FM Tiina Tuomisen käännöstieteen (englanti) alaan kuuluva väitöskirja

The Art of Accidental Reading and Incidental Listening. An Empirical Study on the Viewing of Subtitled Films (Vahingossa lukemisen ja sattumalta kuuntelemisen taito. Empiirinen tutkimus tekstitettyjen elokuvien katselemisesta)

tarkastetaan 12.1.2013 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Aline Remael (Artesis University College & University of Antwerp). Kustoksena toimii dosentti Riitta Oittinen.

                                                ***

Tiina Tuominen on syntynyt Kuusankoskella ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa.

Tuomisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1794, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-9007-1, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1270, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-9008-8, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Tiina Tuominen, 040-541 3884, tiina.k.tuominen@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Televisio- ja elokuvatekstitykset ovat Suomessa laajalti luettu tekstityyppi, ja niiden laatu synnyttää usein kriittistäkin keskustelua. Kun katsojat kommentoivat ruututekstejä, kommentit ovat usein sävyltään kielteisiä ja keskittyvät kääntäjien tekemiin virheisiin, joskus hilpeyttäkin herättäviin ”käännöskukkasiin”. Usein myös kyseenalaistetaan tekstitysten tarpeellisuus, sillä moni katsoja kokee pystyvänsä seuraamaan englanninkielisiä ohjelmia ilman tekstitystäkin. Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan vielä kerro, millaisia aidot vastaanottotilanteet ovat ja miten hyvin tekstitykset palvelevat katsojia. Tämä tutkimus on syntynyt vastaamaan noihin kysymyksiin ja selvittämään, millä tavalla katsojat suhtautuvat tekstityksiin ja miten he katsovat tekstitettyä elokuvaa.

Tutkimuksessa kolme koehenkilöryhmää kävi elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Bridget Jones: elämä jatkuu, ja elokuvan jälkeen kukin ryhmä keskusteli katselukokemuksestaan tutkijan johdolla. Keskustelut osoittivat, että sekä tekstityksellä että englanninkielisellä puheella oli ollut jonkinlainen rooli kaikkien koehenkilöiden katselukokemuksessa, vaikka eri ihmiset seuraavatkin tekstitystä ja puhetta hieman eri tavoin. Keskusteluissa mainittiin neljä erilaista tapaa katsoa tekstitettyä elokuvaa: seurataan vain englanninkielistä puhetta, seurataan vain tekstitystä, seurataan ensisijaisesti puhetta (ja tekstitystä sen tukena) tai seurataan ensisijaisesti tekstitystä (ja puhetta sen tukena). Keskustelut osoittivat kuitenkin, ettei kukaan ollut pystynyt seuraamaan yksinomaan puhetta tai tekstitystä, vaan esimerkiksi ne, jotka sanoivat seuraavansa vain englanninkielistä puhetta, siteerasivatkin keskustelussa tekstitystä. On kuitenkin yksilöllistä, kumpi näistä on ensisijaisessa roolissa.

Keskusteluissa esitettiin varsin myönteisiä asenteita ruututekstejä kohtaan. Tekstitystä ei kritisoitu voimakkaasti, eikä valtaosa keskustelijoista esimerkiksi muistanut tekstityksessä esiintynyttä käännösvirhettä. Keskusteluissa mainitut ongelmalliset tekstityskohdat tuntuivat synnyttäneen ennemmin hämmennystä kuin kielteisiä asenteita. Tosin suvaitsevaisuus voi osin johtua keskustelutilanteesta, jossa koehenkilöt pyrkivät olemaan diplomaattisia tutkijaa kohtaan. Siitä syystä keskusteluaineistoja myös verrattiin esimerkiksi internetissä esiintyneisiin ruututekstejä koskeviin kommentteihin. Vertailu osoitti, että nettikommentit ovat virhekeskeisempiä ja kriittisempiä kuin keskustelut, mutta myös nettikommenteissa oli havaittavissa tekstitysten hyväksyminen informaation välittämisen kanavaksi ja ymmärrystä audiovisuaalisen kääntämisen haasteita kohtaan.

Ongelmallisimpina tekstitysten piirteinä keskusteluissa tulivat esiin sellaiset elementit, jotka syystä tai toisesta keskeyttävät normaalin katselu- ja lukuprosessin ja vetävät katsojan huomiota liikaa tekstitykseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kömpelöt virkerakenteet tai vieraat sanat. Tällöin kyse ei välttämättä ole virheestä vaan vain kielellisestä elementistä, joka vaatii katsojalta tavallista enemmän huomiota. Tekstitysten lukemista kuvattiin ”automaattiseksi”, ikään kuin vahingossa tapahtuvaksi prosessiksi, jossa tekstiä ei lueta syventyen vaan pintapuolisesti silmäillen. Tällaisessa prosessissa häiriötekijäksi voi muodostua mikä tahansa asia, joka vaatii niin paljon huomiota, että normaali, silmäilevä lukeminen keskeytyy. Voitaisiin siis sanoa, että tekstityksen laatu on katsojille tärkeää, mutta yksittäisiä käännösvirheitä olennaisempaa on tekstityksen yleinen sujuvuus ja audiovisuaaliseen kokonaisuuteen sopivuus. Tekstitykset ovat joka tapauksessa luonteva osa suomalaista katselukokemusta, ja niihin luotetaan jopa niin paljon, että jotkut sanovat oppivansa kieliä - sekä vieraita kieliä että omaa äidinkieltään - niiden avulla.