Väinö Voionmaa (1869-1947)
- sosialidemokraattien omantunnon ääni

Kansainvälisyys oli Voionmaalle tärkeää. Hän vaati suomalaisia uskomaan Kansainliittoon vielä järjestön lopun häämöttäessä 1930-luvun lopulla. Voionmaa oli Suomen Kansainliiton valtuuskunnan jäsen tai varajäsen vuosina 1922-28 ja 1935-36. Väinö Voionmaa oli mukana neuvottelemassa rauhaa niin Tartossa 1920 kuin molemmilla kerroilla (1940 ja 1944) Moskovassakin. Voionmaa oli eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja 1931-33 ja 1940-45. Hän oli Tannerin vähemmistöhallituksen ulkoministeri 1926-27 ja Cajanderin 3. hallituksen kauppa -ja teollisuusministeri 1937-39.

Väinö Voionmaa kirjoitti kerran vaimolleen Ilmalle, että todellinen Voionmaa oli kiinnostunut vain Tampereen historiasta. Väinö Voionmaa olikin paitsi poliitikko myös tiedemies. Hän oli kollektivisti ja kiinnostunut ennen kaikkea työväenluokan historiasta. Voionmaan tutkimustyön ansiosta talousmaantieteellinen näkemys vakiintui historiatieteessä. Filosofian tohtori Voionmaa toimi Helsingin yliopiston dosenttina 1903-18, Pohjoismaisen historian ylimääräisenä professorina 1918-36 sekä Yhteiskunnallisen Korkeakoulun (joka myöhemmin siirrettiin Tampereelle ja otti nimen Tampereen yliopisto) kanslerina 1945-47. Tiedemaailmassa Väinö Voionmaasta tuli suomalaisen tiede-elämän salonkisosialisti, joka saavutti arvostusta ja jonka olemassaoloon saatettiin aina viitata, kun tiedemaailmaa syytettiin porvarillisuudesta ja vasemmistolaisten syrjimisestä. Professori Voionmaan tuotanto oli laaja, esimerkkeinä mainittakoot Tampereen kaupungin historia (3 osaa, 1903-10; 4-osainen uusi laitos 1929-35), Sosialidemokratian vuosisata (1906-09), Suomalaisia keskiajan tutkimuksia (1912), Suomi Jäämerellä (1918) ja Hämäläinen eräkausi (1948).