LL Tom Saariahon sosiaalipsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja

Chronic pain, depressiveness and pain disability - The role of Early Maladaptive Schemas among Finnish pain patients and a control sample (Pitkäaikainen kipu, masentuneisuus ja kivun aiheuttama haitta - Varhaisten haitallisten skeemojen merkitys suomalaisilla kipupotilailla ja verrokkiryhmällä)

tarkastetaan 11.2.2012 klo 12 Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön luentosalissa, Medisiinarinkatu 3, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Heimo Viinamäki (Itä-Suomen yliopisto). Kustoksena toimii professori Matti Joukamaa.

                                                ***

Tom Saariaho on syntynyt Turussa ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin ja anestesiologian erikoislääkärin tutkinnot Kuopion yliopistossa ja on psykoterapeutti. Hän on toiminut kipulääkärinä vuodesta 1995 lähtien.

Saariahon väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1699, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8700-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1165, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8701-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Tom Saariaho, puh. +358 44 382 4511, tom.saariaho@gmail.com

LEHDISTÖTIEDOTE

Tom Saariahon väitöstutkimus on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jonka nimenä on ’Kipupotilaiden psyykkisen profiilin kartoitus’. Tutkimuksen kipupotilaat olivat pitkäaikaiskipupotilaita, jotka tulivat ensimmäiselle kipupoliklinikkakäynnilleen kuudelle eri kipupoliklinikalle Keski- ja Pohjois-Suomessa. Vertailuaineisto muodostui Raahen kaupungin kuntatyöntekijöistä. Tutkimusmenetelmä oli poikkileikkaustutkimus, mihin liittyi haastattelu ja kyselyjä. Varhaisen vahingollisen lapsuuskokemuksen olemassaoloa arvioitiin suomenkielisellä Young Schema Questionnaire –kyselyllä (YSQ-S2-extended), joka on kehitetty mittaamaan 18 varhaista maladaptiivista eli haitallista skeemaa.

Ensimmäinen osatutkimus käsitteli itse YSQ-S2-extended mittaria ja konfirmatorisella faktorianalyysillä voitiin ensimmäistä kertaa osoittaa 18 varhaisen maladaptiivisen skeeman (EMS) malli.

Toisessa osatutkimuksessa osoitettiin, että noin 60 %:lla kipupotilaista oli kohollaan oleva varhainen maladaptiivinen skeema. Tähän ryhmään kuuluvat kipupotilaat kokivat voimakkaampaa kipua, heidän kipunsa oli kestänyt kauemmin ja heidän kipunsa aiheuttama haitta oli suurempi. Vaativuuden/ylikriittisyyden ja uhrautumisen -skeemat esiintyivät yleisimmin ja ne johtivat käyttäytymiseen, joka hankaloitti heidän kiputilaansa. Tunnevaje–skeema ennusti kipupotilailla kivun aiheuttamaa haittaa yhtä paljon kuin kipupaikkojen lukumäärä ja kivun voimakkuus.

Kolmannessa osatutkimuksessa vertailtiin tutkimusaineistoja keskenään ja huomattiin, että kipupotilaat arvioivat voimakkaammaksi skeemoja, jotka viittasivat katastrofiajatuksiin, pessimismiin ja kyvyttömyyteen toimia itsenäisesti. Voimakkainta kivun aiheuttamaa haittaa kokevilla kipupotilailla esiintyi nousua hylkääminen/ epävakaisuus, epäluottamus/ hyväksikäyttö, tunnevaje, vajavuus/ häpeä ja sosiaalinen eristäytyminen/ vieraantuminen -skeemoissa. Tämä tukee ajatusta, että vaikeinta kivun aiheuttamaa haittaa kokevat kipupotilaat kärsivät varhaisesta tunneperäisestä kaltoinkohtelusta.

Neljännessä osatyössä skeema-arvoille suoritettiin eksploratiivinen faktorianalyysi, jotta mahdollisia psyykkisiä ’henkilötyyppejä’ voitaisiin havaita. Kipupotilailla ilmeni kaksi ja verrokkiaineistolla kolme skeemafaktoria. Kipupotilaiden ensimmäinen ja suurempi skeemafaktori ilmensi häpeällistä, puutteellista, sosiaalisesti eristäytynyttä, epäonnistunutta, tunneperäisesti estynyttä, vaillejäänyttä ja alistunutta ’henkilötyyppiä’, joka yhdistyi voimakkaasti heidän masentuneisuuteensa. Toinen skeemafaktori kuvasti vaativaa, hyväksyntää hakevaa, uhrautuvaa ja rankaisevaa ’henkilötyyppiä’. Tämä skeemafaktori sekä uhrautuminen- ja vaativuus/ylikriittisyys skeemat viittasivat samankaltaiseen tiedollis-tunneperäiseen rakenteeseen, joka johti kipusairautta pahentavaan käyttäytymiseen.

Viidennessä osatyössä havaittiin, että kipupotilailla sekä kipeillä verrokeilla  tutkimusaineisto viittasi samankaltaiseen kipumalliin, jossa skeemafaktorit ennustivat masentuneisuutta, ja sekä masentuneisuus että kivun voimakkuus ennustivat kivun aiheuttamaa haittaa, joka oli ’päätepiste’. Mallit erosivat kuitenkin toisistaan masentuneisuuden ja kivun voimakkuuden välisen polun suunnassa – masentuneisuus ennusti kivun voimakkuutta kipupotilailla ja tilanne oli päinvastainen verrokeilla. Kipupotilailla masentuneisuus vaikutti 11-kertaa enemmän kuin kivun voimakkuus ja verrokeilla kivunvoimakkuus vaikutti 5,6 kertaa enemmän kuin masentuneisuus kivun aiheuttamaan haittaan. Kun kivun kesto oli jatkunut yli kahden vuoden ajan, masentuneisuudesta tuli yksinomainen kivun aiheuttamaa haittaa ennustava tekijä kipupotilasaineistossa.

Lapsuudenaikaisilla traumaattisilla kokemuksilla on pitkäaikaiset vaikutukset hyvinvointiin ja sairastavuuteen. Tämä tutkimus korostaa varhaisten haitallisten skeemojen seurauksia kroonisessa kivussa ja sen seuralaisessa, masennuksessa. Molemmat aiheuttavat huomattavan elämän laadun heikkenemisen. Skeematerapia voi tarjota erityistä apua kroonisten kipupotilaiden hoitomenetelmänä.