetaan etääntyneen hieman itsestä: ajatellaan esimerkiksi, että oma murre on ollut voimakkaampaa lapsuudessa tai että itseä vanhemmat ikäluokat puhuvat vielä parempaa murretta. Tavallinen kielenpuhuja mieltää murteen yleensä sanatason ilmiöksi. Kielentutkijan näkökulmasta murre on paljon muutakin kuin varsinaisia murresanoja: äänne- ja muotopiirteitä, lauserakenteita, intonaatiokuvioita ja keskustelukäytänteitä. Nykypuhujan vertailukohteena on yleensä muuttumattoman vanhan murteen ideaali, kun taas kielentutkijan näkökulmasta on selvää, että murre voi ajan myötä muuttua ja silti säilyttää monella tasolla alueellisen omaleimaisuutensa. Omaa murteellisuuttaan vähättelevä puhuja voikin kielestään tehdyn lingvistisen analyysin perusteella tulla luokitelluksi aineiston murteellisimpiin puhujiin kuuluvaksi.

Tutkimuksessa paljastui, että puhekielen ajan myötä muuttuminen on varsin tavallista silloinkin, kun puhuja on asunut koko elämänsä kotipaikkakunnallaan. Muutosta voi yksilötasolla tapahtua niin murteellisuuden kuin yleiskielisyyden suuntaan. On myös mahdollista, että kerran käynnistynyt muutos voi esimerkiksi jonkin kielenulkoisen sysäyksen vuoksi pysähtyä tai vaihtaa suuntaa. Aineiston 1950-luvulla syntyneillä, haastattelujen välillä nuorista aikuisista keski-ikäisiksi varttuneilla puhujilla yleiskielistymismuutos oli muutostyyppinä tavallinen. Aineiston 1920- ja 1930-luvulla syntyneillä, haastattelujen välillä työikäisistä eläkeikäisiksi varttuneilla puhujilla taas murteellistumismuutos oli yleisintä.
 
Yhteisönkin tasolla Tampereen puhekielen voidaan todeta muuttuneen ajan myötä, mutta sen tunnistettavuus on edelleen säilynyt. Esimerkiksi persoonapronominit sää ja mää, nuari tyämiäs -tyyppinen diftongien avartuminen sekä yleiskielen ts-yhtymän vastineena esiintyvä vaihteluton tt (mettä, mettän) näyttävät kuuluvan vahvasti nykytamperelaiseenkin kielenkäyttöön. Tampereen puhekieli vaikuttaa voivan hyvin myös pragmatiikan tasolla: ei tehrä tästä ny numeroo -asennetta on löydettävissä myös uudemmasta aineistosta. Tamperelaispuhujiin stereotyyppisesti liitettävän nääs-partikkelin esiintyminen on sen sijaan vähäistä. Lauseessa samantyyppisessä tehtävässä esiintyvän kato-huomionkohdistimen käyttö taas on vuosituhannen taitteeseen tultaessa lisääntynyt (käytiin kato Alarannassa ja ostettiin kato mustaamakkaraa).

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli kehittää sosiolingvistisen variaationtutkimuksen metodiikkaa ja syventää teoreettista otetta idiolektiin ja sen muuttumiseen. Tutkimuksessa idiolektien tarkastelu tapahtui kahta päämetodia käyttäen. Idiolektien variaatiota ja muutosta analysoitiin bayesilaisin tilastomenetelmin, jotka mahdollistivat virhemarginaalin huomioimisen muutoksen arvioinnissa. Kvantitatiivisia tutkimustuloksia syvennettiin vielä kvalitatiivisesti nk. ikkunametodin avulla. Yleisellä tasolla tutkimuksessa havainnollistui yksilön puhekielen dynaaminen perusluonne ja muutosherkkyys sekä puhujayksilöiden sijoittuminen pikemminkin jatkumolle kuin selviin puhujaryhmiin. Vaikka tutkimuksen keskiössä olivat puhujayksilöt, myös Tampereen murteen kokonaisvaltainen nykytila ja muutos saivat lisävalaistusta.
 
Tampereen kaupunkimurteen säilyminen on murrebuumin myötä saanut vahvaa tukea, ja murteella on kaikki edellytykset elää ja voida hyvin myös tulevaisuudessa. Kieleen luontaisesti kuuluvaa vaihtelua ja muuttumista ei tulekaan tulkita elinvoimaisuuden vastakohdaksi. Jotkin nykymurteen variantit oletettavasti aikanaan väistyvät, ja vastaavasti joitakin uusia piirteitä nousee Tampereen murteelle tyypilliseksi. Tampereen murteen leimallisuus on jo vanhastaan syntynyt muistakin suomen murteista tuttujen ilmiöiden persoonallisen kombinoitumisen kautta. Tämä lienee Tampereen murteen muotoutumismekanismi jatkossakin.