etusivu
info
haku
muistatko?

 

KAUPUNKI
1870-1900

ALUE
Kaupunginosat
Teksti: Irina Kyllönen

Kyttälän saneeraus ja Uusi Kyttälä

[Vanha Kyttälä] [Kyttälän liitos 1877] [Kyttälän häädöt ja saneeraus 1892] [Uusi asemakaava]

Skyttälä gamla tomter

Kyttälän saneeraus merkitsi olemassaolevien talojen raivausta, mäkien ja kuoppien tasaamista ja uusien katujen linjaamista. Kuvassa on mahdollisesti rakenteilla Ruuskasen talo Koskikadun ja Hämeenkadun kulmassa. Kuvan teksti: "Skyttälä gamla tomter - Kyttälän vanhat talousasemat". Kabinettikortti vuodelta 1892. Kuvaaja Svante Lagergrén, Vapriikin kuva-arkisto.

Kyttälän häädöt 1890

Jo 1877 luotu Kyttälän ruutuasemakaava vahvistettiin lopulta 1886. Kaupunki ryhtyi myymään uuden kaavan mukaisia tontteja 1890. Samana vuonna irtisanottiin vanhan Kyttälän talonomistajien vuokrasopimukset. Entisten asukkaiden oli käytännössä pakko lähteä Kyttälästä, sillä uuden kaavan mukaisen tontin neliömetrihinta vastasi tavallisen työläisen parin päivän palkkaa. Entiset asukkaat kuitenkin valittivat senaattiin häätöpäätöksestä, ja kaupunki joutui uusimaan joidenkin vuokrasopimukset kymmeneksi vuodeksi tai toistaiseksi. Kaupunki tarjosi tontinvuokraajille Tammelan uudesta työläiskaupunginosasta edullisia tontteja, joille nämä saattoivat siirtää talonsa, mutta vain harva tarttui tilaisuuteen. Jonkin verran kyttäläläisiä muutti myös Järvensivun esikaupunkiin, joka oli alkanut muotoutua 1890.

Kyttälän ongelma oli laaja vuokralaisväestö: häädön yhteydessä havaittiin, että 158 talonomistajan suojissa asusti arviolta pari kolme tuhatta vähävaraista ihmistä. Heitä auttaakseen kaupunki asetti komitean, joka päätti myöntää muuttoavustusta hädänalaisimmille, jotta nämä eivät kaatuisi kaupungin vaivaishoidon rasitukseksi. Pelkkä raha-avustus ei riittänyt, vaan kaupungin oli lisäksi osoitettava tonttimaata, jolle kurjimmat saattoivat siirtää mökkinsä tai rakentaa uuden. Sanomalehtitietojen mukaan kodittomaksi joutuneista osa asui ulkorakennuksessa ja kellareissa.

Armonkallion syntyy

Tammikuussa kaupunginarkkitehti Lambert Pettersson mittasi ja kaavoitti tonttimaata Soukanlahden vuorilta, jonne syntyi Armonkallion kaupunginosa. Kaupunki myönsi muuttajille viisi vuokratonta vapaavuotta eli "armon vuotta", kuten muuttajat niitä nimittivät, ja tästä sai kaupunginosa nimensä. Armonkalliolle oli paljon tulijoita, ja vuonna 1900 siellä asui yli kaksi tuhatta henkeä. Armonkallion elinolot eivät suuresti poikenneet vanhan Kyttälän oloista. Asumistiheys oli yhtä korkea kuin vanhassa Kyttälässä, noin 3,7 asukasta huonetta kohti. Osa työväen asunnoista Armonkalliolla oli yhteiskeittiöasuntoja, mutta uuteen kaupunginosaan rakennettiin myös paljon yhden huoneen ja keittiön asuntoja. Viranomaiset pitivät näiden asuntojen perheelle suomaa yksityisyyttä ja lisätilaa huomattavana parannuksena työväestön asuinoloihin.

Kyttälän saneeraus

Kyttälään vahvistettu ruutuasemakaava merkitsi käytännössä olemassa olevien rakennusten purkamista ja valtavaa rakennustyötä. Yksikään uuden ruutuasemakaavan kaduista ei noudatellut vanhan Kyttälän kulkureittejä. Saneeraustyöt aloitettiin Hämeenkadusta, joka oli uudessa asemakaavassa jatkettu Tammerkosken yli rautatieasemalle asti. Sen varrella olevat tontit oli myyty ensimmäisenä, ja työt etenivät vähitellen etelään ja pohjoiseen päin sitä myöten kun tontteja saatiin kaupaksi.

Tuomiokirkonkatua 1911

Saneerauksen myötä Kyttälän kadut saivat jalkakäytävät ja likavedet johdettiin kadunalaisiin viemäreihin. Kaupunkijärjestys myös vaati, että talot oli rakennettava kadun reunaan kiinni. Näkymä Tuomiokirkonkadulta 1911. Kuvaaja: Axel Tammelander, Vapriikin kuva-arkisto.


Saneerauksen aikana kaupungin vesijohto ja viemärijärjestelmä ulotettiin kosken itärannalle. Ronganoja katettiin ja siitä tehtiin maan alla kulkeva valtaoja, johon sivuviemäreitä ja viemärikaivoja pitkin johdettiin Juhannuskylän ja Hämeenkadun pohjoispuolen likavedet. Hämeenkadun eteläpuolisia likavesiä varten rakennettiin Verkatehtaankadun alle samanlainen valtaoja.

Saneerauksen yhteydessä toteutetun viemäröinnin toivottiin paitsi lisäävän asumismukavuutta myös parantavan Kyttälän hygieniaa ja parantavan kaivoveden laatua. Likakaivoja oli rakennettu 112 taloon, kun 179 talosta se puuttui. Kaupunginlääkäri Idman kirjoitti terveyslautakunnan vuosikertomuksessa 1894, että likakaivot olivat käytännössä hyödyttömiä harvalattiaisten käymälöiden ja navettojen vuoksi, sillä niistä valuvat jätteet ovat haitaksi ympäristölle. Tammerkosken itäpuolen 146 kaivosta 32 oli kelvotonta, 106 huonoa ja ainoastaan kahdeksassa kaivossa oli hyvä vesi.

Vanhan Kyttälän kadut olivat saaneet nimensä kansan suussa ja monet niistä siirtyivät sellaisenaan uuden asemakaavan nimiksi, mm. Verkatehtaankatu, Koskikatu ja Rautatienkatu. Talojen mukaan nimetyt Siukolankatu, Erkkilänkatu ja Otavalankatu ovat myös peräisin vanhasta Kyttälästä.

1894 mennessä oli Ronganojan ja nykyisen Suvantokadun välinen alue oli suurelta osin rakennettu uudelleen. Juhannuskylä ja Sorin ahde kuitenkin säilyivät entisellään 1910-luvulle asti. Juhannuskylässä oli joitakin vuokralaisia, joiden tonttien sopimus ulottui vuoteen 1925. Lisäksi 1900-luvun alussa levinnyt jugend-tyyli oli muuttanut mieltymyksiä. Niinpä Juhannuskylässä ei toteutettu vuoden 1886 ruutuasemakaavaa vaan uudet kadut vedettiin myötäilemaan aikaisempia kulkureittejä.

Uusi Kyttälä oli liikekaupunginosa

mainoksia

Saneerauksen jälkeen lukuisat uudet liikkeet ja yritykset aloittivat toimintansa Kyttälässä. Hämeenkadulla sijainneen suutarin ja ravintolan mainokset Tampereen osoitekalenterissa 1895.

Hämeenkadusta tuli Tampereen tärkein liikekatu ja pääkatu. Hämeenkadun varteen nousi uudenaikaisia, kivisiä liikerakennuksia, mm. Ruuskasen uusrenessanssia edustava talo Koskipuiston ja Hämeenkadun kulmassa. Heti Kyttälän- ja Verkatehtaankaduilta alkoivat tavanomaiset puiset asuinrakennukset. Saneerauksen ja talouskasvun myötä Kyttälä muuttui liikekaupunginosaksi. Nikolai Bauer perusti Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmaan Hotelli Wasan ja sen yhteyteen ravintolan ja kahvilan. J. Nylund perusti Hämeenkatu 12:teen mannermaiseen tapaan nimetyn "Café ja Restaurantin". Alueella oli myös pientä teollisuutta. 1890-luvulla Kyttälässä toimivat Tampereen Metallivalimo, Ingeliuksen kirjekuoritehdas, Ekerdahlin kellotehdas ja Napparin nahkatehdas. Juhannuskylässä oli Hedenin urkutehdas, joka otti valikoimiinsa 1895 myös "pianintoja".

Alueen väestörakenne muuttui yhtäläisesti. Kyttälään oli muuttanut mm. tehtailija, kultaseppä, kaksi opettajaa, kasööri eli raha-asioiden hoitaja ja kamreeri. Vuonna 1900 oli työläisten määrä Kyttälän asujaimistossa laskenut 10-24 %:iin. Pohjois-Kyttälässä, Hämeenkadun ja nykyisen Satakunnankadun välisellä alueella oli tehdastyöläisten määrä pudonnut 10 %:iin. Merkittäviksi väestöryhmiksi nousivat käsityöläiset, virkamiehet ja kauppiaat joiden osuus oli 13-20%. Hämeenkadun eteläpuolen asujaimistosta oli joka neljäs liikenteen palveluksessa, luultavasti rautateillä tai ajurina, ja joka neljäs tehdastyöläinen, arvatenkin verkatehtaalla. Kyttälän muodonmuutosta kuvastaa vertailu Juhannuskylään, jonka asukkaista kaksi kolmasosaa oli edelleen tehdas-, seka- tai ulkotyöläisiä.

Tampereen kaupunki onnistui toiveidensa mukaan saneerauksella alentamaan Kyttälän asumistiheyttä, joka vuonna 1894 oli 2,4 asukasta lämmitettyä huonetta kohti ja joka vuonna 1900 aleni 2,0 asukkaaseen. Alivuokraus oli edelleen hyvin yleistä. 1899 Kyttälän pohjoisosassa 41 % talouksista piti alivuokralaisia. 1800-luvun lopun nousukausi houkutteli kaupunkiin jatkuvasti uutta työväestöä, ja oma huone oli taloudellisesti monien ulottumattomissa. Toisaalta on mahdollista, että Kyttälän häädön yhteydessä osa ilman tonttia jääneistä päätyi alivuokralaisiksi.

Lähteet:
Harjula, Minna. Tehdaskaupungin takapihat. Tampereen historiallinen seura, Tampere 2003.
Juuti, Petri. Kaupunki ja vesi: Tampereen vesihuollon ympäristöhistoria 1835-1921. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, 2001.
Kertomus yleisestä Terveys- ja sairaanhoidosta Tampereen kaupungissa v. 1894. Tampereen kaupunginarkisto.
Louhivaara, Maija. Tampereen kadunnimet.Tampereen museoiden julkaisuja 51: Tampere, 1999.
Markkola, Pirjo 1994. Työläiskodin synty: Tamperelaiset työläisperheet ja yhteiskunnallinen kysymys 1870-luvulta 1910-luvulle. Suomen historiallinen seura, Helsinki.
Rasila, Viljo 1984. Tampereen historia II. Tampere.
Tampereen osoite- ja ammattikalenteri vuodelta 1892.
Tampereen osoitekirja kesäkuulta 1895.

työ 1870-00 arki 1870-00 valta 1870-00 liikkuminen 1870-00 kulttuuri 1870-00 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1918-1940 kaupunki 1900-1918