FM Sauli Salmelan kasvatustieteen (opettajankoulutus) alaan kuuluva väitöskirja

Vesitettyä skolastiikkaa? Varhaismodernin subjektikäsityksen aristoteelisesta perustasta. Tuomas Akvinolaisen ja John Locken kognitioteorioiden vertailua (Watered-down version of scholasticism? On the Aristotelian foundations of the early modern conception of the subject. The theories of cognition of Thomas Aquinas and John Locke in comparison)

tarkastetaan 19.11.2011 klo 11 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti Juhani Sarsila (Tampereen yliopisto). Kustoksena toimii professori Tero Autio.

                                                ***

Sauli Salmela on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa.

Salmelan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1665, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8592-3, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1128, Tampereen yliopisto 2011. ISBN 978-951-44-8593-0, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Sauli Salmela, sauli.salmela@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Filosofiaan on alusta lähtien kuulunut kasvatuksellinen pyrkimys, ja kasvatusteoria on filosofian osa. Kasvatusteorian keskeisin käsite on subjektin käsite, jota viimeisen vuosisadan ajan on tulkittu lähinnä oppimispsykologisessa viitekehyksessä. Samaan aikaan postmodernin filosofian piirissä subjektin määrittelemisen mahdollisuus on kyseenalaistettu. Tämä on johtanut sietämättömään tilanteeseen, sillä yleistä kasvatusteoriaa ei voi esittää, jos kasvatettavan määriteltävyys kiistetään. Kasvatustiede onkin paljolti redusoitunut empiiriseksi sosiaalipoliittiseksi ja sosiologiseksi tutkimukseksi tai oppimispsykologiaksi ja neurofysiologiaksi. Reduktion hintana on kasvatustieteen historiallisen ja teoreettisen itseymmärryksen katoaminen. Nykyisyyden ymmärtämiseksi ja muuttamiseksi on selvitettävä, miten nykyiseen on päädytty. Tutkimus selvittää, milloin ja miten opetettavasta tulee oppimisen subjekti eikä pelkkä opettamisen objekti, ja miten ylipäänsä tietämistapahtuma kuvataan.

Tutkimus osoittaa, että John Locken (1632-1704) filosofiasta rekonstruoitavaan varhaismodernin subjektikäsitykseen sisältyy monia piirteitä, joiden synty tai huomattava kehitteleminen ajoittuu skolastiikkaan. Skolastiikan paradigmana käytän Tuomas Akvinolaisen (1224-74) uusplatonisesti sävyttyneen Aristoteleen metafysiikan ja sieluteorian varaan rakentuvaa kognitioteoriaa. Aristoteles on monessa mielessä Akvinolaisen ja Locken yhteinen nimittäjä, vaikka jälkimmäistä pidetäänkin lähinnä nominalistisen, erityisesti okkamistisen filosofian kannattajana.

Kasvatus on prosessi, jolla on suunta ja päämääriä, ja päämäärien arvioiminen on filosofian tehtävä. Antiikista saksalaiseen romantiikkaan moraalisen hyveen kehittäminen on nähty kasvatuksen tärkeimmäksi tehtäväksi. Intellektuaaliset hyveet ovat arvokkaita sikäli kuin ne edistävät hyvettä, ja hyveellisyys on kasvatetun järjen ohjaamaa elämää eli sivistyneisyyttä. Viime vuosisadalta alkaen arvojen objektiivisuutta on kiistetty. Hyvettä ei enää opetussuunnitelmissa mainita, vaan kasvatuksen korkein arvo on taloudellinen, mitattava tehokkuus, jonka edistämiseksi kasvatus suunnitellaan. Samalla kasvatukseen liittyvä keskustelu ja argumentointi sivistyksellisistä ihanteista ovat latistuneet oppimista mittaavien testien laatimiseksi ja standardiosaajia tuottavan prosessin seurantaindikaattorien tulosten tilastomatemaattiseksi tarkasteluksi. Kasvatuksesta on tullut standardiosaamista tilaajan tarpeisiin tuottava talouden ja politiikan instrumentti. 

Locken filosofia on saksalaisen Bildung- ja amerikkalaisen curriculum-tradition yhteinen lähtökohta. Nämä huomattavimmat kasvatusteoreettiset paradigmat ovat vaikuttaneet maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Erityisesti Locken empirismiin, assosiaatiopsykologiaan, epikurolaisen mielihyvämoraalin rehabilitoimiseen, individualistiseen ihmiskäsitykseen sekä tiedollisesti autonomiseen järkeen liittyvät näkemykset ovat nykyisen kasvatusajattelun filosofisia lähtökohtia. Locken filosofian tutkiminen on tarpeellista kasvatustieteen itseymmärryksen kannalta.

Metodologisesti tutkimus perustuu Locken ja Akvinolaisen primaarilähteistä abstrahoituihin kognitioteorioiden historiallisiin ja rationaalisiin rekonstruktioihin, joita suhteutetaan toisiinsa mutta myös Aristoteleen filosofiaan ja aristoteeliseen traditioon yleensä.

Lockelainen subjektikäsitys on luettavissa jo Akvinolaisen filosofiassa, mutta tietyin tärkein varauksin. Locken käsitykseen sisältyy esimerkiksi jumalapostulaattiin, havaitsijasta riippumattoman ulkomaailmaan, korrespondentiaaliseen totuuskäsitykseen sekä muutoksen ja kvaliteettien alla konstanttina pysyväksi oletettuun substraatti-subjektiin liittyviä, jo Akvinolaisen esittämiä ontologisia perusratkaisuja. Locke suhtautui metafysiikkaan karsaasti, mutta hänenkin filosofiansa - kaiken filosofian tavoin - perustuu ontologisten premissien varaan. Niitä ei voi demonstroida, mutta niiden puolesta tai niitä vastaan voi esittää retorisia eli dialektisia argumentteja. Logiikka ja empirismi eivät voi oikeuttaa itseään omien menetelmiensä varassa. Akvinolaisen tavoin Locke olettaa kognition subjektin tiedollisesti autonomiseksi, selittää kognition naturaaliseksi, kausaaliseksi prosessiksi, kieltää myötäsyntyisen tiedon ja edustaa aristoteeliseen tapaan empirismiä. Molempien tiedonmuodostuskäsitystä voi perustellusti tulkita representatiiviseksi realismiksi, mihin liittyen molemmat selittävät ymmärryksen toimintaa sen kykyjä ja akteja analysoimalla. Locken terminologia ja käsitteistö periytyvät skolastiikasta, paljolti jesuiittojen tomistista aristotelismia edustaneiden oppikirjojen välityksellä. Usein Locke kuitenkin tulkitsee käsitteitä eri tavoin, mitä eksplikoin melko laajasti.

Tutkimus esittää selkeän jatkumon Aristoteleen filosofiasta Akvinolaisen kautta Locken filosofiaan, mistä antiikista periytyviä ideoita on siirtynyt nykyisiin kasvatusteorioihin. Vaikka tutkimuksen ensisijainen tarkastelukulma on epistemologinen ja ontologinen, niin kasvatuksen arvoihin liittyvä moraalifilosofinen aspekti kulkee kiinteästi mukana. Näkemys kreikkalaisesta filosofiasta ja paideiasta länsimaisen sivistyksen prinsiippinä saa jälleen vahvistusta.