YTM Tytti Erästön kansainvälisen politiikan alaan kuuluva väitöskirja

Enforcing the laws of anarchical society: the case of Iran in the United Nations Security Council
(Lain toimeenpano anarkisessa yhteisössä: Iranin tapaus YK:n turvallisuusneuvostossa)

tarkastetaan 25.1.2013 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on apulaisprofessori Tom Sauer (Antwerpenin yliopisto, Belgia). Kustoksena toimii professori Hiski Haukkala.

                                                ***

Tytti Erästö on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii vierailevana tutkijana Harvardin yliopiston Belfer-keskuksessa.

Erästön väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1801, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-9024-8, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1277, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-9025-5, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite:
Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Tytti Erästö, tytti.erasto@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Väitöskirja kiinnittää huomiota siihen, että kansainväliset normit eivät ainoastaan luo järjestystä asettaen rajoja valtioiden toiminnalle, vaan ne myös määrittävät enenevässä määrin jäsenyyttä ja ulkopuolisuutta kansainvälisessä yhteisössä. Ulossulkemisen taustalla vaikuttaa erityisesti kansalliseen analogiaan perustuva valtiorikollisuuden ajatus, joka on ristiriidassa perinteisen suvereniteettiperiaatteen kanssa.

Normeihin mukautuvien kansainvälisen yhteisön jäsenten ja norminrikkojien välisen rajanvedon poliittisuutta ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan väitöskirjassa englantilaisen koulukunnan teorian kautta. Teoreettisen kehikon avulla on mahdollista määritellä tiettyjä ehtoja, joiden avulla voidaan arvioida normien toimeenpanon mielekkyyttä yksittäisissä tapauksissa. Tähän liittyy myös tutkimuskysymys, joka pohtii YK:n turvallisuusneuvoston asettamien pakotteiden perusteita sekä niiden vaikutuksia Iranin ydinohjelmaa koskevassa kiistassa ja laajemmin kansainvälisessä yhteisössä.

Keskeinen johtopäätös on, että YK:n turvallisuusneuvoston pakotepolitiikka ei ole edistänyt diplomaattisen ratkaisun löytymistä Iranin ydinohjelmaa koskevassa kiistassa, vaan se on päinvastoin osaltaan kärjistänyt taustalla olevia poliittisia konflikteja ja vaikeuttanut kompromissin löytämistä.

Väitöskirjassa korostetaan tavoitteiden selkiyttämisen sekä kompromissiin perustuvan konfliktinratkaisun tärkeyttä kiistan selvittämiseksi. Tämä puolestaan edellyttää jo vedettyjen rajalinjojen purkamista sekä perustavanlaatuista muutosta niin Iranin ja Yhdysvaltain kahdenvälisissä suhteissa kuin monenkeskisen diplomatiankin tasolla: siinä kun Iranin ja Yhdysvaltain tulisi pyrkiä pääsemään vihollisuusparadigman yli, Iranin ydinkiistaa hoitavan YK:n pysyvistä jäsenistä ja Saksasta koostuvan ns. P5+1 -ryhmän olisi harkittava uudelleen pakotetoimien taustalla olevia vaatimuksia ja olettamuksia.

Iranin tapaus osoittaa, ettei ydinaseiden leviämisen estäminen voi tapahtua pelkästään hallinnan ja pakottamisen kautta, varsinkin kun normien toimeenpano peittää alleen poliittisen konfliktin. Se vaatii myös sovittelevaa diplomatiaa ja puolueetonta turvallisuusdilemmojen tunnustamista, mikä on erityisen vaikeaa tilanteessa jossa mahdollisen uuden ydinasevallan legitimiteetti on kyseenalaistettu ulossulkemisen kautta.