FM Salla Palmi-Felinin historian alaan kuuluva väitöskirja

God’s Gifth which Cannot be Sold”: Knowledge-Selling Professions in the Literature of Pastoral Care in the thirteenth and fourteenth Centuries (“Jumalan lahjaa ei voi myydä”: Tietoa myyvät ammatit 1200 - 1300-lukujen sielunhoidollisessa kirjallisuudessa)

tarkastetaan 25.1.2014 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjinä ovat dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner (Helsingin yliopisto) ja dosentti Pauli Annala (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Christian Krötzl.

Keskiajan tietotyöläiset
– Asianajajat, lääkärit ja opettajat 1200- ja 1300 –lukujen sielunhoidollisessa kirjallisuudessa

Nykyjajan palkkatyöläisistä moni saa elantonsa tiedon hallinnasta ja käsittelystä, ja näiden ammattien edustajien olisi varmasti vaikea uskoa että heidän ammattinsa voitaisiin nähdä syntisenä ja vastoin Jumalan tahtoa olevana. Näin oli nimittäin keskiajalla, jolloin tiedon myyminen oli raskas synti.
Väitöskirjatutkimus käsittelee tiedon myymisestä 1200-luvulla käytyä kiistaa. Asianajajien, lääkäreiden ja opettajien oikeus pyytää palkkaa työstään koettiin kyseenalaisena, sillä tieto nähtiin Jumalalta saatuna lahjana, joka tuli jakaa eteenpäin ilmaiseksi. Ajatus tiedosta Jumalan lahjana ei ollut uusi, vaan lähtöisin jo antiikin ajoilta, mutta tuli jälleen ajankohtaiseksi tietotyöläisten palkkakysymyksen herätessä.

Kysymys tietoa myyvien ammattien oikeutuksesta palkkaan kytkeytyi läntisessä kristikunnassa koettuihin taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Kaupungistuinen, rahatalouden nousu sekä yliopistolaitoksen synty loivat pohjan työn muutokselle. Muutokset heijastuivat myös katoliseen kirkkoon, jonka papisto oli haasteiden edessä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutoksia pyrittiin hallitsemaan muun muassa velvoittamalla seurakuntalaiset vuosittaiseen ripittäytymiseen, jolloin pappi pystyi ohjaamaan heitä henkilökohtaisesti kohti hyveellistä elämää. Kirkko joutui myös päivittämään suhtautumistaan eri ammatteihin, sillä vanha näkemys kristityille soveltuvista ammateista ei sopinut enää uuteen yhteiskuntaan.

Rippi-isien avuksi kirjoitettiin ohjekirjoja, konfessionaaleja, ja tämän tutkimuksen päälähteet ovat Fransiskaanien ja Dominikaanien kirjoittamat rippi-isien ohjekirjat,. Fransiskaanit ja Dominikaait kirjoittivat yli puolet konfessionaaleista ja heidän vaikutusvaltansa tutkimusajankohtana on kiistämätön. Ohjekirjat levisivät laajalti ympäri läntistä kristikuntaa ja yhtenäistivät ajattelua eri puolilla Eurooppaa.

Ohjekirjojen fokus ei ollut syvällisessä teologisessa diskurssissa tai näiden ammattien syntien listaamisessa sinällään, vaan nimenomaan papiston ohjeistamisessa siinä, miten ohjata ammattien edustajia ripissä ja samalla informoida tietoa myyvissä ammateissa työskenteleviä siitä, mitten heidän tulee ammatissaan toimia pelastaakseen sielunsa.
Tutkimuksessa vertailtiin tietoa myyviä ammatteja myös muihin ammattiryhmiin. Kauppiaat ja koronkiskojat olivat ryhmä, johon kirkon suhtautuminen oli pitkään ollut negatiivinen. Taloudellisten muutosten keskellä teologeilla oli paineita hyväksyä myös nämä ammattiryhmät ja ammatissa toimimisen edellytykseksi tulikin toimiminen yhteiseksi hyväksi. Tietoa myyvillä ammateilla oli myös paljon yhteisiä piirteitä pappien kanssa. Pappeja ei kuitenkaan luettu kuuluvaksi tietoaan myyviin ammatteihin, vaikka hekin kohtasivat syytteitä simoniasta, eli hengellisten toimitusten myymisestä. Suurin ero tietoa myyviin ammatteihin oli kuitenkin se, että papit saivat elantonsa kirkolta, eivätkä olleet mukana palkkakeskustelussa.

Tutkimuksen kattaman ajanjakson aikana opettajat, asianajajat ja lääkärit vakiinnuttivat ammattinsa, muodostivat toiminnalleen eettiset ohjenuorat ja löysivät paikkansa osana yhteisöä. Tämä kehitys edellytti myös kirkon näkemyksen hyvälle kristitylle sopivien ammattien muuttumista joustavammaksi ja avoimemmaksi muuttuvaa työelämää kohtaan. Työn tärkeimmäksi päämääräksi muodostui yhteiseksi hyväksi toimiminen. Useimmissa tapauksissa ammatti itsessään ei enää muodostanut estettä sielun pelastumiselle, vaan ammattilainen omalla toiminnallaan vastasi sielunsa kohtalosta.

Kuten oli ilmeistä jo palkkakysymyksen noustessa esiin, tietoa myyvät ammatit saivat lopulta oikeuden pyytää palkkaa työstään. Palkka oikeutettiin työllä jota he tekivät, ei tiedon myymisellä. Palkan kieltäminen olisi ollut käytännössä mahdottomuus, sillä taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia ei enää voinut pysäyttää. Toinen tärkeä teema palkkakysymykseen liittyen oli vaatimus auttaa köyhiä pyyteettä. Kysymys köyhien auttamisesta ilmaiseksi oli voimakkaasti esillä kaikissa 1200- ja 1300-luvun sielunhoidollisissa lähteissä. Samaan aikaan köyhyys nousu merkittäväksi kaupungistumisen mukanaan tuomaksi ongelmaksi, mikä todennäköisesti aiheutti teeman esiintymisen myös lähdeaineistossa. Tietoa myyvät ammattilaiset olivat uusien ammattiryhmien pioneereja ja uudesta sosiaalisesta tilanteesta keskusteltiin heidän kauttaan.
Tutkimus hyödyttää keskiajantutkimusta demonstroimalla ja laajentamalla kytköstä sosiaalisten muutosten ja uusien ammattien välillä, valottaen samalla näiden ammattien kehitystä ja niiden eettisten ohjenuorien muodostumista. Tutkimus ei keskity näihin ammatteihin itsessään, vaan tarkastelee niitä laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Taloudelliset muutokset, kaupungistuminen, köyhyyskysymys sekä yliopistojen ja uusien ammattien synty ovat kaikki saman ilmiön eri puolia ja vuorovaikutuksessa keskenään.

Lisäksi vähän hyödynnetyn lähdeaineiston, konfessionaalien, käyttö avaa uusia mahdollisuuksia ammattien ja yhteiskunnan tutkimukseen. Yksittäisiä ammatteja on tutkittu aiemmin vain vähän ja rippi-isien ohjekirjat tarjoavat jatkotutkimukselle erinomaisen lähdepohjan. Sielunhoidolliset lähteet tarjoavat lisäksi tärkeän lähdegenren muussa lähdeaineistossa usein piiloon jääville ryhmille, kuten esimerkiksi köyhille, jotka jäävät monen keskiajan virallisen lähteen ulkopuolelle.
 
Tämän tutkimuksen lähdeaineiston perusteella voidaan sanoa, että konfessionaalit heijastivat ympärillään olevaa yhteiskuntaa ja niillä oli merkittävä rooli siirrettäessä teologista teoriaa käytäntöön. Ohjekirjoissa käsitellyt aiheet nousivat usein sosiaalisista ongelmista. Ohjekirjojen kirjoittajat reagoivat nopeasti yhteiskunnan muutoksiin ja auttoivat luomaan säännöt uuteen tilanteeseen. Nopeasta reagoinnistaan huolimatta rippi-isien ohjekirjat eivät luoneet aktiivisesti uutta, vaan hyödynsivät aiempien auktorien näkemyksiä.  Tiedon myymisen kieltämisen alkuperäkin juonsi juurensa jo antiikin ajasta.

1200- ja 1300-luvulla koetulla yhteiskunnallisella murroksella on tiedon myymisen lisäksi muitakin yhtymäkohtia nykypäivään, sillä yhteiskunta elää tälläkin hetkellä voimakasta muutosta. Kenties pätkätyöläiset ovat 2000-luvun vastine 1200-luvun tietotyöläisille, sillä pätkätyökulttuuri on muuttanut viime vuosina työelämää voimakkaasti. Lisäksi hyvinvointivaltion kariutuessa yhä useampia palveluita hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten 1200-luvulla tapahtunut yhteisön jäsenten velvoittaminen hyväntekeväisyyteen saattaa pian olla arkipäivää 2000-luvun Suomessakin.

                                               ******

Salla Palmi-Felin on syntynyt Lahdessa ja käynyt koulunsa Orimattilassa ja Lahdessa ja hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii johtava informaatikkona Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa.

Palmi-Felinin väitöskirja ilmestyy omakustanteena.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite ja yhteystiedot: Salla Palmi-Felin 04059208071, salla.palmi@uta.fi