DKK, FM Seija Haapakosken käännöstieteen (saksa) alaan kuuluva väitöskirja

Ironian kääntäminen lasten- ja nuortenromaaneissa. Esimerkkinä Christine Nöstlingerin teokset Ein Mann für Mama ja Luki-live (Translating irony in children’s and youth books. Christine Nöstlinger’s books Ein Mann für Mama and Luki-live as an example)

tarkastetaan 3.12.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Irmeli Helin (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Annikki Liimatainen.

                                                ***

Seija Haapakoski on syntynyt Ylöjärvellä ja hän on suorittanut diplomikielenkääntäjän ja filosofian maisterin tutkinnot Tampereen yliopistossa.

Haapakosken väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1679, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8631-9, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1143, Tampere University Press 2011. ISBN 978-951-44-8632-6 , ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Seija Haapakoski, seija.haapakoski@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

IRONIAN KÄÄNTÄMINEN LASTEN- JA NUORTENROMAANEISSA
Esimerkkinä Christine Nöstlingerin teokset Ein Mann für Mama ja Luki-live

Ironia on monitasoinen kielenkäytön palapeli, jossa merkitys nousee tekstin, kontekstin ja tulkitsijan dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten yhdessä kulttuurissa syntynyt kaunokirjallinen ironia voidaan välittää toista kulttuuria edustavalle lukijalle, ironian uudelle yleisölle. Keskeinen kiinnostuksen kohde on siten ollut, miten kääntäjä aktivoi käännöksessään kohdetekstin lukijalle ironisen tulkintamahdollisuuden tarjoavat elementit ja mahdollistaa ironian toteutumisen myös kohdekulttuurissa. Tutkimus on etsinyt vastausta kysymyksiin, millaisia ratkaisuja kääntäjät tekevät kääntäessään ironiaa ja onko näistä ratkaisuista löydettävissä yhtenäisiä ryhmiä, joiden pohjalta on mahdollisesti tehtävissä johtopäätöksiä ironian kääntämisestä yleisellä tasolla. Lisäksi on tarkasteltu ironiaa sisältävää tekstiä kokonaisuutena eli miten erilaiset ratkaisut mukaan lukien ironisen tekstikohdan välittämättä jättäminen kohdetekstiin tai korvaaminen muunlaisella ratkaisulla vaikuttavat tekstiin kokonaisuutena.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla ironiassa ei ole kysymys vain lapsen kognitiivisista valmiuksista ymmärtää ironiaa vaan myös siitä, millaisia mahdollisuuksia hänelle tarjotaan tutustua erilaisiin viestinnällisiin keinoihin. Jos ironia vaimennetaan kohdekulttuurissa, kapenevat mahdollisuudet ironian oppimiseen. Ironian ymmärtämisprosessin ensimmäinen askel on ironian havaitseminen. Tämä on samalla kriittisin vaihe lasten ironian ymmärtämisessä. Kuten kulttuurisidonnaisiin ilmiöihin yleensä, ironiaan liittyy usein lähdekulttuurin ilmiöitä, jotka eivät avaudu kohdekulttuurin lukijalle ilman kääntäjän hienovaraista taustatukea.

Tutkimusaineistona on ollut kaksi itävaltalaisen kirjailija Christine Nöstlingerin teosta: Ein Mann für Mama (1972) ja Luki-live (1978) sekä näiden teosten käännökset englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. Tutkimuksen menetelmänä on ollut vertaileva käännösanalyysi yhdistettynä monitieteiseen teoriataustaan (kielitiede, kehityspsykologia ja kirjallisuustiede). Metodologisessa keskiössä ovat olleet kohdekulttuurin ja kohdekielisen lukijan huomioon ottavat käännösteoriat. Perinteisesti ironian kääntämisen tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota ironian vähenemiseen tai voimistumiseen kohdeteksteissä. Tämän tutkimuksen lähtökohtana ovat olleet ironian signaalien avulla luodut ironian tulkintamahdollisuudet ja se mitä niille käännettäessä tapahtuu. Huomion kiinnittäminen tulkintamahdollisuuksiin, niiden vähenemiseen ja lisääntymiseen, poikkeaa aikaisemmasta tutkimuksesta. Kääntäjä voi tarjota vastaavanlaiset ironian tulkintamahdollisuudet kuin mitä lähdetekstin lukijallakin on ollut. Kohdetekstin lukijan asia on tulkita ironia tai olla tulkitsematta. Lähtökohtana ironian kääntämiseen on siten funktionaalisuus, jossa ironialle tarjotaan toimintamahdollisuudet kohdekulttuurin uudessa ympäristössä ja uusien lukijoiden parissa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla kysymys tulkintamahdollisuuksista ja niiden tukemisesta on erityisen relevantti, koska lapset ja nuoret ovat usein vasta tutustumassa tähän uusia merkityksiä avaavaan keinoon ja sen tekstiin luomiin tasoihin.

Ironian esiintymien vertailu osoitti, että ironia väheni yhtä kohdetekstiä lukuun ottamatta kaikissa kohdeteksteissä. Ironian esiintymien väheneminen lähes kaikissa kohdeteksteissä viittaa osaltaan samaan kuin aikaisemmissa tutkimuksissa saadut tulokset: ironiset tekstijaksot suhteessa lähdetekstiin vähenevät kohdeteksteissä. Ironian signaalien käännösratkaisujen kohdalla kääntäjien lähestymistavat voidaan karkeasti tiivistää neljään: säilytä, muokkaa, lisää ja poista. Ironian signaalien kääntämiseen oli siten käytetty paikallisstrategioita, joita yleensäkin sovelletaan yksittäisten tekstikohtien kääntämiseen. Kun verrataan säilyttävien käännösvalintojen osuutta suhteessa muihin käytettyihin valintoihin, ironiaa oli rakennettu kaikissa kohdeteksteissä suurimmaksi osaksi lähdetekstien mallien mukaan. Muokkaukset ja lisäykset puolestaan toivat ironisiin tekstikohtiin muun muassa tulkinnassa auttavaa ensyklopedista tietoa tai tarkensivat muuten käsillä olevaa tilannetta. Muokkaukset kohdistuivat pääosin lähde- ja kohdekulttuurien erilaisuuden tasoittamiseen, kun taas lisäykset paransivat kohdelukijan välittömiä tulkintamahdollisuuksia. Rajoittavinta lukijan ironian tulkinnan kannalta oli, kun kohdetekstistä oli jätetty ironian signaalit kokonaan pois.

Tutkimuksen ennakko-odotuksista poikkeavin tulos oli, että ironian kääntämisessä käytettiin suhteellisen runsaasti lähdetekstin mallia läheisesti seuraavia käännösratkaisuja. Usein ironia kääntyi lähdekielestä kohdekieleen lähes sanasanaisena käännöksenä. Selitystä voidaan etsiä keinoista, joilla ironiaa oli teksteihin rakennettu. Lastenromaanissa Ein Mann für Mama oli käytetty rakenteellista ironiaa, jota ei yleensä voida poistaa tekstistä, ellei teosta muokata voimakkaasti. Tässä teoksessa ironia liittyi myös kahdenlaiselle yleisölle kirjoittamiseen. Lapsilukijoille kerrottujen huvittavien sattumusten taustalla varttuneemmat lukijat voivat elämänkokemuksensa perusteella nähdä tekijän ironisoivan otteen ja piiloisen kritiikin kohteen. Analysoidussa lastenromaanissa ironiaa sisältävät tekstikappaleet voitiin usein kääntää lähes sanasanaisesti, koska niiden ironia syntyi esimerkiksi naiivin havainnon ja arkitietämyksemme välisestä ristiriidasta.

Aikaisemman tutkimuksen perusteella säilyttäviä käännösvalintoja voidaan kääntämisen yleisellä tasolla tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin lähdeteksti vaikuttaa kohdetekstiin. Jos lähdetekstissä esiintyy tiettyjä elementtejä, ne siirtyvät herkästi myös kohdetekstiin. Tämä on tullut esille muun muassa käännösuniversaaleja koskevassa tutkimuksessa, jossa on tutkittu käännöskielelle tyypillisiä piirteitä. Säilyttäviä ja lähdetekstiä seuraavia valintoja voidaan lähestyä myös taloudellisuuden kannalta. Kääntäjä valitsee vaihtoehdoista sen, joka takaa pienimmällä ponnistuksella suurimman hyödyn. Säilyttävät ja lähdetekstin mallia seuraavat käännösvalinnat eivät kuitenkaan aina tuota ironian kannalta myönteistä lopputulosta. Ironian ilmaisema piiloinen kritiikki ei välity kohdetekstistä. Myös muokkauksia ja lisäyksiä voidaan tarkastella osana kääntämisen universaaleja: selittämisenä ja selkeyttämisenä. Lastenkirjallisuuden ironiaa käsittelevän tutkimuskirjallisuuden perusteella olisi voinut olettaa, että käännökset olisivat sisältäneet enemmän muokkauksia tai jopa ironisten kohtien poistoja. Tämän ennakko-oletuksen toteuttivat ainoastaan englanninkieliset käännökset.

Käytännössä kääntämisessä ongelmallisimmaksi nousivat ironian keinot, jotka olivat tiukasti sidoksissa lähdekieleen tai -kulttuuriin, kuten sanaleikit, sanojen semantiikasta avautuvat uudet ironiset tulkintamahdollisuudet sekä lähdekulttuurin tapojen ja ilmiöiden perusteella syntyvä ironia. Niiden kääntäminen on yleensäkin vaikeaa, mutta ironia piiloisena kritiikkinä tuo omat lisävaatimuksensa. Kokonaisuutena tarkasteltuna lukijan ironian tulkintamahdollisuuksien tukevien käännösstrategioiden osuus oli kuitenkin kaikissa käännöksissä suurempi kuin niiden, jotka heikensivät ironista tulkintaa. Myös tekstien ironinen luonne säilyi yhtä tekstiä lukuun ottamatta. Englanninkielinen käännös Luki-live-teoksesta muutti sen yhteiskuntakritiikkiä sisältävästä nuortenromaanista nokkelaksi ihmissuhdekuvaukseksi.

Lastenkirjallisuuden ironian kääntämisen kannalta kiinnostava löytö olivat sävypartikkelit, jotka vihjaavat muun muassa puhujan asennoitumisesta. Niillä voi olla ratkaiseva merkitys nuoren lukijan tulkintaan. Tosin tekstianalyysin perusteella ei voida tietää, kuinka tietoisia kääntäjän valintoja sävypartikkelien lisäämiset olivat. Lastenkirjallisuuden ironiaa voitaisiin tutkia laajemmilla aineistoilla nimenomaan sävypartikkelien ja muiden ironista intensiteettiä lisäävien käännösvalintojen näkökulmasta. On kuitenkin pidettävä mielessä, että tämäntyyppiset lisäykset voivat liittyä myös tekstin muihin elementteihin, kuten sujuvuuden lisäämiseen. Lukijan tulkintaa vahvistavien käännösvalintojen suhteen on vallittava tietty tasapaino, jossa kunnioitetaan ironian implisiittistä luonnetta. Christine Nöstlinger käytti lastenromaanissaan ironiaa keinona puhua erilaisille lukijoille, aikuisillekin. Jotta ironia säilyttäisi tehonsa tällaisena keinona, käännösvaiheessa on mietittävä myös tekstin eri lukijoiden ironian tulkintaa tukevia ratkaisuja. Lukijan on saatava iloita ironian keksimisestä.