FM Jenni Hokan tiedotusopin alaan kuuluva väitöskirja

Kakkoselta kaikelle kansalle: Kuulumisen politiikka YLE TV2:n arkirealistisissa sarjoissa (Politics of belonging in YLE TV2 fiction series)

tarkastetaan 1.3.2014 klo 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A1, Kalevantie 4, Tampere.

Vastaväittäjänä on dosentti, yliopistonlehtori Mervi Pantti (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii dosentti Iiris Ruoho.

Kakkoselta kaikelle kansalle: Kuulumisen politiikka YLE TV2:n arkirealistisissa sarjoissa

Tehdäänkö Rintamäkeläisissä muuta kuin juodaan kahvia? Oliko Reinikainen kaikkien kaveri? Ja mitä Hansu ja Pirre tekivät yhteisellä etelänmatkallaan? Entä onko sellainen genre olemassa kuin tamperelaissarja?

Jenni Hokan väitöskirja Kakkoselta kaikelle kansalle keskittyy seitsemään YLE TV2:n sarjaan: Heikki ja Kaija (1961/1965- 1972), Rintamäkeläiset (1972–1978), Tankki täyteen (1978, 1980), Reinikainen (1982, 1983), Sisko ja sen veli (1986), Fakta homma (1986–1988) sekä Kyllä isä osaa (1994–1995). Nämä sarjat ovat olleet suurelle osalle katsojia läheisiä, mutta eivät suinkaan kaikille vaan ne ovat olleet myös jotakin, josta on haluttu erottautua.

Jo sarjat itsessään ovat  henkilöhahmojen, juonen, lavastuksen ja puvustuksen kautta tarjonneet katsojille välineitä rajata sitä, mihin he kuuluvat - ja mihin eivät. Kuulumisella tarkoitetaan tässä kokemusta kuulumisesta johonkin yhteisöön niin identifioitumisen, oman sosiaalisen sijainnin kuin poliittisten arvojen osalta. Aineistosta nousee kolme kuulumisen yhteisöä, joihin kuulumisesta sarjoissa neuvotellaan: luokan, sukupuolen ja hyvinvointivaltion.Vaikka sarjoista usein on puhuttu yhtenä kokonaisuutena, sarjat eroavat toisistaan selvästi siinä, miten ne kutsuvat kuulumaan näihin kolmeen – tai jopa torjumaan ne kuulumisen kohteina. Kun sarjoissa liikutaan ajallisesti 1960-luvulta 1990-luvulle, näistä näkökulmista syntyy kolme tarinaa.

Ensimmäinen tarina kertoo, kuinka luokat näyttävät ensin olevan juuri katoamassa yhteiskunnan modernisoituessa, mutta tekevät paluun 1990-luvun laman aikaan. Erityisesti Heikissä ja Kaijassa modernisoituminen materiaalisessa mielessä näyttää potentiaalisesti parantavan kaikkien elämää, kun juokseva vesi, kodinkoneet ja autot tulevat lähes kaikkien ulottuville. Myöhemmissä komediasarjoissa Tankki täyteen, Fakta homma sekä Kyllä isä osaa sarjahenkilöt ovat sen sijaan enemmän tai vähemmän pudonneet tai itse jättäytyneet modernisoitumiskehityksestä. Siten sarjat kutsuvat katsojia kuitenkin kuulumaan luokkaan. Lopulta 1990-luvun Kyllä isä osaa -sarjassa kiistetään kokonaan käsitys, että modernisoituminen johtaisi luokkarajojen katoamiseen.

Toinen tarina kertoo avioliitosta sukupuolten välisen ikuisen kamppailun alueena. Sarjojen henkilöhahmot toistavat varhaisemmassa fiktiossa, kuten teatterinäytelmissä ja elokuvissa käytettyjä sukupuoliasetelmia. Toisaalta 1980-luvun sarjoista voi tulkita, että ehdoton käsitys heteroseksuaalisesta avioliitosta ihanteellisena tapana elää oli murtumassa. Kuitenkaan näissä sarjoissa, kuten Reinikainen sekä Sisko ja sen veli,  ei esitetä mitään vaihtoehtoa heteroseksuaaliselle parisuhteelle. Erona on vain se, että kamppailu ja sukupuolten väliset perustavanlaatuiset erot tekevät jo avioliiton ajatuksenkin mahdottomaksi.  

Kolmas tarina on hyvinvointivaltion murenemisen tarina. Hyvinvointivaltion ideologinen tavoite kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuudesta näyttää näiden sarjojen kautta tarkasteltuna olleen mentaalisesti mahdollinen 1960- ja 1970-luvulla ja toteutuneen ainakin jossakin määrin 1980-luvulla, mutta rapautuneen jälleen 1990-luvulla. Siinä missä erityisesti sarjassa Rintamäkeläiset, mutta myös sarjoissa Fakta homma sekä Sisko ja sen veli hyvinvointivaltion rakenteisiin ja käytäntöihin pyritään politiikan keinoin vaikuttamaan ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin vielä uskotaan, sarjassa Kyllä isä osaa jäljellä on enää fatalismi.

Moninaisen toiston, niin parodioiden, muistelun kuin uusintojen kautta kyseiset sarjat kuuluvat ikään kuin kaikille. Sarjoista ja kritiikeistä tekemäni analyysi osoittaa kuitenkin, etteivät sarjat omassa aikalaiskontekstissaankaan suinkaan olleet ”kaikkien” sarjoja. Sarjat, jotka ovat alkaneet merkitä tavallista ja keskivertoa, sisältävätkin merkittäviä erontekoja suhteessa luokkaan, sukupuoleen ja hyvinvointivaltioon kansalaisten yhteisönä.

                                               ******

Jenni Hokka on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa.

Hokan väitöskirja ilmestyy Tampere University Pressin kustantamana, Tampere University Press, Tampere 2014. ISBN 978-951-44-9363-8. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1385, Tampere University Press 2014. ISBN 978-951-44-9364-5, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai e-mail: kirjamyynti@juvenes.fi.

Lisätietoja: Jenni Hokka, +358 44 0428 534, jenni.hokka@uta.fi