etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

YMPÄRISTÖ
ALUE
VÄESTÖ





Teksti Jarmo Peltola

Kaupunki 1918-1940

Vuonna 1918 Tampere sijaitsi pienellä maantieteellisellä alueella. Vuonna 1940 kaupungin maapinta-ala oli liki viisinkertainen kansalaissodan vuoteen verrattuna. Myös kaupungin väkiluku kasvoi, joskaan ei aivan samassa suhteessa, minkä vuoksi kaupungin hallinnollisten rajojen sisälle tuli enemmän tilaa. Samalla Tampere saavutti lännessä "luonnolliset" rajansa.

Katunäkymä Hämeensillalta Keskustorin suuntaan.

Katunäkymä Hämeensillalta Keskustorin suuntaan alkutalvesta 1933. Kuva: Aamulehti 23.11.1933, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kansalaissodassa tuhoutuneen Tammelan uudelleen rakentaminen ja asuntopulan ratkaiseminen oli ensimmäisiä toimia, johon päättäjät tarttuivat. Alueen kasvaminen ja asuntojen tarve johti uusien asuma-alueiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Tampereen kaupunki pyrki sosiaalilautakunnan toiminnan kautta puuttumaan erityisesti asuntokysymykseen. Kaupunki rakensi aikakaudella vuokrataloja, lainoitti omakotiliikettä ja osallistui niin sanottujen puolikunnallisten asuntojen rakentamiseen. Asumisväljyys kohentuikin kaupungissa merkittävästi vuosien 1918-1940 välisenä aikana.

Kaupunkirakenteen tasolla aikakausi merkitsi tiiviin keskikaupungin ajan päättymistä. Monet kantakaupungin kaupunginosat menettivät asukkaita uusiin esikaupunkeihin. Aikakaudella aloitettuja kokonaan uusia esikaupunkeja olivat Petsamo, Nekala ja Härmälä. Nämä uudet etupäässä työväestön asuttamat alueet olivat hyvin samantyyppisiä jo ensimmäisen maailmansodan aikana aloitettujen Lapin ja Viinikan esikaupunkien kanssa.

Kaavoittamisen lisäksi uusien alueiden rakentaminen edellytti uusien katujen rakentamista, uusien kadunnimien keksimistä, vanhojen katujen kunnossapitämistä ja osittain uusimista kestämään uusien liikennevälineiden vaatimukset. Myös kosken ylittäminen pääkadun kohdalta ratkaistiin, rakentamalla Hämeensilta uudelleen vuonna 1929. Pitkälle vievä ratkaisu oli myös uuden rautatieaseman rakentamisen yhteydessä rakennettu aseman tunneli, joka yhdisti Hämeenkadun ja Puolimatkankadun ja liitti rautatieaseman takaiset alueet jäntevämmin kantakaupunkiin.

  Klikkaa kuvaa!
Klikkaa kuvaa!
 
koski 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1900-1918 kaupunki 1870-1900