LL Kari Hännisen psykiatrian alaan kuuluva väitöskirja

Selected genetic polymorphisms of epidermal growth factor, dopamine-2 receptor, neuregulin-1 and inflammatory cytokines in schizophrenia (Epidermaalisen kasvutekijän, dopamiini-2-reseptorin, neureguliini-1:n ja tulehduksellisten sytokiinien eräät geneettiset polymorfismit skitsofreniassa)

tarkastetaan 17.4.2014 klo 12 Tampereen yliopiston Arvo-rakennuksen Jarmo Visakorpi -salissa, Lääkärinkatu 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Jesper Ekelund (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Terho Lehtimäki.

Epidermaalisen kasvutekijän, dopamiini-2-reseptorin, neureguliini-1:n ja tulehduksellisten
sytokiinien geneettinen vaihtelu skitsofreniassa

Skitsofrenia on vaikea-asteinen psykoosisairaus, jonka esiintyvyys on maailmanlaajuisesti noin 1 %. Skitsofrenia alkaa yleensä nuorella aikuisiällä ja se vaikuttaa yleensä merkittävästi potilaan työ- ja toimintakykyyn, sosiaaliseen elämään ja elämänlaatuun. Skitsofrenian taloudellinen merkitys on myös huomattava potilaiden usein varhaisen eläköitymisen sekä sairauden vaatimien hoitojen ja kuntoutuksen takia.
 
Skitsofrenian tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta nykykäsityksen mukaan sekä perinnöllisillä että ympäristötekijöillä on merkitystä sairauden synnyssä. Tutkimusten mukaan perinnöllisten tekijöiden osuus skitsofreniassa on noin 80 %. Skitsofrenian syistä on kehitetty useita teorioita, joista merkittävimmissä sairauden taustalla esitetään olevan keskushermoston kehityshäiriö, keskushermoston rappeutuminen tai aivojen dopamiini- tai glutamaattivälitteisten hermoratojen häiriö.
 
Skitsofrenialle altistavia geenejä on etsitty molekyyligeneettisin menetelmin yli 20 vuoden ajan ja useita lupaavia geenejä tai geenialueita on löydetty kytkentäanalyysien, kandidaattigeenimenetelmän ja uusimpana genominlaajuisten assosiaatiotutkimusten avulla. Monet löydökset on kyetty toistamaan, mutta kaikista on myös ristiriitaisia tuloksia. Syyksi on arveltu muun muassa etnisiä eroja eri tutkimusaineistojen välillä.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kandidaattigeenimenetelmällä dopamiini- ja keskushermoston kehityshäiriö – teorioiden pohjalta tiettyjen keskushermoston kehitykseen ja dopamiinihermovälitykseen vaikuttavien geenien geneettisen vaihtelun yhteyttä skitsofreniaan ja sen alkamisikään. Tutkimus koostui viidestä osatyöstä, joissa oli mukana osatyöstä riippuen 50–188 skitsofreniapotilasta ja 94–400 tervettä kontrollihenkilöä. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä yhteyksiä interleukiini-1-geenikompleksin, tuumorinekroositekijä-alfan sekä dopamiini-2-reseptorin geneettisen vaihtelun ja skitsofreniaan sairastumisen välillä. Epidermaalisen kasvutekijän ja interleukiini-1-betan geenien geneettisen vaihtelun havaittiin puolestaan olevan yhteydessä skitsofrenian sairastumisikään. Mielenkiintoisena löydöksenä todettiin lisäksi neureguliini-1- ja interleukiini-1-beta-geenien merkittävä yhteisvaikutus suhteessa sairastumisriskiin. Tutkittujen geenien vaihtelun yhteys skitsofreniaan oli suuruudeltaan kohtalainen nostaen skitsofreniariskin noin 1.5-2-kertaiseksi niillä henkilöillä, joilla oli skitsofrenialle altistava geenirakenne. Poikkeuksena oli edellä mainittu neureguliini-1- ja interleukiini-1-beta -geenien yhteisvaikutus, jossa tässä aineistossa geneettiseltä rakenteeltaan suurimman skitsofreniariskin ryhmässä oli peräti 10-kertainen riski sairastua skitsofreniaan verrattuna pienimmän riskin ryhmään.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tämä tutkimus antaa uutta tietoa skitsofrenialle altistavista geenivaihteluista suomalaisessa aineistossa. Lisäksi tulokset viittaavat siihen, että geneettinen vaihtelu on yhteydessä myös skitsofrenian sairastumisikään. Tutkimustulokset tukevat skitsofrenian dopamiiniteoriaa sekä keskushermoston kehityshäiriöhypoteesia. Tutkimus on luonteeltaan skitsofrenian perustutkimusta, jonka tarkoitus on mahdollistaa sairauden mekanismien tarkempi ymmärtäminen ja sillä tavoin auttaa kehittämään entistä tehokkaampia hoitomuotoja tähän vakavaan sairauteen.

                                               ******

Kari Hänninen on syntynyt Helsingissä ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 2000 lähtien ylilääkärinä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä.

Hännisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1916, Tampere University Press, Tampere 2014. ISBN 978-951-44-9400-0, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1400, Tampere University Press 2014. ISBN 978-951-44-9401-7, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite:
Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai e-mail: kirjamyynti@juvenes.fi.

Lisätietoja:
Kari Hänninen, puh. 050-559 7116, kari.hanninen@eksote.fi