YTM Kari Kekkosen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja

´HYVÄÄ VAUHTIA METSÄTÖILLE´ Puunkorjuu ja Suomi muutoksessa (´HYVÄÄ VAUHTIA METSÄTYÖLLE´ Forestry and Finland in a state of Flux)

tarkastetaan 26.11.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen Väinö Linna -salissa, Kalevantie 5, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Pertti Rannikko (Itä-Suomen yliopisto). Kustoksena toimii professori Harri Melin.

                                                ***

Kari Kekkonen on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Kari Kekkonen on aiemmin toiminut mm. metsätyönjohtajana ja metsäopettajana sekä tutkijana Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa. Nykyisin hän toimii yliopettajana HAAGA-HELIA Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Kekkosen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1656, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8571-8, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1118, Tampere University Press 2011. ISBN 978-951-44-8572-5, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Kari Kekkonen, puh. 0400 831766, kari.kekkonen@haaga-helia.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Suomessa yhteiskunnan kehitys on poikkeuksellisella tavalla kytkeytynyt metsään. Tunnettua on, että maamme teollistuminen perustui metsävaroihin ja metsäteollisuus oli pitkään suurin vientiteollisuuden ala. Harvemmin katse on suunnattu tuotantoketjun metsäpäähän. Kuitenkin juuri puunkorjuu liitti aikoinaan maaseudun rahatalouteen ja sotien jälkeen metsätyö tarjosi sivuansioita jopa sadoille tuhansille miehille. Määrätietoinen puunkorjuun rationalisointi käynnistyi 1940-luvun lopulla. Se on näkynyt puunkorjuun organisoinnin muutoksina ja teknisenä kehityksenä. Rationalisoinnin taustalta löytyvät metsäteollisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan muutokset. Väitöskirjassa on tutkittu metsätyön muutosta kolmesta eri näkökulmasta: osana yhteiskunnan kehitystä, puunkorjuun rationalisointina ja metsäkoneyrittäjien elämäkerrallisina tarinoina.

Suomessa metsäteollisuuden erityisasema, kansallinen talouspolitiikka ja talonpoikainen poliittinen suuntaus muodostivat lähes koko 1900-luvun kestäneen kolmiyhteyden. Tämän seurauksena kehittyi omalaatuinen puunkorjuu, joka perustui pientilojen miehiin ja hevosiin. Tämä malli purkautui 1960-luvun ”suuressa muutossa”, jonka rajuuteen metsätyön koneellistaminen vaikutti omalta osaltaan. Rakennemuutosta seuranneella konsensuksen kaudella metsätyökin organisoitiin palkkatyönä ja työsuhdeurakointina. Globalisaatio ja kansainvälisten metsäjättien synty muuttivat suomalaisen metsän asemaa. Suomalainen puunhankinta ja alihankintana urakoitu puunkorjuu ovat entistä riippuvaisempia globaalien markkinoiden kehityksestä ja konsernien strategisista ratkaisuista.

Metsätyön tehostaminen alkoi, kun Työtehoseura ja metsäteollisuuden Metsäteho aloittivat sotien jälkeen määrätietoisen kehitystyön. Ensi vaiheessa korvattiin sahat ja kirveet moottorisahoilla ja hevoset traktoreilla. Toisessa murroksessa hävisi metsurien ammattikunta ja hakkuu siirtyi koneille. Toimivan koneellistamisen jälkeen metsäyhtiöt ovat keskittyneet kehittämään puunkorjuun logistiikkaa ja alihankintamuotoja.  
            
Metsäkoneyrittäjät tuovat tutkimukseen yksilötason kokemuksellisen näkökulman. Koneyrittäjät ovat ammattiryhmä, jonka osuus puunkorjuussa on kasvanut ja nykyisin he vastaavat täysin sen toteutuksesta. Yrittäjien kertomukset kattavat ajan koneurakoinnin synnystä nykypäivään. Alan erityispiirre on poikkeuksellinen suhde urakanantajana toimivaan metsäteollisuuteen. ”Mitä isommaksi yhtiö on kasvanut, sitä kylmemmäksi toiminta on yrittäjän kannalta muuttunut”. Erityistä on sekin, että urakointisuhde samaan yhtiöön on jatkunut vuosikymmeniä, vaikka suhteen ehdot ovat pitkälti metsäyhtiön yksipuolisesti määrittämiä.

Metsätyön vaiheet liittyvät yhteiskunnallisen metsäsuhteen perustavanlaatuiseen muutokseen. Agraarisen Suomen metsien käyttö oli orientaatioltaan luonnonvaraperustaista. Tavoitteena oli metsävarojen hyödyntäminen ja kansallisen kehityksen edistäminen. Tehometsätalous pyrki 1960-luvulla muuttamaan metsät puuntuotantovälineeksi ja samalla metsäsuhde vaihtui tuotantoperustaiseksi. Metsäteollisuuden globaali kilpailu ja puuntuotannon kanssa kilpailevat metsän käyttömuodot ovat muuttaneet suhteen markkinaperustaiseksi. Tiivistäen voi todeta, että puunkorjuu on eri aikoina mukautunut toimintaympäristön muutoksiin ja rationalisointi on toiminut tämän sopeutumisen välineenä.